Vellova ja paisuva kohu, jonka eräs hallituspuolue on onnistunut synnyttämään, ei vaikuta vahingolta eikä ajattelemattomalta lipsahdukselta. Se näyttää pikemminkin tarkkaan harkitulta ja ajastetulta teolta, jonka tarkoitus on ohjata huomio pois olennaisesta. Ja kun mutapaini on saatu käyntiin, siihen vedetään mukaan sivullisia: Miss Suomi, Finnair ja lopulta koko kansakunta, joka jää seuraamaan näytelmää kuin peura jää tuijottamaan päälle ajavan auton ajovaloja.
Mikä on medioiden tehtävä ja vastuu tässä kaikessa? Onko valtamedian agenda aidosti vallan vahtikoirana toimiminen, vai onko se – tiedostamattaan tai tiedostaen – alkanut pelata hallituksen pussiin? Jatkuva kohujen paisuttaminen ja loputon spekulointi palvelevat yhtä tarkoitusta erinomaisesti: hallituksen todellinen aikaansaamattomuus Suomen asioiden parantamiseksi pysyy taka-alalla.
Onhan se paljon helpompaa ja mediaseksikkäämpää jauhaa viikkokausia turhanpäiväisestä kohusta kuin käsitellä raskaita, epämiellyttäviä ja monimutkaisia ongelmia. Kohu myy, kriisi ei. Draama kerää klikkauksia, rakenteelliset ongelmat vaativat paneutumista ja syvällisempää ajattelua.
Ja niitä oikeita ongelmia tässä maassa riittää; ennennäkemätön velkataakka, kasvava työttömyys, konkurssiaalto, ihmisten hiipuva usko tulevaisuuteen, köyhyyden lisääntyminen, terveydenhuollon kriisi, alueellinen eriarvoisuus. Lista on pitkä ja raskas.
Mutta mitä tekee hallitus?
-Se tekee vinosilmänkääntötempun.
Ja yllätys yllätys: todelliset ongelmat katoavat otsikoista. Kansalaiset, toimittajat ja sosiaalinen media uppoavat kollektiiviseen kohupohdintaan, jossa moraalinen paheksunta, vastapaheksunta ja identiteettipolitiikka peittävät alleen sen, että maan suunta on edelleen hukassa ja pysyy hukassa Turhanpäiväinen poru vie tilan siltä keskustelulta, jota kipeästi tarvitsisimme.
Tässä kohtaa herää väistämättä kysymys myös poliitikkojen omastatunnosta – ja sen arvosta.
Minkälainen moraalinen kompassi ohjaa päättäjiä, jos tärkeintä on synnyttää kohu eikä ratkaista ongelmia? Suomi on jo valmiiksi henkisesti ja taloudellisesti ahtaalla. Epävarmuus, uupumus ja näköalattomuus painavat ihmisiä arjessa. Tarvitsisimme vakautta, vastuullisuutta ja kykyä katsoa pidemmälle kuin seuraavaan otsikkoon.
Sen sijaan saamme lisää kaaosta.
Erityisen irvokkaaksi tilanteen tekee se, että Suomi on maa, joka elää kansainvälisyydestä ja ulkomaankaupasta. Ulkomaiset matkailijat tuovat tänne työtä, toimeentuloa ja elinvoimaa. Nyt tämä lapsellisen typeryyden multihuipentuma näyttää jo konkreettisesti vaikuttavan siihen, että aasialaisia matkailijoita peruu matkojaan Suomeen. Maine on herkkä asia, ja sen särkeminen on helppoa – korjaaminen vie vuosia.
Onko meillä todella varaa ja luottoa nykyiseen Petteri Orpon hallitukseen, joka on ennemminkin jallitus kuin hallitus?
Siis varaa hallitukseen, joka näyttää mieluummin pelaavan huomiopelejä kuin kantavan todellista vastuuta maan tilasta ja kansalaisten tulevaisuudesta? Onko meillä varaa mediaan, joka innokkaasti ruokkii näitä pelejä sen sijaan, että pakottaisi valtaapitävät vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin?
Silmänkääntötemppu ei ole yksittäinen kohu, vaan se toistuu ja toistuu aina uudelleen ja uudelleen.
Samaan aikaan kun me verbaalinahistelemme symbolien ja typeryksien ympärillä, maan perustukset murenevat hiljaa taustalla. Ja jos tähän näytelmään herätään vasta silloin, kun lasku lankeaa käteen – onko silloin jo liian myöhäistä?
Oskari Kekkonen
Tilaa Positv TÄSTÄ
