Oletko työtön tai muuten vain rahan tarpeessa? Tule meille töihin protestoimaan palkkaa vastaan.
Viikonloppuna nähtiin Yhdysvalloissa ja useissa Euroopan kaupungeissa No KIngs!-mielenosoituksia, joissa vastustetiin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia sekä Iranin sotaa. Protestit eivät ole ns. ruohonjuuritason spontaaneja protesteja.
Oikealle kallellaan olevaksi mainittu Fox News Digital seurasi mielenilmauksia.
Fox News raportoi protestien taustalla toimivan 500 organisaatiota, joiden yhteinen tulovirta on noin 3 miljardia dollaria vuositasolla. Protestiluvan mukaan mielenosoitusten pääkoordinaattori on Indivisible (”Jakamaton”), jota rahoittaa valuuttakeinottelija George Soros. Sorosin Open Society -säätiö sivuhaaroineen on ollut mm. takavuosien vallanvaihto-operaatoiden, nk. värivallankumousten taustalla Serbiassa (Otpor!, Puskutraktorivallankumous), Georgiassa (Ruusuvallankumous), Kirgistanissa (Tulppaanivallankumous), Valko-Venäjällä (Perunavallankumous) ja Ukrainassa (Oranssivallankumous, Maidan).
Fox News Digital kertoo identifioineensa No KIngs! -protestien taustalta toisenkin henkilön, Yhdysvalloista Kiinaan muuttaneen teknomogulin, kommunismin tukijan Neville Roy Singhamin. Singhamin tiedetään rahoittaneen äärivasemmistolaisia ryhmiä jotakuinkin vuosikymmenen ajan, näitä ovat esimerkiksi People’s Forum, ”sosialismin ja vapautuksen puolue” Party for Socialism and Liberation, liittouma ANSWER Coalition sekä CodePink, jonka perustaja Jodie Evans on Singhamin vaimo. CodePink vieraili hiljattain energiapulasta kärsivässä Kuubassa osoittamassa solidaarisuutta aatteelle ja toimittamassa humanitaarista apua. Vierailun aikana pinkit kommunistit asuivat viiden tähden hotellissa ja käyttivät oman ulkoilmatilaisuutensa järjestämiseen sähköä sillä välin kun muu saari oli pimeänä. Viime viikkojen aikana CodePink on tukenut mm. Venezuelan ex-presidentti Nicolas Maduroa, joka tällä hetkellä odottaa narkoterrorismi-oikeudenkäyntiä Yhdysvalloissa, Iranin edesmennyttä Ajatolla Ali Khameneita sekä Kiinan kommunistipuolueen pääsihteeriä, presidentti Xi Jinpingia, Fox News uutisoi.
Äärivasemmistolaiset, miljonäärien taloudellista tukea nauttivat ryhmät ovat yhteistyössä marxilais-leninistisen Freedom Road Socialist Organisation -puolueen (FRSO) kanssa. FBI kytkee FRSO:n terroristijärjestöksi määriteltyyn Antifa-organisaatioon, ja raportoi FRSO:n tukevan kommunistipuolueita sekä puolisotilaallisia ryhmiä eri maissa. FRSO:ta voi pitää sikäli tasapuolisena, että se on Yhdysvalloissa pyrkinyt häiritsemään sekä demokraattien että republikaanien puoluekokouksia.
No Kings! -protestin kyltit valmisti Dream Shop, Singhamin verkostoon kuuluva yritys.
No Tyrants! -protestit Euroopassa
No tyrants! No Kings! -protesteja oli myös Euroopassa. Italiassa ja Ranskassa kylteissä luki No Kings! Yhdysvaltain tapaan, kun taas monarkioissa: Tanskassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa viesti oli muutettu poliittisesti korrektiksi ollen No tyrants!, Ei tyranneja! (Sivuhuomautus: Tyranni on alunperin merkinnyt henkilöä jolla on poliittista valtaa. Tukijat saattoivat olla talonpoikia, keskiluokkaa tai ryhmä oligarkkeja.)
Euronewsin mukaan syynä on huoli siitä, että Trumpin Make America Great Again -liike (MAGA) on saanut jalansijaa myös Euroopassa. Euronews uskoo, että jos Unkarin pääministeri Viktor Orban voittaa vaalit vastaehdokkaana olevaa Peter Magyaria vastaan, Unkarin esimerkki saattaa johtaa kansallisaatteen ja nationalismin nousuun muissakin EU-maissa, mistä voi olla seurauksena ”demokratian rapautuminen, lain heikkeneminen sekä läheisemmät suhteet Venäjään EU-alueen sisällä.” Itsehallinnolliset pyrkimykset jäsenmaissa eivät ole EU-komission mieleen.
Euronews toimi aiemmin EU-rahoituksella, komission valvoessa sallittua uutisointia. Euronewsin tuotettua jatkuvasti tappiota, alusta siirtyi Alpacin omistukseen. The Parliament Magazine kertoi vuonna 2019 Euronewsin puhehenkilön kuitenkin vakuuttaneen, että yksityisomistus ei vaikuta sen sitoumukseen uutisoida ”Eurooppaa yleisesti hyödyttäen” ja ”eurooppalaisen perspektiivin säilyttäen.”
Kansainväliset ”kansalaisjärjestöt”
Tietovuodot osoittavat, että EU-virkamies, EU:n muuttoliike- ja sisäasiain kansainvälinen koordinaattori, unkarilainen Marton Benedek kynäili kasaan projektiehdotuksen, tavoitteena ”kehittää pysyvä koordinaatiofoorumi Orbanin hallitusta vastaan.” Ehdotettuun keinovalikoimaan kuului myös Orbanin vastaisten mielenosoitusten järjestäminen, joka sitten toteutettiinkin. Benedekin tähtäin oli vaikuttaa kansallisiin vaaleihin Unkarissa vuosina 2019 ja 2022.
Osaa Benedekin organisoimiin mielenosoituksiin osallistuneista ”kansalaisjärjestöistä” on syytetty rahoituksen ottamisesta Sorosin Open Society -säätiöltä (ks. https://ripost.hu/bozot/2017/04/soros-igy-akarja-juhasz-peter-es-gulyas-marton-roszkenel-szetbontjak-a-keritest).
Millaisia keinoja EU:ssa käytetään jäsenmaiden vaaleihin vaikuttamiseksi?
Benedekin projektiehdotus antaa osviittaa keinovalikoimasta; se on hyvin perinteinen ja muista maista vanhastaan tunnettu. Toimintaa organisoimaan on perustettava Unkariin rekisteröity, voittoa tavoittelemattomaksi määritelty ”kansalaisjärjestö”, joka hoitaa operatiivista puolta. Lisäksi on perustettava johonkin muuhun maahan, mahdollisesti Itävaltaan, erityisyhteisö (Financial Vehicle Corporation, FVC) rahaliikennettä hoitamaan. Johtokunta koostuu ammattiliittojen ja ”kansalaisjärjestöjen” edustajista sekä poliitikoista, jotka huolehtivat poliittisesta ohjauksesta. Kuin Neuvostoliiton aikaiset poliittiset upseerit konsanaan?
”Kansalaisjärjestön” ”kollektiivinen toiminta” sisältäisi Orbanin hallituksen vastustamiseksi mm. informaatio-, mobilisaatio- ja varainkeruukampanjoita, jotta päästään ”lopulliseen tavoitteeseen”, joka oli vallankaappaaminen Orbanin hallitukselta ja varjohallituksen perustaminen valtaa käyttämään. Benedek perusti vuonna 2012 Unkariin ”edistyksellisen liberaalipuolueen” nimeltä Együtt, ”Yhdessä”, jonka tehtävä oli kaapata valta ja purkaa kaikki Orbanin hallituksen tekemät uudistukset. Benedekin puolue hajosi erinäisten floppien jälkeen vuonna 2014.
Tarinassa on toki monia sivujuonteita ja juonenkäänteitä. Tässä on kuitenkin riittävästi tietoa, lähdeviitteineen, jotta voi esittää kysymyksen: Millaisia ajatuksia sinussa herättää se, että EU-virkamies, jolta EU-säännöt edellyttävät virkamiehen neutraaliutta, haluaa kaapata vallan laillisesti valitulta hallitukselta kotimaassaan salajuonin ja valepuoluein? Oltiinko komissiossa tietoisia Benedekin hankkeista, ja rahoitettiinko niitä? Orban on vuosia hiertänyt kivenä komission kengässä estämällä holtittoman rahankylvämisen esimerkiksi Ukrainan sotaan sekä estämällä Unkaria päätymästä massamaahanmuuton vastaanottokeskukseksi.
Peter Magyar
Vuosi 2014 toi poliittiseen teatteriin mukanaan Peter Magyarin, joka nyt on Orbanin vastaehdokkaana. Magyarin takana on Tizsa-puolue, ”Kunnioitus ja Vapaus”.
Magyar oli aiemmin naimisissa ex-oikeusministeri Judit Vargan kanssa. Vargasta tuli ex-ministeri hänen erottuaan yhtä aikaa Unkarin presidentti Katalin Novakin kanssa, koska he olivat allekirjoittaneet erään pedofiliaa peitelleen orpokodin apulaisjohtajan armahduksen. Magyar sai mainetta julkaistuaan vaimostaan salaäänitteitä, jotka osoittivat vanhempien virkamiesten yrittävän sabotoida korruptiosta syytetyn virkamiehen oikeudenkäyntiä, ilmeisesti kostoksi riitaisasta avioerosta. Poliisiraportit kuvaavat Magyarin väkivaltaiseksi, Magyarin mukaan kaikki on valetta.
Magyar ei ole, lupauksistaan huolimatta, suostunut avaamaan vaalikampanjarahoitustaan. Poliittinen ohjelmakin on jäänyt epäselväksi.
Massamedia, Unkarin ulkopuolellakin, on ottanut Magyarin lemmikkipojakseen ja antaa runsaasti ilmaista myönteistä julkisuutta.
Raha maailmaa pyörittää
Yhdysvalloissa kuvio on toiminut yksinkertaistettuna siten, että hallitus on budjetoinut rahaa Yhdysvaltain kehitysapurahastolle (USAID), joka on käyttänyt säätiöitä, ml. Sorosin Open Society, ja ”kansalaisjärjestöjä” kauttakulkurahastoina; säätiöt ja ”kansalaisjärjestöt” ovat siirtäneet osan saamastaan rahasta demokraattipuolueelle. Vastineeksi rahasta ”kansalaisjärjestöt” kampanjoivat rahoittaneen hallituksen puolesta.
Kotoinen esimerkki on Elokapina, joka on saanut avustusta Koneen säätiöltä ja Suomen valtiolta. Sen jälkeen Elokapina istui dieselaggregaattinsa kanssa Mannerheimintiellä vaatimassa hallitukselta ilmastotoimia — joita hallitus oli muutoinkin tehnyt jo vuosia.
Osalla USAID-rahasta on tuettu median toimintaa, mikä luonnollisesti takaa myönteisen julkisuuden. Trumpin hallitus lakkautti USAID:in, eikä demokraattipuolue ole vieläkään toipunut järkytyksestä.
Myös palkattuja protestoijia välittäviä tahoja kuten Crowds on Demand tai Indeed toimii maailmalla.
Värivallankumoukset
Värivallankumouksia rahoitettiin useissa maissa. Julkinen tavoite oli demokratian edistäminen, ihmissoikeudet ja Vapaus isolla alkukirjaimella. Demokratiaa ei kuitenkaan elävässä elämässä voi noin vain istuttaa vieraaseen maaperään. Vaikka uskoisikin värivallankumousten rahoittajien vilpittömiin aikeisiin eikä omien geostrategisten tavoitteiden pohjustamiseen, pitäisi olla ilmeistä että epävakaan valtion horjuttaminen sen sisältä käsin tuottaa seurauksena valtatyhjiön, lisää epävakautta ja mahdollisesti nostaa tilalle entistä korruptoituneemman ja sortavamman hallituksen: tuskin kansan etu.
Tuoreimmasta päästä varoittavia esimerkkejä on Ukraina. Sorosin säätiö toimii tätä nykyä Iranissa demokratiaa edistämässä.
Toimittaja Riikka Söyring