Jeffrey Epsteinin tapaukseen liittyvät asiakirjat ovat nyt auki kuin mätä haava. Eivät siksi, että ne kertoisivat jotain täysin uutta, vaan siksi, että ne pakottavat katsomaan sitä, minkä moni on halunnut sivuuttaa vuosikausia: eliitin suojassa toiminutta, systemaattista ja poikkeuksellisen sairasta hyväksikäyttöä.
Epsteinin saari ei ollut lomaparatiisi. Asiakirjojen ja todistusaineiston perusteella se näyttäytyy paikkana, jossa valtaa, rahaa ja vaikutusvaltaa käyttäneet ihmiset ovat voineet toteuttaa perversioitaan lähes täydellisessä koskemattomuudessa. Mukana on ollut alaikäisiä. Tämä ei ole mielipide, vaan se kuva, joka asiakirjoista piirtyy – kylmä, kliininen ja vastenmielinen.
Nimet, jotka nousevat esiin, eivät ole satunnaisia. Ne eivät ole katujen varjoissa liikkuvia rikollisia, vaan poliittisia ja taloudellisia vallankäyttäjiä, henkilöitä, joiden kasvot ovat olleet televisiossa, joiden mielipiteitä on siteerattu, joiden kanssa on kätelty ja poseerattu. Asiakirjat eivät automaattisesti tee kenestäkään syyllistä – mutta ne tekevät yhdestä asiasta kiistattoman: nämä ihmiset olivat lähellä, läsnä ja osa verkostoa.
Ja juuri tässä kohtaa media on ongelmissa.
Suuri media näyttää olevan aidosti ihmeissään. Ei siksi, etteikö aihe olisi tärkeä, vaan siksi, ettei kukaan oikein tiedä, mistä vyyhtiä uskaltaa purkaa. Jokainen lanka johtaa ylöspäin. Jokainen kysymys osuu rakenteisiin, joita on totuttu pitämään koskemattomina. Tässä ei ole yhtä pahista ja yhtä sankaria. On järjestelmä, joka on suojellut itseään.
Kokonaisuus on niin sairas, että se ylittää monen ihmisen käsityskyvyn. Ajatus siitä, että vaikutusvaltaiset ihmiset ovat voineet käyttää lapsia hyväkseen vuosien ajan, tuntuu monista yksinkertaisesti liian pahalta ollakseen totta. Siksi sitä torjutaan. Siksi sitä vähätellään. Siksi puhutaan mieluummin “kohusta” kuin rakenteellisesta rikollisuudesta.
Epäusko ei kuitenkaan tee pahuutta olemattomaksi. Se tekee siitä vain helpommin toistettavaa.
Epstein ei ollut poikkeus, vaan mahdollistettu toimija. Hänen ympärilleen rakennettiin suoja, hiljaisuus ja hyväksyntä – ja se suoja ei syntynyt tyhjästä. Se syntyi median, politiikan ja vallan keskinäisestä varovaisuudesta. Siitä, ettei “liian isoihin” nimiin haluta koskea.
Nyt asiakirjat ovat julkisia. Selitykset on käytetty. Kysymys ei ole enää siitä, onko aihe epämiellyttävä, vaan siitä, onko media valmis tekemään työnsä vai jatkamaan ympäripyöreää ihmettelyä samalla kun lukijat aistivat vaistonvaraisesti, että totuutta kierretään.
Jos tätä ei nyt uskalleta käsitellä rehellisesti, seuraava Epstein on jo jossain – paremmin suojattuna ja entistä itsevarmempana.
Ja se olisi median todellinen epäonnistuminen.
Juha Korhonen
