Anthony Joshua palasi Britanniaan Nigerian liikenneonnettomuuden jälkeen

Entinen raskaansarjan nyrkkeilyn maailmanmestari Anthony Joshua on palannut Britanniaan Nigerian vakavan liikenneonnettomuuden jälkeen. Onnettomuudessa kuoli kaksi hänen läheistä ystäväänsä, uutisoi BBC.

36-vuotias Joshua oli matkustajana Lexus-maasturissa, joka törmäsi paikallaan olleeseen kuorma-autoon vilkkaalla moottoritiellä lähellä Lagosia maanantaina. Turmassa menehtyivät Joshuan läheiset ystävät ja tiimin jäsenet Sina Ghamisekä Latif ”Latz” Ayodele. Heidän hautajaisensa järjestetään sunnuntaina lontoolaisessa moskeijassa.

Joshua loukkaantui onnettomuudessa ja hänet vietiin sairaalaan, mutta hänet kotiutettiin keskiviikkona.

Autoa kuljettanut 46-vuotias Adeniyi Mobolaji Kayode asetettiin syytteeseen perjantaina Sagamun alioikeudessa. Poliisilähteiden mukaan syytteisiin kuuluu kuolemantuottamus vaarallisella ajotavalla. Vastaaja vapautettiin 5 miljoonan nairan (noin 2 600 puntaa) takuita vastaan, ja asia siirrettiin jatkokäsittelyyn 20. tammikuuta.

Mainos
Mainos

Watfordissa syntyneellä Joshualla on sukujuuria Sagamussa, Ogunin osavaltiossa, lähellä onnettomuuspaikkaa. BBC:n mukaan Joshua oli matkalla vierailemaan sukulaistensa luona uudenvuoden juhlintaa varten, kun onnettomuus tapahtui.

Vuoden 2012 olympiavoittaja oli viettänyt aikaa Nigeriassa sen jälkeen, kun hän voitti yhdysvaltalaisen tubettajasta nyrkkeilijäksi siirtyneen Jake Paulin 19. joulukuuta.

Toimittaja
Daniel Elg

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 3 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 3 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 3 t sitten