Poliisi valvoo tehostetusti Espoon Haukilahden Mellstenin rannan aluetta viikonloppuna. Syynä ovat alueella viime viikkoina tapahtuneet väkivallanteot ja nuorten kokoontumisiin liittyneet järjestyshäiriöt.
Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo lisäävänsä näkyvää valvontaa Mellstenin rannassa koko viikonlopun ajan.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Poliisin mukaan alueella on tapahtunut elokuun aikana useita väkivallantekoja. Erityisesti viime viikonlopulta 28.–30. elokuuta kirjattiin huomattava määrä rikosilmoituksia.
Tutkinnassa on muun muassa potkimalla, lyömällä ja repimällä tehtyjä pahoinpitelyitä sekä ryöstö. Vastaavanlaisia rikoksia epäillään tapahtuneen myös muina elokuun viikonloppuina.
Ranta voidaan tarvittaessa tyhjentää
Poliisi arvioi, että nuoria kokoontuu Mellstenin rannan alueelle myös tänä viikonloppuna.
Poliisin mukaan tarkoituksena ei lähtökohtaisesti ole rajoittaa ihmisten liikkumista tai lain sallimaa juhlimista, vaan ehkäistä rikoksia ja järjestyshäiriöitä. Samalla poliisi puuttuu tarvittaessa alaikäisten päihteiden käyttöön.
”Edellisten viikonloppujen tapaan Mellstenin ranta tullaan tyhjentämään, mikäli tilanteen hallinta sitä vaatii”, komisario Sami Kari kertoo.
Poliisin mukaan rikoksesta tai rikollisesta teosta epäillyistä alaikäisistä tehdään aina lastensuojeluilmoitus ja tilanteesta ilmoitetaan huoltajille.
