Isot mediat ovat pillastuneet Ano Turtiaisen Venäjän-seikkailuista. Otsikot huutavat sitä ja tätä, sosiaalisessa mediassa kilpaillaan siitä, kuka ehtii ensin sylkeä päälle. Mutta yksi kysymys jää systemaattisesti esittämättä: miksi Turtiainen ylipäätään ajautui tähän tilanteeseen?
Ano Turtiainen oli yhden kauden kansanedustaja, ja koko tuon kauden ajan hän kulki lähes kaikessa vastavirtaan. Hän vastusti koronarajoituksia, joita on jälkeenpäin jouduttu myöntämään monin osin laittomiksi, suhteettomiksi ja yhteiskunnallisesti tuhoisiksi. Näistä rajoituksista maksetaan yhä kovaa hintaa.
Nuoriso kurmuutettiin kunnolla. Harrastukset kiellettiin, kokoontumiset estettiin, sosiaalinen elämä katkaistiin. Jopa koulut suljettiin. Tämä kaikki tapahtui ilman kunnollista vaikutusten arviointia, ilman avointa keskustelua ja pitkälti pelolla halliten.
Uudenmaan sulku oli räikeä esimerkki. Se oli täysin laiton toimenpide, minkä hallituskin lopulta joutui myöntämään ja purkamaan kiireellä. Mutta kukaan ei ottanut vastuuta. Kukaan ei joutunut tilille. Ja ne, jotka vastustivat sulkua ajoissa, leimattiin hulluiksi, vastuuttomiksi ja vaarallisiksi.
Turtiainen oli myös yksi seitsemästä kansanedustajasta, jotka vastustivat Suomen liittämistä Natoon. Pakkoliitosta on syytä puhua, sillä kansan mielipiteellä ei ollut käytännössä mitään merkitystä. Ei kansanäänestystä. Ei avointa ja rehellistä keskustelua mediassa. A-studiossa ja muissa keskusteluohjelmissa kuultiin vain Natoa puoltavia “asiantuntijoita”. Vastakkaiset näkemykset suljettiin ulos jo ovella.
Turtiainen halveksittiin avoimesti. Häntä pidettiin naurettavana, vaarallisena, häiriötekijänä. Miksi? Koska hän piti kansan puolia – omalla rosoisella tyylillään kyllä – mutta silti vastavirtaan kulkien.
Kun mediassa nousee esiin Ano Turtiaisen nimi, se tapahtuu lähes poikkeuksetta negatiivisessa yhteydessä. Tämä herättää kysymyksen: miksi? Onko todella syy maanrakoon haukkumiseen se, että ihminen uskaltaa olla eri mieltä? Onko tämä Suomen uusi normaali?
Nyt Turtiainen on kyllästynyt olemaan sylkykuppi. Hän ilmoitti lähtevänsä Venäjälle ja hakevansa sieltä turvapaikkaa. Media ilkkuu. Some huutaa maanpetturuutta. Mutta jos palaamme alkuun, onko tämä oikeasti niin käsittämätöntä?
Onko ihme, että jopa entiset kansanedustajat lähtevät hakemaan turvapaikkaa Venäjältä, jos Suomessa erimielisyys tarkoittaa täydellistä tuhoamista? Tässä maassa ihminen lyödään täysin kanveesiin, jos hän ei toista oikeaa narratiivia. Olet heti sitä ja tätä, agentti, hyödyllinen idiootti, vihollinen.
Pitäisikö meidän ennemmin keskustella siitä, miksi “vapaassa ja demokraattisessa” Suomessa ei hyväksytä toisinajattelijoita ilman, että heidät survotaan viemäriin systemaattisella maalituskampanjalla? Pysähtykää hetkeksi miettimään: Suomesta lähdetään hakemaan turvapaikkaa Venäjältä.
Turtiaisen Venäjältä tekemät videot ovat provosoivia. Niistä huokuu katkeruus Suomen poliittista johtoa ja niitä kohtaan, jotka ovat häntä vuosien ajan nöyryyttäneet ja maalittaneet. Mutta onko se ihme? Hänen elämänsä Suomessa on tehty käytännössä mahdottomaksi, koska hän ei saanut ajatella ja ajaa asioita muulla tavalla kuin yleinen, usein valheellinen narratiivi salli.
Miettikää hetki: saat olla jotain mieltä – mutta vain siihen asti, kunnes olet väärää mieltä. Sen jälkeen sinut revitään rikki.
Kertovatko Turtiaisen videot enemmän hänestä vai Suomesta? Itse kallistun siihen, että ne kertovat enemmän Suomesta. Maamme on ajautunut tilaan, jossa toisinajattelu rinnastetaan uhkaan. Päätösvaltaa siirretään unionille, Natolle, Yhdysvalloille. Rahaa lahjoitetaan muille maille samaan aikaan kun oma maa velkaantuu. Jos vastustat tätä kehitystä, olet maalituksen kohteena.
Jos puolustat Suomen itsenäisyyttä ja täyttä itsemääräämisoikeutta, sinusta tehdään ongelma.
Turtiaisen tavoitteet ovat itselleni osin hämärän peitossa. Hän haluaa muuttaa Suomea, mutta keinot jäävät epäselviksi. Mutta kysyn silti: mitä sitten? Onko väärin ajatella eri tavalla kuin enemmistö?
Todellinen ongelma ei ole Ano Turtiainen. Todellinen ongelma on se, että Suomi on ajettu tilaan, jossa entinen kansanedustaja kokee ainoaksi vaihtoehdokseen lähteä maasta, koska hänen elämänsä on maalitettu niin rikki, ettei normaali elämä ole enää mahdollista, eikä vaikutamisen mahdollisuuksia enää ole.
Miksi Suomi on luisunut järjestelmään, jossa oman maan itsenäisyyden puolustaminen on pelottavaa? Onko Suomen oma päätösvalta todella niin vaarallinen ajatus, että sitä ajavat ihmiset pitää ajaa maasta ulos?
Tätä kysymystä ei voi kuitata pilkalla tai leimaamisella. Se vaatii rehellistä, avointa ja rohkeaa keskustelua – juuri sitä, mitä tästä maasta näyttää yhä useammin puuttuvan.
Juha Korhonen
Tilaa Positv TÄSTÄ
