Ison-Britannian tilanne kuvastelee tiivistetysti Euroopan tilannetta yleisemminkin. Työttömyys, velkaantuneisuus, yrityskonkurssit ja vääristynyt demografia kerrannaisvaikutuksineen ovat ajamassa brittivaltion kanaalin aaltojen alle.
Hallitus teurastaa elinmahdollisuudet
Ison-Britannian tilastovirasto Office of National Statistics (ONS) on julkaissut uusia tietoja maan tilanteesta.
Pyysin tekoälyä laatimaan minulle useamman taulukon kuvittamaan Ison-Britannian tilannetta. Kuvaajista (ks. alempana) näkyy selvästi kehityskulku, jossa Britannian valtio kerää enemmän veroja kuin koskaan, mutta samaan aikaan yritykset kaatuvat ennätystahdilla, työttömyys on kääntynyt nousuun ja yhteiskunnan väestörakenne kokee historiallista murrosta.
Vastaavat heijastukset näkyvät jo Suomessa ja Euroopan unionissa, jos vain katsoo oikeaan suuntaan.
Taulukko 1 kuvaa työllisyyden kehitystä aikavälillä 2000-2026. Vuosituhannen alusta työllisten määrä kasvoi tasaisesti noin 27,5 miljoonasta saavuttaen huippunsa, n. 33 miljoonaa, ennen koronaa. Vuoden 2026 puolivälissä työllisyys on asettunut noin 34,5 miljoonaan.
Työttömyysaste kävi huipussaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, 8,1 % vuonna 2011. Se putosi alas noin 3,8 prosenttiin ennen pandemiaa. Vuonna 2026 työttömyys on lähtenyt jälleen loivaan kasvuun ja on tällä hetkellä 4,9 %.
Ketään ei yllätä että konkurssiaallot korreloivat vahvasti talouskriisien kanssa.
Vuoden 2008 jälkeen nähtiin selkeä piikki, mutta synkimmät luvut rekisteröitiin vuosina 2023–2025, jolloin yrityskonkurssit nousivat yli 25 000:een vuodessa korkeiden energiakustannusten, inflaation ja korkotason vuoksi. Vaikutuksensa on ollut myös koronasulkeisilla, jotka söivät pk-yritysten puskurirahastot. Yritys, jonka asiakkaat on lukittu koteihinsa, ei ansaitse vaan joutuu käyttämään vararahastojaan — jos niitä edes on.
Vuonna 2026 tilanne on hieman tasaantunut ”vain noin 23 000 konkurssiin”.
Julkinen verokertymä on noussut nimellisesti noin £360 miljardista (2000) yli £938 miljardiin (2025/2026). Tämä ei johdu pelkästään talouskasvusta, vaan Britannian historian korkeimmasta verotaakasta sitten toisen maailmansodan. (Viimeisimpiä ideoita harkinnassa on ns. lomavero. Jokainen lomaileva koti- ja ulkomainen kotitalous joutuu maksamaan lomaveroa mm. käyttäessään majoituspalveluja.)
Valtio on nostanut veroja ja jäädyttänyt verorajoja, toisin sanoen ihmiset ajautuvat korkeampiin veroluokkiin inflaation myötä ( fiscal drag).
Demografiamuutos maahanmuuttopolitiikalla
Vuosina 2000–2020 maahanmuutto pysyi suhteellisen tasaisena, pyörien noin 500 000 – 700 000 ihmisen tasolla vuosittain, samalla kun maasta muutti pois noin 350 000 – 400 000 henkilöä.
Vuosina 2022–2023 koettiin massiivinen maahanmuuttopiikki, jolloin vuotuinen tulijoiden määrä nousi 1,4 miljoonaan. Erityisesti ukrainalaiset, hongkongilaiset sekä EU-alueen ulkopuoliset opiskelijat ja työntekijät olivat liikkeellä.
Tiukennetun viisumipolitiikan ja sääntelyn myötä maahanmuutto on romahtanut huippuvuosista ja asettunut vuoden 2026 ennusteissa noin 790 000 ihmiseen, kun taas maastamuutto — erityisesti opiskelijaviisumilla maassa olleiden, opintonsa päättäneiden paluumuutto — on noussut reiluun 600 000:een hnkilöön.
Kuvaajat kertovat, että työttömien määrä ylittää monin kerroin avointen työpaikkojen määrän. Verojen määrä on noussut tasolle, jossa työssäkäyvillä ei verojen jälkeen ole varaa talouskasvua pyörittävään kuluttamiseen. Rahaton ei osta. Kun yrityksillä ei ole asiakkaita, ne lopettavat.
Valtionvelka paisuu
Britannian valtionvelka on noussut tasolle, jota ei ole nähty sitten 1960-luvun alun. Seuraava taulukko perustuu Britannian tilastokeskuksen (ONS) ja budjettivirasto OBR:n virallisiin tietoihin:
Huoltosuhdehuolia
Huoltosuhde on romahtamassa, kuten taulukosta (ks. alla) näkee. Vuonna 2026 Yhdistyneen kuningaskunnan väkiluku on noin 69,5 miljoonaa. Virallisesti työssäkäyviä on noin 34,5 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että kokonaistasolla jokaista työntekijää kohden maassa on noin 1,01 ei-työssäkäyvää henkilöä (kokonaishuoltosuhde n. 58 %).
Tarkempi jakautuma elätettäviin ryhmiin työntekijää kohden näyttää tältä:
Julkisessa datassa maahanmuuttajia ei tietenkään voida laskea täysin omaksi ”elätettäväksi” kategoriakseen, koska yli 65 % maahanmuuttajista on työikäisiä ja heidät on laskettu mukaan työntekijöihin. Ongelma on kuitenkin se, että nettomaahanmuuton massiivinen taso — huippuvuosina jopa 1,4 miljoonaa — kuormittaa välittömästi julkista infrastruktuuria, kuten terveydenhuoltoa (NHS) ja asuntomarkkinoita, ennen kuin heidän verotulonsa ehtivät tasapainottaa järjestelmää.
Vaikka hallitus nostaisi eläkeiän 75 ikävuoteen, se ei ratkaise mitään, sillä Ison-Britannian terveydenhuolto on ajanut sekin kriisiin jo aikaa sitten. Ihmisten terveiden elinvuosien määrä on kääntynyt jyrkkään laskuun. Keskustelu eläkeiän nostamisesta 75 vuoteen tuntuu monista mustalta huumorilta.
Brittiläisen ajatushautomo The Health Foundationin julkaiseman tutkimuksen mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan terve elinajanodote (Healthy Life Expectancy) on pudonnut noin kahdella vuodella edellisen vuosikymmenen aikana. Miehille terveen elämän odote on enää 60,7 vuotta. Naisille se on pudonnut 60,9 vuoteen.
Selkokielellä: yli 90 prosentissa Britannian kunnista ihmisten terveys alkaa reistata ja pettää jo huomattavasti ennen kuin he saavuttavat edes nykyisen eläkeiän — joka on nousemassa 67 vuoteen vuoteen 2028 mennessä. Britit siis joutuvat viettämään keskimäärin 18–22 vuotta elämästään kroonisesti sairaina, toimintakyvyttöminä tai mielenterveys rakoillen ennen kuolemaansa.
Selvimmin tilanne näkyy Britannian kaikkein köyhimmillä alueilla: miesten keskimääräinen elinajanodote on pudonnut 73,2 vuoteen. Terveys näillä alueilla alkaa romahtaa jo 48–49-vuotiaana.
NHS:n virallisilla hoitojonoilla erikoissairaanhoitoon ja leikkauksiin odottaa yhä noin 7,27 miljoonaa tapausta. Yli 100 000 potilasta on odottanut perusleikkaustaan — kuten lonkka- tai polvileikkausta — yli vuoden. Odotusaikana ihmisten kunto ja itsenäinen toimintakyky usein romahtavat lopullisesti.
Yleinen elinkustannustilanne on aiheuttanut myös sen, että suuremmissa kaupungeissa on lääkäri-, hoitaja- ja opettajapula. Palkka ei riitä asumiseen ja elämiseen, joten nämä ammattiryhmät hakeutuvat töihin kohtuullisempien elinkustannusten alueille.
Kurjistumisen kierre
Kun työntekijät sairastuvat kroonisesti nuorempina, kustannukset lankeavat suoraan työnantajille sairauslomapäivinä, vakuutusmaksujen nousuna ja työn tuottavuuden romahduksena. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei ole varaa kantaa tätä taakkaa korkeiden energiahintojen ja verojen päälle. Niiden on pakko joko irtisanoa väkeä, jolloin työttömyys- ja sosiaalimenot kasvavat, tai lopettaa toimintansa, mikä näkyy aiemmin mainitussa konkurssiaallossa.
Kun yritykset vähentävät väkeä tai menevät konkurssiin, verotulot laskevat. Samalla sosaalitukien ja sairaanhoitomenojen osuus kasvaa, joten valtion menot kasvavat. Valtio joutuu ottamaan entistä enemmän velkaa korkeammalla korolla, jolloin korkomenot syövät budjetista entistä suuremman osan.
Ja aina kun perinteiset veronlähteet on puristettu kuiviin, poliitikot alkavat keksiä uusia, usein ideologisesti verhottuja ”haittaveroja” tai kulutusveroja. Nyt on harkinnassa em. lomavero, kilometrivero, ruuhkamaksu, liha- ja hiilihydraattivero sekä varallisuus- ja perintöveron kiristykset. Kuulostaako tutulle?
Tämä järjestelmä toimii niin kauan kuin valtio voi peittää rakenteellisen mädän ottamalla uutta velkaa keskuspankkirahoituksella. Euroa ei — kuulemma — voi devalvoida joten vaihtoehdoksi jää leikkaukset: palvelut on leikattava kehitysmaa-tasolle. Olemme taas hieman lähempänä globaalia tasa-arvoa kun melkein kaikki ovat yhtä köyhiä.
Palataan EU:n syliin laskujemme kanssa
Britannian nykyinen Labour-työväenpuolueen hallinto on virallisesti ilmoittanut, ettei se aio liittyä takaisin EU:n jäseneksi, mutta käytännössä se pyrkii kulissien takana ”pehmeään paluuseen” eli Brexitin pehmeään peruuttamiseen.
Tätä kehitystä ajavat taloudelliset pakot — kuten taulukoista voi päätellä. Lontoo yrittää neuvotella salaa erillisdiilejä (mm. turvallisuus-, energia- ja maataloussopimuksia), joilla se saisi takaisin EU-markkinoiden edut ilman jäsenyyden virallisia velvoitteita.
Britannia tietää, että sen oma sisäinen tuotantopohja on liian heikko kantamaan lähes 3 biljoonan punnan velkataakkaa. Luomalla yhteisiä sääntelyalueita tai finanssikytköksiä EU:n kanssa, Britannia voi yrittää ”ankkuroitua” Euroopan keskuspankin ja EU:n yhteiseen talouskilpeen — ja samalla siirtää omia taloudellisia taakkojaan EU-maiden veronmaksajille.
EU ei kuitenkaan ole mikään pelastusrengas – euroalueen suuret maat, kuten Ranska ja Italia, painivat aivan samanlaisen, yli 110 % velka-BKT-suhteen ja räjähtävien korkomenojen kanssa. Kyseessä onkin kahden heikentyneen talousalueen epätoivoinen tanssi, jossa molemmat osapuolet yrittävät ulkoistaa omia rakenteellisia ongelmiaan toiselle osapuolelle.
Britannian ja Euroopan tilanne osoittaa, että kun ideologiset lupaukset — kuten Brexitin ”Otetaan kontrolli takaisin” — kohtaavat karun demografian ja matemaattiset velkarealiteetit, poliitikkojen on epätoivoisina pakko alkaa perua puheitaan ja etsiä hätäuloskäyntejä.
Hyvinvointivaltiot perustettiin toisen maailmansodan jälkeen, ja ne luotiin suljetuiksi järjestelmiksi. Niiden kantavana ajatuksena oli sukupolvien välinen sopimus: kansalainen maksaa veroja työssäolovuosinaan ja saa vastineeksi suojan ja hoidon vanhana tai sairaana. Järjestelmää ei suunniteltu kestämään tilannetta, jossa kuluttajien määrä kasvaa globaalin liikkuvuuden myötä nopeammin kuin nettomaksajien määrä.
Yhteenveto:
Britanniassa valtio kerää enemmän veroja kuin koskaan, mutta samaan aikaan yritykset kaatuvat ennätystahdilla, työttömyys on kääntynyt nousuun ja yhteiskunnan väestörakenne kokee murrosta.
Julkinen velka, korkomenot ja huoltosuhde kuristavat julkista taloutta ennennäkemättömällä tavalla. Eläkeikää voi nostaa paperilla vaikka sataan ikävuoteen, ihmiset poistuvat työelämästä — ja elämästä — silti paljon ennen sitä stressin, talous- ja terveyshuolien murtamina.
Julkista taloutta voitaisiin korjata esimerkiksi lakkauttamalla ulkomaan avustukset — miljardisäästöt budjettiteknisellä päätöksellä. Sitä ei kuitenkaan tehdä, koska ulkomaanapu on poliitikkojen PR-rahasto.
Sosiaalituet voitaisiin rajata määräaikaisiksi maahantulleille, esimerkiksi kahteen vuoteen. Euroopassa ja Suomessa tämä vaatisi perustuslain ja EU-oikeuden muuttamista, sillä nykyisin lakitulkinnat takaavat kaikille maassa oleskeleville saman ihmisarvoisen elämän vähimmäisturvan. Sosiaalituet ovat ns. ”vetovoimatekijä”, jota nykyiset järjestelmät eivät enää kestä.
Voisimme myös sitoa kansanedustajat ja ministerit tulosvastuuseen: Ei luvattua tulosta, ulos ja kahdeksan vuoden ehdokkuuskielto.
Ei tule tapahtumaan ”demokratiassa”. Poliitikot säätävät lait, jotka määrittävät heidän omat palkkionsa, eläkkeensä ja vastuunsa. Vaalikausi on laissa määritelty kiinteäksi, eikä kansalaisilla ole mekanismia erottaa hallitusta, ellei parlamentti itse äänestä sille epäluottamusta.
Taloudellinen todellisuus on kuitenkin tulossa vastaan. Kun rahat loppuvat, ideologiselta patsastelulta putoaa pohja. Muutos voi tapahtua joko hallitusti muuttamalla lakeja — tai hallitsemattomasti järjestelmän ajautuessa vararikkoon, jolloin leikkaukset ja tukiuudistukset tapahtuvat pakon edessä.
Tai sitten sisällissodalla. Ainakin se meidän olisi pitänyt oppia historiasta.
Artikkelikuva via PickPik, Wikimedia & Pxhere. Kuvankäsittely RS.
