Pieni paikallinen pankki kaatui Yhdysvalloissa

Illinoisin osavaltiossa toimiva Metropolitan Capital Bank & Trust suljettiin perjantaina viranomaisten toimesta, mikä teki siitä ensimmäisen Yhdysvalloissa kaatuneen pankin vuonna 2026.

Federal Deposit Insurance Corporation (FDIC) otti pankin hallintaansa ja varmisti, että asiakkaiden talletukset pysyvät turvassa. Pankin varat ja talletukset siirtyivät First Independence Bankille, joka jatkaa tilien hallintaa normaalisti. Asiakkaat pääsevät käyttämään tilejään kuten ennenkin, eikä talletussuojan piiriin kuuluvia varoja menetetä.

Metropolitan Capital Bank oli pieni paikallinen pankki, jonka asiakaskunta koostui pääosin yksityishenkilöistä ja pienyrityksistä Chicagon alueella. Viranomaisten mukaan pankin kaatuminen johtui heikosta pääomatilanteesta, eikä sillä ollut vaikutusta suurempaan kansalliseen finanssijärjestelmään.

Tapahtunut on kuitenkin herättänyt epäilyksiä likividiteettiongelmista Yhdysvaltain pankkisektorilla ja ongelmista maan taloudessa laajemminkin. Samanaikaisesti rahoituslaitokset ja sijoittajat ovat myyneet suuria määriä osakkeita, kryptoja ja jalometalleihin liittyviä johdannaisia. Tämä aiheutti muun muassa kullan ja hopean voimakkaan arvon romahduksen pitkään jatkuneen nousun jälkeen.

Viimeisin merkittävämpi pankkikriisi Yhdysvalloissa tapahtui vuonna 2023, jolloin Silicon Valley Bank kaatui, aiheuttaen laajempaa huolta pankkisektorin vakaudesta.

Asiasta uutisoivat muun muassa Chicago Sun-Times ja American Banker.

Toimittaja
Tapani Romanen

Tilaa Positv TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Peskov kommentoi Posi TV:lle: Suomen johto on valinnut vihamielisen linjan

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Posi TV:lle Venäjän pitävän Suomen nykyjohdon politiikkaa vihamielisenä. Samalla hän tekee eron Suomen poliittisen johdon ja tavallisten kansalaisten välille ja vakuuttaa Venäjän haluavan palauttaa maiden väliset hyvät naapuruussuhteet. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin viesti Suomen nykyjohdolle on jyrkkä. ”Täällä […]

Geopolitiikka 22 t sitten

Kokoomuksen Elina Hiltunen lataa rajun väitteen – muslimijohtajat uhkasivat viedä äänet demareille

Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen. Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta. Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän […]

Politiikka Eilen 19:27

Malinen ei hellitä Tiihosen kimpusta – tyrmää nyt KD-yhteistyön ja varoittaa Suomen kohtalosta

Ekonomisti Tuomas Malinen jatkaa kovasanaista arvosteluaan Vapauden liiton puheenjohtajaa Ossi Tiihosta kohtaan. Vain vuorokausi ”myyrä”-syytöksen jälkeen Malinen varoittaa Suomen olevan matkalla kohti tuhoa ja hyökkää voimakkaasti Tiihosen mahdolliseksi kuvaamaansa yhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa vastaan. Tuomas Malisen ja Ossi Tiihosen välinen julkinen sanasota näyttää saavan jatkoa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Posi TV […]

Politiikka Eilen 15:28