Viranomaisten julkaisema kuva kouvolaan iskeytyneestä dronesta
Suomeen osuneiden droonien tapaus on nopeasti noussut poikkeukselliseksi turvallisuuspoliittiseksi kysymykseksi, jossa viranomaisten viestintä, tekniset faktat ja julkisuuteen annetut lausunnot eivät muodosta yhtenäistä kokonaisuutta. Alkuvaiheessa kerrottiin, että maahan olisi iskeytynyt kolme droonia, ja keskustelussa viitattiin jopa pitkän kantaman järjestelmiin, jotka kykenisivät lentämään Ukrainasta Suomeen. Mitä tarkemmin tapausta tarkastelee, sitä vaikeammaksi tämä selitys kuitenkin käy.
Keskeinen ristiriita liittyy droonien kokoon ja kantamaan. Julkisuudessa mainittu AN-196-tyyppinen drooni edustaa täysin eri kokoluokkaa kuin se, mitä Suomesta on todellisuudessa nähty. Tämän luokan droonien siipiväli on noin 6–7 metriä, ja ne on suunniteltu nimenomaan pitkän kantaman operaatioihin. Sen sijaan Kouvolasta julkaistu kuva viittaa selvästi pienempään laitteeseen, jonka siipiväli on arviolta 2–2,5 metriä. Kyse ei ole pienestä mittaerosta, vaan teknisesti ratkaisevasta erosta: tällaisen kokoluokan droonien kantama jää tyypillisesti korkeintaan muutamaan sataan kilometriin, usein noin 100–300 kilometrin tasolle.
Viranomaisten julkaisema kuva kouvolaan iskeytyneestä dronesta
Tämä yksityiskohta tekee virallisesta narratiivista ongelmallisen. Ukrainasta Suomeen on matkaa yli tuhat kilometriä, eikä pienikokoinen drooni yksinkertaisesti kykene tällaiseen lentoon ilman täysin poikkeuksellisia ratkaisuja, joista ei ole esitetty mitään näyttöä. Vaikka arvioita venytettäisiin optimistisiksi, realistinen kantama ei riitä lähellekään Suomea asti.
Tilannetta ei selkeytä ilmavoimien komentaja Timo Herrasen esiintyminen A-studion keskustelussa. Hän vahvisti kaksi keskeistä asiaa: ensinnäkin pienikokoisten droonien havaitseminen tutkassa on vaikeaa, mikä on teknisesti täysin ymmärrettävää, sillä ne voivat sekoittua esimerkiksi lintuparviin tai jäädä kokonaan tutkan ulkopuolelle. Toiseksi hän kuitenkin totesi, että nyt havaittujen droonien kokoluokka oli juuri tätä pienempää luokkaa, noin 2–2,5 metriä.
Nämä kaksi tietoa yhdessä muodostavat ongelman. Suuret, useiden metrien siipivälillä varustetut droonit erottuvat tutkassa selkeästi, eikä niiden havaitseminen ole samalla tavalla haastavaa. Jos Suomeen olisi todella saapunut Ukrainasta asti lentäneitä pitkän kantaman drooneja, niiden olemassaolosta pitäisi olla selkeämpiä havaintoja – ja ennen kaikkea konkreettisia todisteita.
A-studiosta klippi
Juuri tässä kohtaa tapaus muuttuu erityisen ongelmalliseksi. Viranomaiset eivät ole esittäneet julkisuuteen yhtään kuvaa tai muuta todistetta sellaisesta suuresta droonista, jolla olisi realistinen kyky lentää Ukrainasta Suomeen. Kaikki saatavilla oleva visuaalinen aineisto viittaa pienempiin, lyhyemmän kantaman laitteisiin. Tämä ei ole yksityiskohta, vaan koko tapahtuman ymmärtämisen kannalta ratkaiseva kysymys.
Ilmavoimien komentaja toi A-studion haastattelussa esiin myös toisen olennaisen näkökulman, joka horjuttaa entisestään väitettä pitkän kantaman droonien käytöstä. Hänen mukaansa Ukraina on lähettänyt viime viikkojen aikana yli 3000 droonia. Jos oletettaisiin, että nämä kaikki olisivat olleet pitkän matkan, AN-196-luokan järjestelmiä, operaatioiden kustannukset nousisivat väistämättä valtaviksi. Yhden AN-196-dronen hinnan arvioidaan olevan noin 150 000–200 000 euroa kappaleelta, mikä tarkoittaisi tuhansien droonien mittakaavassa satojen miljoonien, jopa miljardiluokan kokonaiskustannuksia. Tällainen taloudellinen panostus tekee laajamittaisesta pitkän kantaman droonien käytöstä erittäin epäuskottavan selityksen. Tästä huolimatta viranomaiset eivät ole tarkentaneet, minkä tyyppisistä drooneista on ollut kyse. Myös tiedon puute herättää kysymyksiä: Posi TV on toistuvasti yrittänyt saada vastauksia presidentiltä ja muilta viranomaisilta droonien alkuperästä ja luonteesta, mutta vastauksia ei ole annettu.
Samaan aikaan julkinen keskustelu on ajautunut nopeasti spekulaatioiden ja virheellisten tulkintojen suuntaan. Kansanedustaja Sanna Antikainen on nostanut esiin näkemyksen, että Venäjällä on kyky ohjata drooneja. Tässä kohtaa keskustelua on kuitenkin syytä täsmentää. Asiantuntijat eivät ole kiistäneet sitä, etteikö Venäjällä olisi teknologista kyvykkyyttä vaikuttaa drooneihin. Sen sijaan A-studion keskustelussa torjuttiin selkeästi väite siitä, että Venäjä tarkoituksellisesti ohjaisi drooneja Suomeen. Tämä arvio oli yksiselitteinen: tällainen skenaario ei ole todennäköinen.
Tästä huolimatta väite on jäänyt elämään julkiseen keskusteluun, mikä kertoo siitä, kuinka helposti tekniset ja operatiiviset arviot sekoittuvat poliittisiin tulkintoihin. Kun tähän yhdistetään median virheet, kokonaisuus muuttuu entistä huolestuttavammaksi.
Erityisen vakava tapaus oli Helsingin Sanomien varhainen uutisointi, jossa droonien väitettiin olevan venäläisiä. Tieto osoittautui nopeasti virheelliseksi, mutta tilanteen vakavuus ei liity pelkästään virheeseen sinänsä, vaan sen mahdollisiin seurauksiin. Turvallisuuspoliittisesti jännittyneessä tilanteessa tällainen väite olisi voinut johtaa väärinymmärryksiin, poliittisiin reaktioihin ja pahimmillaan eskalaatioon. Selitykseksi on esitetty muun muassa tekoälyyn liittyviä virheitä, mutta se ei poista kysymystä journalistisesta vastuusta.
Kun kokonaisuutta tarkastellaan, esiin nousee väistämätön johtopäätös: käytettävissä olevat tekniset faktat eivät tue väitettä, että droonit olisivat tulleet Ukrainasta asti. Pienikokoinen drooni ei yksinkertaisesti kykene sellaiseen lentoon, eikä todisteita suuremmista, pitkän kantaman drooneista ole esitetty.
Mainos
Tämä jättää jäljelle kysymyksen, jota ei ole käsitelty avoimesti: droonien on täytynyt lähteä liikkeelle huomattavasti lähempää.
kysymys, johon ei anneta vastausta
Kun kaikki tunnetut tiedot asetetaan rinnakkain, kokonaiskuva viittaa johdonmukaisesti yhteen suuntaan, vaikka sitä ei virallisesti sanota ääneen. Jos Suomeen ei ole saapunut suurikokoisia, pitkän kantaman drooneja – eikä tällaisista ole esitetty mitään todisteita – silloin pienempien droonien lähtöpaikka ei todennäköisesti ole Ukraina.
Tämä avaa joukon vaihtoehtoja, jotka ovat kaikki poliittisesti ja turvallisuuspoliittisesti herkkiä.
Onko drooneja voitu lähettää lähempää, esimerkiksi Itämeren alueelta? Onko mahdollista, että ne on laukaistu mereltä, Viron alueelta tai jopa Suomen maaperältä? Ja jos näin on, keskeinen kysymys ei ole pelkästään tekninen, vaan poliittinen: kuka on antanut tällaiselle toiminnalle luvan?
Onko ilmatilaa käytetty tavalla, josta ei ole kerrottu julkisuuteen? Onko kyse toiminnasta, jossa myös Naton rooli on jollain tavalla mukana – suoraan tai epäsuorasti? Vai onko kyse jostakin muusta, jota ei haluta avata julkisesti?
Tilannetta kiristää entisestään Venäjän linjaus, jonka mukaan se vastaa kaikkeen sellaiseen toimintaan, jota se pitää vihamielisenä ja joka tapahtuu Naton, Suomen tai Viron alueelta tai ilmatilasta. Tämä tekee koko kysymyksestä paljon laajemman kuin yksittäinen droonitapaus.
Samaan aikaan keskeiset päätöksentekoon liittyvät kysymykset jäävät täysin avoimiksi. Eduskunta ei ole käsitellyt asiaa julkisesti. Ei ole tietoa siitä, onko presidentti tehnyt päätöksiä, jotka liittyvät tällaiseen toimintaan. Julkisuuteen ei ole tuotu mitään, mikä selittäisi kokonaisuuden uskottavasti.
Ja kaikkein keskeisin kysymys pysyy edelleen vastaamatta:
Miksi ei ole esitetty todisteita sellaisista suurista drooneista, jotka voisivat realistisesti lentää yli tuhannen kilometrin matkan Ukrainasta Suomeen?
