Mielenosoitus Helsingissä 18.4. “luonnon ja ihmisten omaisuuden puolesta”

Vihti Microsoft datakeskus. Kuva: Pekka Väisänen

Kotiseudun Ääni järjestää Helsingissä lauantaina 18.4.2026 mielenosoituksen huomioimaan Suomen luonnon ja suomalaisten omaisuuden ja kotiseutujen suojelun tarvetta. Suomen luonto, elinympäristöt ja kotiseudut muuttuvat teollisen infrastruktuurin -datakeskusten, tuulivoimaloiden- rakentamisen seurauksena.

Liikkeen mukaan luonnon monimuotoisuus, eläimistö ja elinympäristöt jäävät liian vähälle huomiolle suhteessa taloudellisiin intresseihin suurhankkeissa. Tavoitteena on vahvistaa luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin asemaa päätöksenteossa.

Liike kiinnittää huomiota tuulivoimateollisuusalueisiin, kaivoksiin, aurinkopaneelikenttiin, datakeskuksiin sekä sähkön ja vedyn siirtolinjoihin. Nämä muuttavat maisemaa, lisäävät metsäkatoa ja pirstovat yhtenäisiä luontoalueita. Samalla ne heikentävät eläinten elinympäristöjä, katkaisevat eläinten kulkureittejä ja heikentävät luonnon monimuotoisuutta.

Luonto ei pysty itse puolustamaan itseään

Kotiseudun Ääni kuvaa itseään liikkeenä, jossa pienet paikalliset äänet yhdistyvät laajemmaksi kansanliikkeeksi. Sen viesti on, että luonto ei pysty itse puolustamaan itseään. Vihreässä siirtymässä toteutetaan hankkeita, jotka kuormittavat ja muuttavat ympäristöä. Vihreän siirtymän hankkeita suunnitellaan myös liito-oravien tai kotkien pesimäalueille ja  luonnonsuojelualueiden läheisyyteen. Natura-alueiden kylkeen on suunniteltu tuulivoimaloita, joista joitakin hankkeita on saatu torpattua, kertoo liikkeen aktiivi Hanna Hietala.

Kanta-Hämeessä on kriittisiä luonnonsuojelukohteita, mutta vaihemaakuntakaavassa viereen on suunniteltu vetyputki, datakeskus tai tuulivoimala. Juuri ne alueet, jotka on todettu luontoarvoiltaan arvokkaimmiksi onkin suunniteltu kaavoitusalueiksi, kertoo Hietala.

On ristiriitaista, että kun tehdään vihreää energiaa, niin ei huomioida ympäröivää luontoa ja eläimistöä. Se on vihreä silmänkääntötemppu tai “kuninkaalla ei ole vaatteita”-tyyppinen tilanne sanoo Hietala.

Suurhankkeet nähdään järjestelmänä, jossa taloudelliset ja poliittiset intressit ohittavat paikallisen väestön, luonnon ja elinympäristön suojelun. Kuntien tulisi kuitenkin ensisijaisesti toimia asukkaidensa ja heidän elinympäristönsä puolustajana. Hankkeet toteutetaan hiljaa ja sen jälkeen hankkeet on kirjattu maakuntakaavaan, sitä on melko mahdoton enää paikallisten vastustaa. Lainsäädäntö on nurinkurinen, sanoo Hietala.

-”Suojelutoimia pitää tehdä etukäteen, koska kun voimala tai datakeskus on rakennettu, luonto on jo menetetty.”

Mökkialueet ja omaisuus voi kärsiä maisemanmuutoksesta

Liike nostaa esiin myös ihmisten arjen ja omaisuuden. Suurhankkeet voivat heikentää maaseudun elinkeinoja, maisemaa. asumisviihtyvyyttä sekä alentaa kiinteistöjen ja mökkialueiden arvoa. Mökkialueet voivat tuhoutua tuulivoimalan tai kaivoksen myötä, mutta EU-lainsäädännössä on määritelty, että se ei ole valitusperuste. EU on määrännyt ympäristöarviointidirektiivit, joissa ei ole suomalaisen omaisuudella ja taloilla merkitystä, sanoo liikkeen Hanna Hietala.

Huolta herättää myös maanomistajien asema, kun maita käytetään uuteen infrastruktuuriin ja talojen pakkolunastuksia tehdään uusien energiasiirtolinjojen tieltä.

Luontomatkailu kärsii

Teolliset hankkeet, kuten tuulivoima ja laajat infrastruktuurimuutokset, voivat heikentää juuri niitä luontoarvoja, joihin luontoon ja maaseutuun perustuva matkailu nojaa. Suomi on juuri valittu parhaaksi maaseutumatkailun maaksi vuonna 2026, mutta mikäli Suomen maisemat täytyvät tuulivoimaloista ja datakeskuksista, on sillä suora vaikutus luontomatkailuun ja matkailutuloihin.

Päätöksenteko puutteellista demokratian kannalta

Kotiseudun Äänen mukaan päätöksenteko on puutteellista demokratian kannalta. Hankkeita valmistellaan hiljaisella tavalla, jossa kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet jäävät vähäisiksi. Laajat ja vaikeasti hahmotettavat selvitykset sekä nopea aikataulu vaikeuttavat sekä päättäjien että asukkaiden mahdollisuuksia hahmottaa kokonaisvaikutuksia. Paikallisten asukkaiden vaikutusmahdollisuudet jäävät riittämättömiksi ja kuuleminen muodolliseksi. Päätökset etenevät usein jo valmisteluvaiheeseen, ennen kuin asukkaat saavat tietoa hankkeista ja ehtivät edes vaikuttaa.

Liike julkaisee lehteä Kotiseudun ääni ja järjestää tiedotustilaisuuksia ja tekee havaintovideoita ja kuvia, siitä miltä tuulivoimalat näyttävät ja kuulostavat maisemassa.

Mielenosoituksella liike nostaa esiin kysymyksen siitä, voidaanko ilmaston suojelun ja vihreän siirtymän nimissä toteuttaa hankkeita, jotka samalla heikentävät luontoa, maisemaa ja paikallisten ihmisten elinolosuhteita.

Mielenilmaus lauantaina Helsingissä

Tapahtuma alkaa kokoontumisella 18.4. lauantaina klo 14 Oopperatalon takana amfiteatterilla Hesperian puistossa. Kello 14.30 osallistujat marssivat Mannerheimintietä pitkin Eduskuntatalolle, jossa pidetään puheita kello 15–15.45. Päätösosuudessa Oopperan amfiteatterilla klo 16.15–17.00 on luvassa musiikkia ja verkostoitumista. Tapahtuma on avoin kaikille eikä ennakkoilmoittautuminen sido osallistujaa. Paikalle odotetaan osallistujia eri puolilta Suomea ja myös yhteiskuljetuksia järjestetään.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Kela vahvistaa: Rikoksen uhrin saama korvaus voi viedä toimeentulotuen kuukausiksi

Posi TV uutisoi eilen rikoksen uhrien saamien korvausten vaikutuksesta toimeentulotukeen. Nyt Kela vahvistaa Posi TV:lle, että esimerkiksi 5 000 euron rikosvahinkokorvaus voi johtaa siihen, ettei rikoksen uhri saa toimeentulotukea useaan kuukauteen. Kaikkea korvausta ei kuitenkaan välttämättä huomioida. Posi TV uutisoi aiemmin tilanteesta, jossa rikoksen uhrille maksettava korvaus voi vähentää hänen toimeentulotukeaan. Posi TV pyysi Kelalta […]

Kotimaa 10 t sitten

PRO Tutkimus: Vakava neurologinen riski yli kolminkertainen RSV-rokotteen jälkeen

Laaja englantilainen tutkimus nosti esiin harvinaisen mutta vakavan haitan, jota havaittiin tavallista enemmän tietyn ajan sisällä rokotuksesta. Tutkijat pystyivät myös arvioimaan, kuinka monta ylimääräistä tapausta rokotuksiin liittyi. Englannissa tehty valtakunnallinen tutkimus on löytänyt yhteyden Pfizerin Abrysvo-RSV-rokotteen ja harvinaisen Guillain–Barrén oireyhtymän välillä. Nature Communications -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin Englannin RSV-rokotusohjelmaa ja erityisesti 75–79-vuotiaille annettua Abrysvo-rokotetta. Tutkimuksessa […]

Tiede 11 t sitten

Supo: Suomesta johdettua Isis-verkostoa häirittiin vuosien operaatiolla

Suojelupoliisin mukaan sen viime vuosien suurimpiin kuulunut tiedusteluoperaatio auttoi häiritsemään Suomesta johdettua Isis-järjestöön liittynyttä terroristista toimintaa. Verkostoon kytkeytynyt Ruslan Meyriev tuomittiin Belgiassa 12 vuodeksi vankeuteen terrorismin rahoittamisesta ja räjähdeiskun suunnittelusta. Suojelupoliisi kertoo onnistuneensa häiritsemään laajaa Suomesta johdettua terroristista toimintaa Euroopassa ja sen lähialueilla. Tue vapaata mediaa – tilaa Posi TV. Suojelupoliisin terrorismintorjunnan päällikkö Risto Värtö […]

Rikokset 11 t sitten