25 miljoonaa sairauspäivää vuodessa – näin kallis lasku Suomelle kertyy

(Kuva: Valelopardo, Pixabay)

Sairauspoissaolot aiheuttavat Suomelle noin viiden miljardin euron vuosittaiset kustannukset menetettynä työpanoksena. Uuden selvityksen mukaan Suomessa kertyy vuosittain noin 25 miljoonaa sairauspoissaolopäivää, mikä vastaa noin 110 000 henkilötyövuotta.

Elinkeinoelämän keskusliitton mukaan yhden sairauspoissaolopäivän hinnaksi arvioidaan työnantajalle keskimäärin 257–420 euroa. Kustannukset eivät kuitenkaan rajoitu työnantajiin, sillä poissaolot heikentävät myös tuottavuutta ja kaventavat veropohjaa.

Tilaa Posi TV itsellesi tai lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Selvityksen ovat tehneet Työeläkevakuuttajat Telan johtaja Antti Tanskanen, taloustieteen professori Antti Ripatti ja EK asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara. Tutkimus julkaistiin Duodecimissa.

14 kertaa eturintamalla Ukrainassa (”Eurooppa on aikeissa ryhtyä sotaan Venäjää vastaan”)

Selvityksen mukaan sairauspoissaolojen määrä väheni Suomessa pitkään vuodesta 2009 aina koronapandemiaan asti. Pandemia nosti poissaolomääriä tilapäisesti. Vuonna 2022 poissaolot lisääntyivät noin 22 prosenttia, mikä näkyi usean sadan miljoonan, mahdollisesti jopa miljardin euron työpanosmenetyksenä laskentatavasta riippuen.

Vuonna 2023 sairauspoissaolojen kokonaismenetykseksi arvioitiin 4,8 miljardia euroa. Vuonna 2022 vastaava arvio oli 5,6 miljardia euroa.

Mainos
Mainos

Selvityksessä nostetaan esiin myös hoitojonojen vaikutus kansantalouteen. Leikkausta odottavien työkyvyttömyyden arvioidaan aiheuttavan vuosittain noin 3 300 henkilötyövuoden menetyksen. Rahassa tämä tarkoittaa noin 257 miljoonan euron menetettyä työpanosta.

Lisäksi julkisen talouden arvioidaan menettävän leikkausjonojen vuoksi noin 90 miljoonaa euroa vuodessa. Selvityksen tekijöiden mukaan hoitoon pääsyn nopeuttaminen ja kuntoutuksen sujuvoittaminen voisivat vähentää sekä työnantajien kustannuksia että julkisen talouden painetta.

THL haluaa taas vanhukset piikille – rokotteiden teho romahtaa viikoissa, haitoista vaietaan

Selvityksen mukaan sairauspoissaolojen vähentämisellä voi olla suuri kansantaloudellinen merkitys. Kun työpanos vähenee, tuotanto supistuu, yritykset joutuvat paikkaamaan poissaoloja esimerkiksi rekrytoinneilla ja ylitöillä, ja samalla verotulot pienenevät.

Selvityksen keskeinen viesti on, että sairauspoissaoloja ei tulisi tarkastella vain terveydenhuollon tai yksittäisten työpaikkojen ongelmana. Kyse on myös laajemmasta talouskysymyksestä, jolla on vaikutuksia työntekijöiden hyvinvointiin, yritysten toimintaan ja julkiseen talouteen.

Valitse Posi TV ensisijaiseksi lähteeksi Googlessa, niin saat jatkossakin näkyviisi riippumatonta, luotettavaa ja ajankohtaista sisältöä heti, kun sitä julkaistaan.

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?