Metsäammattilaiset syyttää vihreitä populismista metsäpolitiikassa

(Kuva: Timo Mäkeläinen, Unsplash)

Metsäalalla työskentelevistä ammattilaisista koostuva Metsäammattilaiset-verkosto arvostelee voimakkaasti Vihreiden metsäpoliittisia linjauksia ja syyttää puoluetta populismista vaalien alla. Verkoston mukaan puolueen ehdotukset metsälain ja vesilain kiristämisestä perustuvat virheellisiin oletuksiin suomalaisesta metsätaloudesta ja luonnon tilasta.

Kritiikki kohdistuu erityisesti Vihreiden puheenjohtajan Jenni Pitko näkemyksiin, joita hän toi esiin Iltalehden haastattelussa sunnuntaina. Metsäammattilaisten mukaan Pitkon esittämät väitteet metsien monimuotoisuuden heikkenemisestä ja avohakkuiden haitallisuudesta ovat harhaanjohtavia.

Järjestö korostaa, että Suomen metsätalous on kansainvälisesti arvostettua ja viittaa FAO:n metsäjohtajan Zhimin Wu:n arvioon, jonka mukaan Suomi on yksi maailman johtavista maista metsien kestävässä käytössä. Metsäammattilaisten mukaan metsien monimuotoisuutta tukevat rakennepiirteet ovat tutkimusten perusteella parantuneet ja uhanalaistumiskehitys pysähtynyt.

Erityistä kritiikkiä saa Vihreiden ehdotus tehdä yli puolen hehtaarin avohakkuista luvanvaraisia. Metsäammattilaisten mukaan muutos lisäisi merkittävästi viranomaisten työtaakkaa ja kasvattaisi valitusprosesseja oikeusasteissa. Järjestö arvioi myös, että tiukempi sääntely voisi johtaa niin sanottuun hakkuuvuotoon, jossa puunhankinta siirtyisi Suomen ulkopuolelle ympäristön kannalta heikommin hoidettuihin maihin.

Metsäammattilaiset puolustavat avohakkuita ja kyseenalaistavat jatkuvan kasvatuksen soveltuvuuden yleisratkaisuksi. Verkoston mukaan jatkuva kasvatus ei sovellu kaikille kasvupaikoille, kun taas avohakkuilla voidaan heidän mukaansa parantaa metsien kasvua, ilmastovaikutuksia ja taloudellista tuottavuutta.

Järjestö pitää ongelmallisena myös Vihreiden tavoitetta lisätä metsien puulajivaatimuksia. Metsäammattilaisten mukaan useimmissa metsissä esiintyy jo luonnostaan useita puulajeja, eikä kaikkialla ole biologisia tai taloudellisia edellytyksiä kasvattaa useita kaupallisia puulajeja.

Lisäksi tiedotteessa puolustetaan nykyistä vesilakia ja metsälain 10 §:ää, joka turvaa metsänomistajien oikeuksia erityiskohteiden suojelussa. Metsäammattilaisten mukaan nykyinen lainsäädäntö huomioi jo riittävästi vesiensuojelun ja luonnon monimuotoisuuden.

Järjestö myös toivoo poliittiseen keskusteluun enemmän “totuudenmukaisuutta” ja muistuttaa, että suomalaisen metsätalouden kehittäminen luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta on ollut pitkäjänteistä työtä jo 1990-luvulta lähtien. Sen mukaan luonnon muutokset tapahtuvat hitaasti eivätkä tulokset näy poliittisten aikataulujen mukaisesti.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Peskov kommentoi Posi TV:lle: Suomen johto on valinnut vihamielisen linjan

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Posi TV:lle Venäjän pitävän Suomen nykyjohdon politiikkaa vihamielisenä. Samalla hän tekee eron Suomen poliittisen johdon ja tavallisten kansalaisten välille ja vakuuttaa Venäjän haluavan palauttaa maiden väliset hyvät naapuruussuhteet. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin viesti Suomen nykyjohdolle on jyrkkä. ”Täällä […]

Geopolitiikka 23 t sitten

Kokoomuksen Elina Hiltunen lataa rajun väitteen – muslimijohtajat uhkasivat viedä äänet demareille

Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen. Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta. Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän […]

Politiikka Eilen 19:27

Malinen ei hellitä Tiihosen kimpusta – tyrmää nyt KD-yhteistyön ja varoittaa Suomen kohtalosta

Ekonomisti Tuomas Malinen jatkaa kovasanaista arvosteluaan Vapauden liiton puheenjohtajaa Ossi Tiihosta kohtaan. Vain vuorokausi ”myyrä”-syytöksen jälkeen Malinen varoittaa Suomen olevan matkalla kohti tuhoa ja hyökkää voimakkaasti Tiihosen mahdolliseksi kuvaamaansa yhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa vastaan. Tuomas Malisen ja Ossi Tiihosen välinen julkinen sanasota näyttää saavan jatkoa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Posi TV […]

Politiikka Eilen 15:28