YK:n ydinaseiden leviämisen estämistä koskevan sopimuksen (Nuclear Proliferation Treaty, NPT) 11. tarkistuskonferenssi järjestetään 27. huhtikuuta – 22. toukokuuta 2026 YK:n päämajassa New Yorkissa.
Konferenssi kokoaa yhteen sopimuksen osapuolet, tarkkailijat ja kansalaisjärjestöt arvioimaan sopimuksen toimintaa, ydinasevalvonnan tilaa ja ydinaseiden leviämisen estämistä. Konferenssi järjestetään erittäin jännitteisessä kansainvälisessä ilmapiirissä, vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen New START -ydinasevalvontasopimus päättyi 4. helmikuuta 2026.
Konferenssin puheenjohtajaksi on nimetty Vietnamin YK-suurlähettiläs Do Hung Viet.
Tilaisuuden aluksi osallistujat joutuivat riitaan keskenään kun Iranin edustaja Reza Najafi valittiin yhdeksi varapuheenjohtajista. Valinnan takana oli sitoutumattomien maiden liike (NAM): Ryhmä, johon kuuluu 121 valtiota, nimesi Iranin ehdokkaakseen jo kuukausia ennen konferenssia. Venäjä puolusti valintaa ja syytti länsimaita konferenssin politisoimisesta.
Länsimaat ja niiden liittolaiset, ml. Suomi vastustivat valintaa jyrkästi vedoten Iranin ydinohjelmaan ja sopimusrikkomuksiin. Yhdysvallat, joka yhdessä Israelin kanssa hyökkäsi Iraniin 28.2 2026 kutsui valintaa ”loukkaukseksi” NPT-sopimusta kohtaan ja kuvaillen valintaa ”häpeälliseksi”. Iso-Britannia, Ranska ja Saksa (E3-maat) ilmaisivat vakavan huolensa ja vastustuksensa. Australia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat (UAE) liittyivät vastustajiin. Iran itse puolusti valintaansa toteamalla sen olevan tunnustus maan sitoutumiselle sopimukseen ja syytti Yhdysvaltoja kaksoisstandardeista.
Kaksoisstandardeja
Presidentti Donald Trump ilmoitti toukokuussa 2018 Yhdysvaltojen vetäytyvän Iranin ydinsopimuksesta, JCPOA-sopimuksesta, yksipuolisesti. Päätöstä perusteltiin mm. sillä että sopimuksesta vapautuneet varat valuivat Iranin tukemille ryhmittymille Lähi-idässä (kuten Libanonin Hizbollah ja Jemenin huthit).
- NATO-maat tukivat kapinallisia (”maltillinen aseistettu oppositio”; Moderate Armed Opposition, MAO) Libyan Muammar Gaddafin kaatamisessa, mikä johti maan hajoamiseen ja lukuisten aseistautuneiden ryhmittymien nousuun.
- Yhdysvallat, Saudi-Arabia ja Qatar tukivat Syyrian sodan alkuvaiheessa useita kapinallisryhmiä kaataakseen Bashar al-Assadin hallinnon. Osa näistä varoista ja aseista päätyi ääriryhmille, kuten Al-Nusran rintamalle.
- Israelia on kritisoitu siitä, että se on sallinut Qatarin rahoituksen virtaamisen Gazaan vuosien ajan toivoen, että se pitäisi Hamasin keskittyneen hallintoon ja heikentäisi palestiinalaishallintoa (Länsiranta).
Yhdysvallat palautti voimaan ankarat talouspakotteet Irania vastaan, vaikka kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA vahvisti Iranin noudattaneen sopimusta siihen asti. EU, Venäjä ja Kiina jäivät virallisesti sopimukseen, mutta eivät kyenneet estämään Yhdysvaltojen pakotteiden vaikutuksia, mikä johti sopimuksen asteittaiseen halvaantumiseen.
Noin vuosi Yhdysvaltojen vetäytymisen jälkeen Iran alkoi vaiheittain rikkoa sopimuksen rajoituksia (esim. uraanin rikastusaste), vedoten siihen, ettei se saanut luvattuja taloudellisia hyötyjä.
Vuoden 2026 NPT-konferenssissa tämä vuoden 2018 vetäytyminen on edelleen keskeinen kiistakysymys, sillä se murensi luottamusta diplomaattisiin sopimuksiin suurvaltojen välillä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen:
Osta Posikaupasta
Geopoliittiset jännitteet taustalla
YK:n NPT-konferenssissa 2026 asenteet Iranin valintaa ja koko ydinsulkujärjestelmää kohtaan heijastavat syvää railoa suurvaltojen välillä. Geopoliittinen asetelma on jakautunut kolmeen pääleiriin.
Venäjä ja Kiina käyttävät Iranin kaltaisia kysymyksiä haastaakseen lännen johtaman maailmanjärjestyksen. Venäjä näkee Iranin tukemisen keinona heikentää Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa YK:ssa. Kiina korostaa ”moninapaisuutta” ja puolustaa kehittyvien maiden oikeutta edustukseen. Kiina vastustaa länsimaiden asettamia pakotteita ja näkee Iranin tärkeänä energiakumppanina sekä vastapainona lännelle. Molemmat maat haluavat osoittaa, ettei länsi enää määrittele kansainvälisiä normeja tai sitä, kuka saa toimia johtotehtävissä.
Eurooppa on perinteisesti halunnut esiintyä diplomaattisena sillanrakentajana (Iranin ydinsopimus JCPOA), mutta Iranin tuki Venäjälle ja ydinohjelman eteneminen ovat murtaneet tämän roolin. Länsi katsoo, että varapuheenjohtajuuden antaminen maalle, jonka uskotaan rikkovan IAEA:n sääntöjä, romuttaa koko tarkistuskonferenssin moraalisen pohjan.
Länsi pelkää, että Venäjän, Kiinan ja Iranin muodostama blokki pystyy estämään aseriisuntatavoitteiden etenemisen.
New START -sopimuksen päättyminen helmikuussa 2026 loi turvattomuuden tunnetta, joka saa EU:n vaatimaan tiukempaa kuria, kun taas Venäjä ja Kiina hyödyntävät sääntöjen epäselvyyttä.
Ydinenergian siviilikäyttö ja siihen liittyvän teknologian vienti ovat muuttuneet osaksi suurvaltakilpailua, jossa Iran on yksi pelinappuloista. Iranin valinta ei siten ole vain kysymys Iranista, vaan se on voimannäyttö, jolla Venäjä ja Kiina testaavat lännen kykyä hallita kansainvälisiä instituutioita. Sen voi nähdä myös yli sadan maan epäsuorana ilmauksena siitä, miten muut maat kokevat länsimaat.
Vanhat vs. Uudet
Afrikan ja Aasian maiden asenteet Iranin valintaan NPT-konferenssin varapuheenjohtajaksi jakautuvat selkeästi kahteen leiriin: laajaan diplomaattiseen tukeen kehittyviltä mailta ja jyrkkään vastustukseen erityisesti Persianlahden valtioilta.
Suurin osa Afrikan ja Aasian maista tuki Iranin valintaa osana laajempaa kehittyvien maiden rintamaa. Monet maat näkevät Iranin valinnan oikeudenmukaisena edustuksena ja vastapainona ydinasevaltojen valta-asemalle. Ne korostavat kaikkien maiden oikeutta siviiliydinteknologiaan. Afrikan unioni (AU) ei suoraan tuominnut Iranin valintaa, mutta on vaatinut kaikkia osapuolia kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta.
Kaakkois-Aasian maat (ASEAN), johtajanaan konferenssin puheenjohtaja Vietnam, ovat pyrkineet säilyttämään konsensuksen ja välttämään äänestyksiä Iranin asemasta, jotta itse ydinsulkusopimuksen tarkastelu ei vaarantuisi.
Iranin valinta on paljastanut syvän kuilun: siinä missä Afrikka ja osa Aasiaa näkevät Iranin ”länsivastaisena sankarina”, monet sen välittömät naapurit Aasiassa pitävät valintaa uhkana alueelliselle vakaudelle.
Lännessä olisi hyvä kysyä kovaan ääneen lännen hallituksilta, miksi lännen vastustaminen nähdään niin monessa maassa sankaruutena. Johtuuko luottamuspula petetyistä lupauksista?
Lisää kaksoisstandardeja: HE 72/2026
Euroopan unioni ja Suomi korostavat NPT-sopimuksen keskeistä roolia globaalin turvallisuuden perustana ja sitoutuvat sen täysimääräiseen toimeenpanoon. Mutta…
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on kertonut, että 1980-luvulla säädetty täyskielto ydinaseiden tuomiselle Suomeen ei vastaa Nato-jäsenyyden tarpeita.
Suomen lainsäädännön ja puolustusvoimien kehittäminen NATO-yhteensopivaksi alkoi toden teolla 1990-luvun puolivälissä, vaikka virallinen jäsenyys toteutui vasta vuonna 2023. 1990-luvulta lähtien Suomen virallinen linja oli, ettei jäsenyydelle saa olla teknisiä tai lainsäädännöllisiä esteitä, vaikka poliittista päätöstä liittymisestä ei vielä tehtäisi. Upseerikoulutus ja sotaharjoitukset muutettiin englanninkielisiksi ja NATO-taktiikoiden mukaisiksi jo vuosikymmeniä ennen jäsenyyttä.
Suomi liittyi NATOn rauhankumppanuusohjelmaan (Partners for Peace, PfP), mikä pakotti muuttamaan teknisiä ja operatiivisia standardeja. Puolustusvoimat alkoi noudattaa NATOn standardointisopimuksia (Standardization Agreements, STANAG) viestinnässä, kalustossa ja ammustarvikkeissa.
1990-luvun puolivälissä lakeja muutettiin siten, että Suomi saattoi osallistua muihinkin kuin YK-johtoisiin operaatioihin (esim. NATO-johtoinen IFOR/SFOR Bosniassa) lisäämällä lainsäädäntöön ”kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen” neljänneksi päätehtäväksi vuonna 2017, mikä oli pitkän kehityksen huipentuma.
Syyskuussa 2008 oltiin edetty jo niin pitkälle, että silloinen ulkoministeri Alexander Stubb alkoi myydä Suomen NATO-jäsenyyttä julkisesti, vastoin Matti Vanhasen hallituksen kantaa ja suomalaisten vastustusta.
Perustuslaki antaa puitteet, mutta varsinaiset muutokset tehtiin alemman asteiseen lainsäädäntöön kuten Lakiin puolustusvoimista, jossa puolustusvoimien tehtäväksi lisättiin vuonna 2017 kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen, mikä valmisteli perustuslaillista maaperää NATO-velvoitteille.
Jäsenyys toteutettiin tulkinnalla ja sopimuksen hyväksymismenettelyllä ennemmin kuin muuttamalla itse perustuslain pykäliä. Tämä osoitti, että 1990-luvulta alkanut NATO-yhteensopivuus oli juridisesti pitkällä.
Toimittajan kommentti:
Millainen demokratia on mielestäsi sellainen, jossa väestön turvallisuuteen vaikuttavista asioista ei kysytä kansanäänestyksellä ja sotilaalliset sitoumukset muljautetaan läpi tulkinnoilla ja sopimuksen hyväksymismenettelyillä?
Lähteet:
United Nations, Office for Disarmament Affairs: Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons — Eleventh Review Conference
Times of Israel: Iran selected for a vice presidency post at UN’s nuclear non-proliferation confab
Halliuksen esitys HE 72/2026: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ydinenergialain sekä rikoslain 34 luvun 6 §:n muuttamisesta
NPT Conf 2026: Preparatory Committee for the 2026 Review Conference of the Parties to the Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons
Artikkelikuva PublicDomainVectors, kuvankäsittely Riikka Söyring
MAINOS:
