Tutkimus: OmaKannan potilaskirjaukset voivat olla loukkaavia

Sähköisiin potilastietoihin kirjatut merkinnät voivat aiheuttaa potilaille loukkaantumisen kokemuksia, vaikka tiedot olisivat terveydenhuollon näkökulmasta perusteltuja. Tämä käy ilmi Aalto-yliopisto johtamasta tuoreesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin lähes 4 700 suomalaisen kokemuksia OmaKanta-palvelussa näkyvistä potilaskirjauksista. Tutkimuksen mukaan valtaosa vastaajista ei kokenut kirjauksia loukkaaviksi. Silti 13 prosenttia kertoi loukkaantuneensa jostakin sähköisiin potilastietoihin kirjatusta tiedosta. Erityisen yleistä tämä oli mielenterveyshoitoa saaneiden […]

Kotimaa 15.5.2026

Suomeen harvinainen painovoimaa mittaava huippulaite

Suomeen saapuu loppukesästä maan ensimmäisen kvanttigravimetri, eli painovoimaa mittaava huippulaite, joka perustuu kvanttiteknologiaan. Laitteen hankkii Maanmittauslaitos osana Euroopan unionin EQUIP-G-tutkimushanketta, jossa 11 EU-maata kehittää yhdessä uuden sukupolven mittausteknologiaa. Kvanttigravimetri mittaa erittäin tarkasti maan painovoimakentän muutoksia. Teknologian odotetaan avaavan uusia mahdollisuuksia muun muassa luonnonvarojen etsinnässä, korkeusjärjestelmien määrittämisessä sekä luonnonilmiöiden seurannassa. EU investoi parhaillaan voimakkaasti kvanttiteknologiaan tavoitteenaan […]

Tiede 13.5.2026

Potkulaudat kuumentavat tunteita kaduilla – tutkijat vaativat ryhtiliikettä

Vuokrattavat sähköpotkulaudat, kaupunkipyörät ja muut kevyet liikkumispalvelut ovat vakiintuneet pysyväksi osaksi kaupunkiliikennettä eri puolilla Suomea ja muuta maailmaa. Aalto-yliopiston ja Antwerpenin yliopiston laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että niin sanottu mikroliikkuminen on siirtynyt kokeiluista osaksi kaupunkien arkea. Tutkimuksessa kartoitettiin mikroliikkumisen tilaa maailmanlaajuisesti ensimmäistä kertaa näin laajasti. Aineisto kattaa palveluita 52 maasta Euroopasta Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä […]

Kotimaa 11.5.2026

Voiko aivoverenvuodon nähdä ennalta? – Tekoäly voi paljastaa riskin

Aivovaltimoaneurysmat voivat olla pitkään täysin oireettomia, mutta pahimmillaan ne johtavat äkilliseen ja hengenvaaralliseen aivoverenvuotoon. Tampereen yliopistossa kehitetään nyt tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvia työkaluja, joiden avulla aneurysman puhkeamisriskiä voitaisiin arvioida nykyistä tarkemmin. Aneurysma tarkoittaa verisuonen pullistumaa. Aivojen verisuonissa tällainen muutos voi olla petollinen, sillä suurin osa aneurysmista ei koskaan repeä. Osa taas voi aiheuttaa hengenvaarallisen verenvuodon […]

Tiede 11.5.2026

Läpimurto MS-taudin hoidossa? Tutkijat löysivät keinon käynnistää hermojen korjautuminen

Terveys 4.5.2026

Oppimistulokset romahtavat Suomessa – “Osa nuorista jää alakoulutasolle”

Kotimaa 4.5.2026
Yksi yleisimmistä polvileikkauksista paljastui turhaksi – voi jopa pahentaa oireita
Terveys 30.4.2026

Yksi yleisimmistä polvileikkauksista paljastui turhaksi – voi jopa pahentaa oireita

Tutkimus: Huono-osaisilla alueilla jopa 50 % suurempi riski ennenaikaiseen synnytykseen

Turun ja Helsingin yliopistojen tuore tutkimus osoittaa, että asuinalueen sosioekonominen tilanne on yhteydessä ennenaikaisen synnytyksen riskiin Suomessa. Huono-osaisilla alueilla asuvilla odottajilla riski synnyttää ennenaikaisesti on selvästi suurempi kuin vauraammilla alueilla asuvilla. Tutkimuksessa analysoitiin lähes 12 000 synnytyksen tiedot Varsinais-Suomesta. Tulosten mukaan koko aineistossa ennenaikaisen synnytyksen osuus oli noin viisi prosenttia. Huono-osaisimmilla alueilla asuneiden joukossa riski […]

Terveys 28.4.2026

Orion Pharma tulilinjalla – uudet kuvat paljastavat lääketeollisuuden vaietun puolen

Eläinoikeusjärjestö Oikeutta eläimille julkaisi kansainvälisen koe-eläinten päivän yhteydessä, uutta kuva- ja videomateriaalia Turussa toimivan Orion Pharman tutkimuslaitoksen koe-eläinkoira­toiminnasta. Materiaalissa esiintyy beagle-rotuisia koiria, joita käytetään eläinkokeissa. Järjestön mukaan Suomeen on tuotu 2020-luvulla ulkomailta vähintään 80 koiraa tutkimuskäyttöön. Julkaistu kuvamateriaali esittää koiria betonipohjaisissa ulkotarhoissa. Järjestö kertoo haluavansa muistuttaa yleisöä siitä, että eläinkokeita tehdään Suomessa edelleen myös koirilla, […]

Kotimaa 24.4.2026

Arkeologit etsivät liitonarkkia – uusi teknologia voi paljastaa muinaisen mysteerin

Arkeologit uskovat päässeensä askeleen lähemmäs yhden historian kuuluisimman kadonneen esineen, liitonarkin, jäljille. Tuoreiden tutkimusten mukaan arkki saatetaan löytää maan alta Daavidin kaupungista, joka sijaitsee Temppelivuoreneteläpuolella. Raamatun mukaan Mooses rakennutti liitonarkin israelilaisten paettua Egyptistä noin 1200-luvulla eaa. Arkki oli kultapäällysteinen arkku, jonka sisään sijoitettiin kymmenen käskyä. Historiallisten lähteiden mukaan arkki säilytettiin Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä tilassa, […]

Tiede 21.4.2026