Kuka on Eurooppaa piinaavan terroristiorganisaation taustavoima?

Tutkivan journalismin sivusto The Grayzone kirjoittaa lähdeviitatusti väitteiden Iranista taustavoimana Euroopassa iskuja tehneen “Harakat Ashab al-Yamin al-Islamia” -terroristiryhmälle (HAYI) olevan kyseenalaisia. HAYI esiintyy länsimediassa myös nimellä “Islamic Movement of the Companions of the Right” ja ”Ashab al-Yamin”. The Grayzone toteaa lähemmän tarkastelun osoittavan, että HAYI ilmestyi salaperäisesti maaliskuussa, ja ettei se tunnu olevan olemassa konkreettisessa muodossa. Artikkelin kirjoittaja Wyatt Reed ei sulje ulos mahdollisuutta, että HAYI olisi Israelin tiedustelupalvelun luomus.

HAYI ilmoitti ottavansa vastuun 23.3 2026 Lontoossa tapahtuneesta iskusta, jossa poltettiin kaksi juutalaisyhteisölle kuulunutta ambulanssia. Reed kirjoittaa teosta pidätettyjen kahden epäillyn olevan jo vapaalla takuita vastaan, eikä heitä ole syytetty terrorismiin liittyvistä rikoksista. Lontoon Metropolitan-poliisi on kieltäytynyt kertomasta miesten nimiä herättäen kysymyksiä heidän identiteetistään, Reed kirjoittaa.

Ensimmäinen maininta HAYI:sta länsimaissa on 9. maaliskuuta. Tuona päivänä HAYI, josta ei sitä ennen oltu kuultu, julkaisi videon pommiviritelmän räjähdyksestä synagogan ulkopuolella Liegessä, Belgiassa. HAYI julkisti myös lausunnon, jossa se otti vastuun räjähdyksestä. Muutama tunti räjähdyksestä yksityinen israelilainen SITE Intelligence Group tiedotti tunnistaneensa tekijäksi HAYI:n.

HAYI:n julkaisemaa materiaalia alkoi sosiaalisessa mediassa kierrättää Joe Truzman. Reed sanoo Truzmanin kuvailevan itseään ”Palestiinan aseistautuneiden ryhmien ja Iranin sijaistaistelija-organisaatioiden vanhemmaksi tutkija-analyytikoksi.” Truzmanin työnantaja on vuonna 2001 perustettu, Washington D.C:ssa päämajaansa pitävä Foundation for the Defence of Democracies (FDD). FDD on julkisesti ilmoittanut tavoitteekseen Israelin imagon tehostamisen. ”Kuten The Grayzone on aiemmin raportoinut, Trumpin hallitus kopioi sanasta sanaan oikeutuksen hyökkäykselle Iraniin FDD:n tuottamasta materiaalista”, Reed kirjoittaa.

Reedin mukaan Truzman on kieltäytynyt kertomasta mistä hänen käyttämänsä HAYI-aineisto on peräisin; Truzman viittaa Telegram-tileihin, jotka on kytketty Axis of Resistance’iin. Axisa of Resistance on Iranin johtama muodollinen sotilasliittouma, joka operoi Länsi-Aasiassa. Militanttiryhmittymät ovat pääosin shiiamuslimien militanttiorganisaatioita kuten Libanonin Hizbollah, Irakin Islamic Resistance sekä Popular Mobilization Forces, Jemenin Houthit sekä sunnimuslimiryhmät Hamas ja Islamic Jihad. Esimerkkinä tarkoittamistaan Telegram-tileistä Truzman antaa Sabereen-nimisen kanavan. Sabereen News. Sabereen kyllä julkisti videon pommiviritelmän räjähdyksestä mutta teki selväksi että kyseessä oli itseään ”kumppaneiksi” nimittävän ryhmän julkaiseman videon uudelleenjulkaisu, Reed huomauttaa.

Truzman alkoi melkein välittömästi väittää olevan HAYI:lla olevan Teheran-kytkös. Perusteluna hän esitti mm. sen että Iranin apulaisulkoministeri Majid Takht-Ravanchi varoitti 8. maaliskuuta eurooppalaisia maita liittymästä mukaan Yhdysvaltain ja Israelin sotaan Iranin islamilaista tasavaltaa vastaan. Mikäli Eurooppa liittyisi mukaan sotaan, se tekisi niistä laillisen kohteen Iranin tekemille vastaiskuille, Takht-Ravanchi lausui.

Varjomainen HAYI on ilmoittanut ottavansa vastuun Antwerpenin juutalaisalueella tapahtuneesta auton polttamisesta, Rotterdamissa sijainneen synagogan tuhopoltosta, räjähdyksistä lähellä Amsterdamissa sijaitsevaa juutalaista koulua ja rahalaitosta sekä tarkemmin määrittelemättömästä iskusta Kreikassa, luettelee Reed.

Mainos
Mainos

Toistaiseksi ainoa media joka on haastatellut HAYI:ita on CBS News, jonka omistaja on ultrasiionisti David Ellison. David Ellisonin isä Larry Ellison on teknojätti Oraclen perustaja ja omistaja, joka tunnetaan Israelin armeijan (IDF) avokätisenä taloudellisena tukijana ja Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun hyvänä ystävänä.

Reed kirjoittaa pitävänsä omituisena, että HAYI on valinnut iskujensa tekopaikaksi Belgian, joka on kieltäytynyt osallistumasta Iranin sotaan, sekä Alankomaat, joka on lähettänyt yhden fregatin Välimerelle. Ranska, joka on lähettänyt Yhjdysvalloille ja Israelille sotilaallista apua toisaalta on säästynyt iskuilta. (Toim. huom. Valinnassa on järkeä, jos katsoo sitä siitä näkökulmasta että iskujen tarkoitus on vetää Belgia ja Alankomaat mukaan sotaan.)

The Grayzone kertoo, että vaikka auton polttaminen Antwerpenin juutalaisalueella, on liitetty HAYI:in, uhri oli marokkolaisnainen nimeltä Fatia, ja tekijät kaksi teiniä.

Reed kuvailee HAYI:n lausuntojen saaneen monen asiantuntijan kulmakarvat kohoamaan; asiantuntijoiden mukaan arabia ei vaikuta olevan lausuntojen antajien äidinkieli, he eivät puhu eivätkä kirjoita sitä sujuvasti. HAYI:n materiaaleissa logo vaihtelee viestistä toiseen, mikä saa epäilemään että ne on kyhätty hätäisesti tekoälyllä. Viesteissä on myös käyetty ilmaisuja, jotka ovat tyypillisiä siionisteille. HAYI viittaa viesteissään sekä englanniksi että arabiaksi Palestiinaan Israelin maana.

Reed kirjoittaa olevan hyvä muistaa, että joukko siionisti-vakoojia käytti Irakissa 1950-luvulla vastaavaa strategiaa. Useampia iskuja tehtiin juutalaisalueille. Israelilainen historioitsija Avi Shlaim esitti myöhemmin todisteita sille, että iskut teki Israelin tiedustelupalvelu ”rohkaistaakseen juutalaisten exodusta Israeliin.” Yaakov Karkoukli, Irakin maanalaisen siionistiryhmän jäsen kertoi Shlaimille kyseessä olevan ”pelottele mutta älä tapa juutalaisia” -strategia, jolla haluttiin pakottaa juutalaisten muuttoa Israeliin. Muutamassa vuodessa yli 95% Irakin juutalaisista oli siirtynyt Israeliin, Reed sanoo.

Reed jatkaa kertomalla Lontoossa vuonna 1994 tapahtuneesta Israelin lähetystön pommi-iskusta. Iskussa noin kaksikymmentä henkilöä sai lieviä vammoja. Jälkikäteen osoittautui että pääorganisoija ”Reda Moghrabi” oli kadonnut ja lähetystön valvontakamera epäkunnossa. Myöhemmin pidätettiin ja tuomittiin kaksi palestiinalaista akatemialaista, Samar Alami ja Jawar Botmeh. Molemmat uskoivat että ”Reda Moghrabi” oli todennäköisesti terrorisminvastaista toiminnasta, tiedustelusta ja peiteoperaatioista vastaavan Mossadin agentti. Vuosia myöhemmin Annie Machon, Ison-Britannian kotimaan tiedusteluviraston (MI5) työntekijä kertoi virastossa pidettävän selvitettynä, että kyseessä oli ns. false flag -operaatio ja että Israel pommitti omaa lähetystöään. Machon kertoi tapauksen tutkinnasta vastuussa olleen vanhemman virkailijan kertoneen Israelin tehneen sen kahdesta syystä. Machonin mukaan Israel oli jatkuvasti vaatimassa lisää turvallisuusjärjestelyjä lähetystölleen ja muille Lontoossa oleville intresseilleen. Räjäyttämällä pommin lähetystönsä ulkopuolella he saivat mitä halusivat. Myöhemmin tuomittiin kaksi palestiinalaista salaliitosta iskun toteuttamiseksi. Molemmasst tuomitut olivat aktiivisia Isossa-Britanniassa toimineissa Palestiinaa ja Länsirantaa tukevissa ryhmissä. Tuomion jälkeen tukiverkostot alkoivat hajota, Machon kuvailee.

Reed nostaa esiin Australian taannoiset tapahtumat. Pääministeri Anthony Albanesen päätös vuonna 2025 tunnustaa Palestiina valtioksi laukaisi Australiassa hyökkäysten aallon. Media ripusti kiireesti Syyllinen-kyltin Iraniin. Sky News Australia paljasti vihjeen eräästä pommitapauksesta tulleen Australian tiedusteluvirastolle (ASIO) Israelilta.

Joulukuussa kaksi ISIS-sympatisoijaa iski Hanukkah-juhlaan Bondi Beach -rannalla Sydneyssa. Välittömästi sen jälkeen Israelin pääministeri Netanyahu syytti Austaralian pääministeri Albanesea siitä, että tämä oli provosoinut iskun tunnustamalla Palestiinan valtion. Netanyahu myös syytti nimeämätöntä, Iranin tukemaa terroristiryhmää iskusta, ja pakotti karkottamaan Iranin lähettilään Australiasta, Reed selittää.

Pari kuukautta myöhemmin Israelin presidentti Isaac Herzog lensi Australiaan myynninedistämismatkalle. Herzog promotoi Israelin suunnittelemaa hyökkäystä Iraniin. Matkan aikana Herzog tapasi salaa Australian tiedusteluviraston (ASIO) johtajan Mike Burgessin.

Toimittaja Riikka Söyring

Lähde:
The Grayzone (28.3 2026): Who’s behind the mysterious ’Iran-backed terror-cell’ haunting Europe? https://thegrayzone.com/2026/03/28/iran-terror-cell-europe/
 
 
Toimittajan kommentti: 
 
Tietovuoto on paljastanut Ison-Britannian pääministerin, Keir Starmerin neuvonantajan Morgan McSweeneyn ajatushautomo Labour Together on maksanut Washington D.C.:ssa toimivalle tiedustelualan yritykselle  nimeltään APCO Worldwide siitä, että APCO vakoilisi journalisteja jotka olivat raportoineet herrojen korruptoituneesta tavasta käyttää vaalikampanjarahoja. Kaikki seurannan kohteiksi määritellyt journalistit olivat yrittäneet selvittää kuinka Labour-pääministeripuolueen (”työväenpuolue”) eliitti käytti 730 000 puntaa julkistamattomia lahjoituksia istuttaakseen Starmerin puolueen johtoon. 
 
Tietovuodetut asiakirjat osoittavat, että APCO käytti rahaa valvoakseen hämärän, todisteista vapaan muistion kasaamista, jossa väitettiin Venäjän olevan Labour Together -ajatushautomoa vahingoittavien paljastusten taustalla. Muistio luovutettiin Yhdistyneen kuningaskunnan tiedustelu- ja turvallisuuspalvelulle (Government Communications Headquarters, GCHQ). 
Morgan McSweeneyn Labour Together on saanut lahjotuksia Ison-Britannian Israel-lobbyn rahamieheltä Trevor Chinniltä. McSweeney jätti eronpyyntönsä Epstein-skandaalin alettua levitä otsikoihin.
 
Ylläolevan lähteenä on The Grayzonen artikkeli ”Keir Starmer-tied think thank paid PR firm to target Grayzone” (https://thegrayzone.com/2026/02/15/starmer-think-tank-paid-firm-target-grayzone/ ).  Pitkä artikkeli jatkaa kuvaamalla salajuonia Labour-puolueen johtoon kuulunutta Jeremy Corbynia vastaan sekä tämän tukena olleita vaihtoehtomedioita vastaan kohdistettuja hyökkäyksiä ja sensuuriyrityksiä. Lähteistetty artikkeli sisältää runsaasti tietoa eri rahoituskuvioista ja Atlantin ylittävästä yhteistyöstä ikäviä asioita paljastavien tutkivien journalistien hiljentämiseksi.
 
Vaeltava terroristi on mitä hyödyllisin hahmo valtioiden tekemissä operaatioissa: aina työssä siellä missä tarvitaan.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

NATO-kytkentäinen yritys tukee kiinalaisia satelliitteja

NATO-yhteistyötä tekevä norjalaisyritys KSAT tekee yhteistyötä kiinalaisen CGSTL:n kanssa, joka tekee yhteistyötä Venäjän kanssa NATO-joukkojen liikehdinnän seurannassa. End-to-End -palvelua?

5 t sitten

EU:n iänvarmennussovellus – teknisesti pelkkä vitsi, mutta askel kohti massavalvontaa

Euroopan komissio julisti uuden iänvarmennussovelluksensa valmiiksi. Komission mukaan sovelluksen on määrä toimia keskeisenä välineenä alaikäisten suojelemisessa internetin haitalliselta sisällöltä ja se on suunniteltu tarjoamaan yhtenäinen, yksityisyyttä kunnioittava ja käyttäjäystävällinen ratkaisu ikärajoitettujen palveluiden, kuten pornosivustojen ja sosiaalisen median alustojen, ikäkontrolliin. Teknologian ympärillä velloo kuitenkin voimakasta kritiikkiä, joka kyseenalaistaa järjestelmän teknisen toteutuksen, sekä sen vaikutukset kansalaisten digitaaliseen yksityisyyteen. […]

Eu 7 t sitten

Humalaisten veneily päättyi puuhun

Kaksi vahvasti päihtynyttä henkilöä loukkaantui veneonnettomuudessa Sotkamossa lauantai-iltana, kertoo poliisi. Onnettomuus sattui noin kello 22 aikaan Tukilahteen laskevalla joella. Hätäkeskus sai ilmoituksen moottoriveneestä, joka oli törmännyt puuhun. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi ensihoito ja pelastusviranomaiset. Poliisin paikkatutkinnassa selvisi, että vene oli kulkenut jokea pitkin kohti Kalliojärveä, mutta ajautunut kapealla väylällä rantapenkkaan. Törmäyksen seurauksena vene kimposi noin […]

Kotimaa 10 t sitten