Olen seurannut viime aikoina keskustelua Venäjän urheilijoiden mahdollisesta osallistumisesta kansainvälisiin kilpailuihin ja olympialaisiin. Rehellisesti sanottuna olen hämmästynyt niistä voimakkaista reaktioista, joita tämä aihe herättää monissa ihmisissä.
Minua ei hämmästytä se, että valtioiden teoista keskustellaan. Politiikasta pitää voida keskustella. Sotien, konfliktien ja kansainvälisten päätösten ympärillä pitää käydä vakavaa keskustelua.
Mutta minua hämmästyttää se, kuinka helposti monet ihmiset siirtävät tämän kaiken yksittäisen urheilijan kannettavaksi.
Puhumme ihmisistä, jotka ovat ehkä harjoitelleet koko elämänsä yhtä tavoitetta varten. Nuori urheilija käyttää vuosia aikaa, energiaa ja koko elämänsä saavuttaakseen paikan maailman suurimmissa kilpailuissa. Sitten hän voi kuulla, ettei hän saa osallistua, koska hän sattuu syntymään tai asumaan tietyssä valtiossa.
Missä vaiheessa tämä muuttuu oikeudenmukaisuuden sijasta yksilön rankaisemiseksi?
Minua häiritsee erityisesti se, että moni ei näe urheilijaa ihmisenä. Hänet nähdään vain passinsa kautta. Hänestä tehdään osa valtiota, vaikka hän itse ei olisi tehnyt mitään päätöksiä, aloittanut sotia tai vaikuttanut poliittisiin ratkaisuihin.
Urheilija ei ole poliitikko hän on ihminen, joka yrittää tehdä parhaansa omassa lajissaan.
On totta, että kansainvälisessä urheilussa urheilijat yhdistetään usein valtioihin ja kansallisiin symboleihin. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että yksittäinen urheilija kantaisi vastuun valtion päätöksistä.”
En ymmärrä myöskään sitä, miksi juuri venäläiset urheilijat herättävät niin voimakkaan vastareaktion.
miksi sovellamme tätä periaatetta eri tilanteissa eri tavalla?
Maailmassa on samaan aikaan useita sotia, konflikteja ja vakavia ihmisoikeusongelmia. Silti harvoin keskustelu urheilijoiden sulkemisesta ulkopuolelle kohdistuu samalla tavalla muihin valtioihin.
Jos urheilun ulkopuolelle sulkeminen perustuu valtioiden tekoihin, silloin periaatteen pitäisi olla sama kaikille. Muuten kyse ei ole tasapuolisesta säännöstä vaan valikoivasta suhtautumisesta.
Kansainväliset lajiliitot ovat tehneet omia ratkaisujaan ja monissa tapauksissa mahdollistaneet urheilijoiden osallistumisen tietyin ehdoin. Silti sosiaalisessa mediassa näkyy edelleen valtava määrä ihmisiä, jotka eivät hyväksy tätä ja vaativat jopa kilpailujen boikotointia.
Tässä kohtaa kysyn: puolustammeko me todella urheilua, jos vaadimme urheilijoiden poistamista kilpailuista heidän kotimaansa perusteella?
Minulle olympialaiset ja kansainvälinen urheilu ovat ennen kaikkea ihmisten kohtaamista. Niihin kuuluvat urheilijat, valmentajat, huoltajat, perheet ja kaikki ne ihmiset, jotka elävät urheilun kautta.
Se, mitä valtio tekee, ei ole sama asia kuin se, mitä yksittäinen urheilija tekee.
En puolusta sotaa. En puolusta valtioiden tekoja. Puolustan ajatusta siitä, että ihmistä pitäisi arvioida hänen omien tekojensa perusteella.
Siksi palaan samaan kysymykseen, jonka olen esittänyt ennenkin:
Missä ovat urheilijan oikeudet?
Jos urheilun pitäisi kuulua kaikille, sen pitäisi kuulua myös niille urheilijoille, jotka eivät itse ole tehneet mitään väärää.
Marjaana Virtanen
