Blogi – Keittiöpsykologi: Pitäisikö meidän jo puhaltaa yhteen hiileen?

Taas on vierähtänyt pari viikkoa siitä, kun viimeksi olin täällä äänessä. Paljon on tapahtunut maailmalla ja meillä, eikä välttämättä niin positiivisia asioita, vaikka kuinka yrittäisi löytää niistä jotain hyvää.

Tällä hetkellä minua ihmetyttää suuresti suomalaisten suhtautuminen toisiinsa. Elämme aikaa, jolloin pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, mutta sosiaalinen media tuntuu ainakin jakautuvan hyvin rajusti kahtia.

Toisella puolella ovat ne, jotka aidosti haluavat Suomelle ja suomalaisille parasta. He haluavat talouden nousuun ja pienempiä leikkauksia tai eivät leikkauksia ollenkaan. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin viemässä vähävaraisia eläkeläisiä ja lapsiperheitä yhä suurempaan ahdinkoon.

Tämä ei kuulosta ollenkaan hyvältä tulevaisuutta ajatellen. Ihmisiä yritetään ajaa nurkkaan, ja heiltä halutaan vielä viedä sitäkin, minkä he ovat ansainneet tekemällä ahkerasti töitä vuosikymmeniä. Joidenkin mielestä he eivät ansaitse yhtään mitään. Minusta tämä on todella surullinen näkökulma.

Toisella puolella taas ovat työssäkäyvien ihmisten huolet omasta tulevaisuudestaan. Eläkeikää ollaan nostamassa, ja suunnitelmissa on ollut jopa 70 vuoden eläkeikä. Kuka enää jaksaa tai on fyysisesti siinä kunnossa, että pystyy olemaan työelämässä 70-vuotiaaksi asti?

Ymmärrän kyllä heidänkin kantansa, mutta se jyrkkyys, jolla he suhtautuvat tällä hetkellä eläkkeellä oleviin, on minusta hieman surullista. Kun ajattelee pitkän työuran tehneitä ihmisiä, jotka sinnittelevät pienellä rahalla ja yrittävät selvitä elämästä, ymmärtää, että hekin haluavat elämältä muutakin kuin pelkästään kotona olemista vuorokauden ympäri.

Työssäkäyvällä ihmisellä taas on huoli siitä, jaksaako hän olla töissä eläkeikään asti vai joutuuko hän työttömäksi tai sairaseläkkeelle. Työkyvyttömyyseläkkeelle ei nykyään enää niin helposti pääse, vaan työkyvyttömiä ihmisiä pidetään kotona turhaan.
Tässä on aikamoinen ristiriita.

Mihin meidän rahamme oikein menevät?

Kuuntelin tuossa eduskunnan kyselytunnilla, mitä kaikkea ollaan suunnittelemassa, kun säästöjä tarvitaan. Toisaalla ollaan leikkaamassa, ja toisaalla taas ollaan antamassa lisää tukea sotaa käyvälle maalle.

Se kaikki on pois suoraan suomalaisen veronmaksajan kukkarosta.

Kun näitä asioita sitten tuo esille sosiaalisessa mediassa, ihmisten suhtautuminen on hyvin jyrkkää. Monet eivät tunnu ymmärtävän, että suomalainen ihminen tarvitsee myös itse niitä verorahoja, joita hän on maksanut. Eikö ensin pitäisi saada Suomen asiat kuntoon, jotta meillä olisi sen jälkeen varaa auttaa myös muita?

Se ei onnistu, jos omat asiamme eivät ole kunnossa.

Hallituskaan ei tunnu tätä ymmärtävän. Tärkeämpää näyttää olevan rahavirtojen suuntaaminen maan rajojen ulkopuolelle, sotaan, joka ei kuulu Suomelle. Sosiaalisessa mediassa tätä ei tunnuta millään ymmärtävän: tavallisen suomalaisen ihmisen kannalta tämä ei ole hyvä asia.

Toinen asia, joka ihmetyttää, on kahden suurvallan päämiehen solmima öljysopimus. Tämäkin on sellainen asia, joka saa monet ihmiset ihmettelemään ja suuttumaan.

Euroopassa kärsitään polttoainepulasta, ja muutenkin Euroopan rahat alkavat olla vähissä. Silti tämä sopimus herättää närästystä.

En nyt voi sanoa, että puolustaisin sopimusta, mutta jos siinä on pienikin vivahde vapaampaan tulevaisuuteen, sodan loppumiseen tai väkivallan vähenemiseen, se on aina pieni toivo tulevasta. Pieni valo tunnelin päässä.

Ainakaan ne, jotka täällä sosiaalisessa mediassa ottavat asiaan kantaa, eivät tunnu tätä ymmärtävän. He ovat sitä mieltä, että sota on lainausmerkeissä tarpeellista.

Kun Eurooppa vielä kaiken lisäksi haluaa lisää pakotteita ja lisää kiristyksiä, en oikein ymmärrä, miksi näin halutaan toimia. Tilanne on osittain itse aiheutettu, eikä seurauksilla ole tulevaisuutta ajatellen kovin hyviä vaikutuksia.

Tämä ei kuitenkaan tunnu vaikuttavan joidenkin ihmisten ajatteluun tai asenteisiin.
He ovat sitä mieltä, mitä olemme saaneet lehdistä lukea. Tämän huomaa myös täällä sosiaalisessa mediassa monen ihmisen kommenteista.

Minua surettaa se, että koko Euroopan, Suomen ja rapakon takaisten maiden pitäisi puhaltaa yhteen hiileen paremman maailman puolesta. Meidän pitäisi saada sodat loppumaan, aseet vaikenemaan ja ihmiset jatkamaan normaalia elämää, kasvattamaan lapsia ja tekemään töitä.
Mutta tätä eivät kaikki tunnu ymmärtävän.

Onko Suomen puolella oleminen muka Venäjä-mielisyyttä?

Minullekin sanotaan usein, että kun olen Suomen puolella, haluan Suomelle hyvää, haluan Suomen kansalle hyvää, haluan talouden nousuun ja itärajan auki ynnä muuta vastaavaa, en olekaan suomenmielinen vaan venäjä-mielinen.

Tämä ei minusta ole ollenkaan oikea ajattelumalli.

Jokaisella on toki oikeus ajatella, puhua ja kirjoittaa niin kuin haluaa. Mutta jokaisen suomalaisen, ja toki myös jokaisen eurooppalaisen, pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä, miksi asioiden pitää olla niin mustavalkoisia. Miksi sodankäynnissä ja muissa vastaavissa asioissa ei pystytä näkemään harmaan sävyjä?

Aseita lisäämällä, pakotteita lisäämällä tai veroja kiristämällä ei saada ihmisille hyvää elämää.

Mietinkin, millä saisi tavallisen suomalaisen, työtä tekevän veronmaksajan ajattelemaan Suomea ja Suomen parasta. Ei se ole Venäjä-mielisyyttä, jos haluaa Suomelle hyvää. Eikä se ole Venäjä-mielisyyttä, jos haluaa sodan loppuvan.

Aseiden lisääminen ei auta siihen, että sota loppuisi. Sota loppuu neuvottelemalla, tekemällä myönnytyksiä ja kompromisseja sekä käyttämällä diplomatiaa. Näissä asioissa pitää olla realisti. Joskus on tehtävä ikäviäkin päätöksiä, jotta saadaan kaikille sopiva lopputulos.

Mutta miksi minä tästä nyt paasaan?

Se on seurausta siitä, kun luen näitä kirjoituksia täällä sosiaalisessa mediassa ja myös niitä vastauksia, joita saan, kun tuon esille ajatuksiani sotaan liittyvistä asioista.

Minusta tämä ei ole oikein. Kestän kyllä erilaiset mielipiteet, mutta se, ettei ihminen ymmärrä Suomen puolella olevan ja Suomelle hyvää haluavan ihmisen ajattelua, on surullista. Se, että haluaa Suomelle hyvää, ei liity millään tavalla siihen, mitä itänaapurissamme tapahtuu.

Meillä ei ole tarvetta elää jatkuvassa pelossa, vaikka tällä hetkellä monet ihmiset pelkäävät. Tässä on aika pitkälti pelonlietsojana myös meidän perinteinen mediamme. Kun joka päivä on vain sotaa, sotaa ja sotaa, alkaa tuntua siltä, ettei ihminen enää osaa ajatella omilla aivoillaan ja miettiä, onko kaikki todella niin kuin hänelle kerrotaan.

Se, mitä lehdessä lukee, ei aina välttämättä ole koko totuus.

Missä se totuus sitten on?

Minäkään en tiedä asioista oikeaa totuutta. Olen sitä mieltä, että hyvin harva meistä tavallisista ihmisistä tietää, mitä oikeasti tapahtuu, mitä päätetään ja mitä maailmalla tai Suomessa todella on meneillään.

Sen verran olen seurannut asioita niin sanotusti molemmilta puolilta, että totuus saattaa löytyä jostain sieltä välistä.

Meidän pitäisi pystyä pitämään tunteet sivummalla, harjoittaa medialukutaitoa ja opetella luetun ymmärtämistä. Kun silmille hyökkää klikkiotsikko siitä, mitä sodan suhteen tapahtuu tai mistä ollaan leikkaamassa, olisi hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä uutisen taustalla oikeasti on.

Meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne päättäjien pöydissä, että toinen käsi leikkaa, enimmäkseen lapsiperheiltä ja vähävaraisilta, kun taas toinen käsi ojentaa rahaa rajan yli vieraaseen maahan.

Vähän kärjistetysti sanottuna näin asia loppujen lopuksi on, kun sitä oikein tarkkaan ajattelee.

Tässä tätä paasaamista taas riittää. Paljon sattuu ja tapahtuu maailmalla, mutta nyt olisi korkea aika Suomen kansan yhdistyä ja vaatia yhdessä oikeuksiaan.

En tarkoita tällä mitään väkivaltaa, vaan esimerkiksi äänestämistä. Se on tällä hetkellä erittäin tärkeää, koska sitä kautta meillä on edes pieni mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

Jotkut sanovat, ettei kannata äänestää, koska se ei vaikuta mihinkään. Mutta jos emme äänestä ollenkaan, se on minusta osoitus siitä, että olemme lyöneet hanskat tiskiin.

Toki voi olla, ettei mikään muutu. Mutta jos äänestämme sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole olleet siellä vuosikymmeniä vaan ovat tuoreita, uusia ehdokkaita omine ajatuksineen ja ideologioineen, on meillä ehkä pieni mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Jokainen voi valita oman puolueensa ja sen, ketä haluaa kannattaa.

Minusta äänestäminen on vähän sama asia kuin lottoaminen.

Haaveilet lottovoitosta ja mietit, mitä tekisit sillä rahalla. Kuinka hienoa olisi saada iso lottovoitto! Mutta jos et koskaan vie lottokuponkia, et voi voittaakaan.

Eli suosittelen kaikkia äänestämään ja harkitsemaan myös uusia, tuoreita ehdokkaita. Ketä tai mitä puoluetta kukin haluaa äänestää, siihen en puutu. Se on jokaisen oma asia.

Tosin nämä valtapuolueet eivät nykyään kovin paljon eroa toisistaan. Kaikilla on sama tavoite, mutta hieman eri keinot. Ja pieni suomalainen ihminen ei siinä paljoa paina, kun näitä asioita eduskunnassa käsitellään.
Silti kannatan sitä, että jokainen äänestää. Nukkuvien puolue ei tämän maan asioita muuta.

Eipä tässä tällä kertaa muuta. Tätä paatosta tuli jo aivan riittävästi.

Mutta näin lopuksi sanoisin kaikille: hoitakaa omia asioitanne, pitäkää huolta perheestänne ja työstänne sekä eläkää omaa elämäänne.

Me emme voi vaikuttaa maailman suurvaltojen tekemisiin. Emme voi suoraan vaikuttaa hallituksen tai eduskunnan poliitikkojen päätöksiin, hintojen nousuun tai laskuun. Emmekä välttämättä edes nykyään lastemme koulutukseen, vaikka joskus asiat olivat toisin.

Mutta jos huolehdimme itsestämme ja rakkaistamme, elämä voi ehkä olla hieman kevyempää. Perhe on kuitenkin elämän peruspilari.

Ollaan ihmisiä toisillemme ja kunnioitetaan myös niitä eriäviä mielipiteitä, vaikka ne sillä hetkellä ärsyttäisivätkin. Jokaisella on oma käsityksensä asioista juuri sillä hetkellä, ja joskus meidän pitäisi pystyä muistamaan se myös silloin, kun olemme eri mieltä.

Meidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä voidaksemme kohdella toisiamme ihmisinä.
Rauhaa, rakkaat kanssakulkijat.

Marjaana Virtanen

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Paavo Väyrynen perui miljoonien eurojen arvoisen lahjoitustarjouksen Kemille ja Keminmaalle – ”Olisi aiheuttanut kiistoja”

Paavo Väyrynen ja hänen puolisonsa Vuokko Väyrynen ovat päättäneet perua Kemin kaupungille ja Keminmaan kunnalle tekemänsä mittavan kiinteistölahjoitustarjouksen. Väyrysen mukaan lahjoituksen vastaanottaminen olisi aiheuttanut ristiriitoja kuntapäättäjien keskuudessa. Nyt Pohjanrannan kiinteistöille ryhdytään etsimään ulkopuolista ostajaa. Pitkän linjan poliitikko Paavo Väyrynen kertoo Facebook-päivityksessään, että hänen ja puolisonsa Vuokko Väyrysen suunnittelema Pohjanrannan kiinteistölahjoitus Kemin kaupungille ja Keminmaan kunnalle […]

Kotimaa 7 t sitten

Kriisejä, velkatarpeita, leikkauksia ja vaalipuheita — Älkää antako höynäyttää itseänne

"Liian suuri julkinen sektori" olemme Me ja meidän palvelumme.

Blogi 8 t sitten

Kreml tyrmäsi Zelenskyin tulitaukoehdotuksen – valmis keskeyttämään iskut ehkä vaalipäiväksi

Venäjä on torjunut Ukrainan johtajan Volodymyr Zelenskyin ehdotuksen 60 päivän tulitauosta presidentinvaalien järjestämiseksi. Kremlin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi kuitenkin valmis määräämään iskujen keskeyttämisestä itse vaalipäivänä. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov ilmoitti maanantaina 12. lokakuuta, ettei Venäjä hyväksy Ukrainan ehdottamaa kahden kuukauden tulitaukoa, kertoo TASS. Zelenskyi oli esittänyt, että Ukraina voisi järjestää presidentinvaalit, mikäli Venäjä […]

Ulkomaat 10 t sitten