Ruokavirasto: Peruna altis taudeille – siemenvalinnoilla suuri merkitys
Peruna on yksi Suomen tärkeimmistä viljelykasveista, mutta samalla myös altis monille taudeille ja tuholaisille. Jaostopäälikkö Hanna Ranta Ruokavirastosta varoittaa tuoreessa blogissa, että perunaviljelmien kasvinterveyden hallinta vaatii tarkkaa seurantaa ja oikeita viljelykäytäntöjä. Perunalla esiintyy runsaasti virus-, bakteeri- ja sienitauteja. Lisäksi sitä vaivaavat hyönteiset, kuten koloradonkuoriainen, sekä maaperässä elävät tuholaiset, kuten peruna-ankeroiset. Ongelmallista on, että osa kasvintuhoojista […]
Kelan Eepos-projekti: kriittisiä tietoja amerikkalaisjärjestelmään -Kansalaisaloite vastustaa
Suomen sosiaaliturvan keskeisin viranomainen, Kansaneläkelaitos (Kela), on toteuttamassa tietojärjestelmän muutosta nimeltä Eepos-hanke. Kansaneläkelaitos suunnittelee siirtävänsä osan etuuksien käsittelyjärjestelmistä yhdysvaltalaisen Salesforce-teknologian varaan. Järjestelmään ajettaisiin muun muassa sotilasavustuksia, perhe-eläkkeitä ja kuntoutusrahoja. Kelan tietojärjestelmäsuunnitelmia vastustamaan on käynnistynyt kansalaisaloite, joka pyrkii rajoittamaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten teknologiayhtiöiden roolia Suomen valtion kriittisissä digitaalisissa palveluissa. Kansalaisaloite on julkaistu Kansalaisaloite.fi palvelussa. Aloitteen […]
Eduskunta keskusteli turpeen merkityksestä ruoantuotannolle ja energian huoltovarmuudelle
Eduskunta kävi 4. maaliskuuta ajankohtaiskeskustelun turpeen merkityksestä. Keskustelussa käsiteltiin turpeen käyttöä, sen strategista merkitystä sekä ympäristö- ja ilmastokysymyksiä. Keskustelun aloitti kansanedustaja Juha Mäenpää (kuvassa) keskustelualoite turpeen merkityksestä Suomen ja Euroopan ruoantuotannolle sekä energian huoltovarmuudelle. Aloitteen oli allekirjoittanut 80 kansanedustajaa. Nyt on herätty eduskunnassa pohtimaan turvetuotannon osuutta omavaraisuudessa, kun energian saanti maailmalta vaikeutuu osin Venäjä-pakotteiden ja […]
Omavaraistelua ja resilienssiä amerikkalaisittain
Resilienssitapahtuma Danbyn pikkukaupungissa Danbyn pikkukaupungissa New Yorkin osavaltiossa järjestettiin syksyllä Resilience Fair -tapahtuma vanhalla paloasemalla. ”Kestävyys”-tapahtuman tavoitteena on vahvistaa yhteisön omavaraisuutta, hyvinvointia ja luoda yhteyksiä. Tapahtuma oli suunnattu paikallisille asukkaille, jotka halusivat oppia uusia käytännön taitoja ja tutustua toisiinsa matalan kynnyksen ympäristössä. Resilience Fair Tapahtuma syntyi paikallisyhteisön omasta aloitteesta. Taustalla oli halu jakaa osaamista, rakentaa […]
Hallitus uudistaisi EU‑maataloustukien toimeenpanoa -lakiehdotus käsittelyssä
Puoli miljoonaa suomalaista muuttaisi maaseudulle
Pehtoorin blogi: Pehtooriksi Tiaisen tilalle
Virheellisiä salmonellatuloksia antanut laboratorio poistetaan Ruokaviraston listoilta
Suomalaiselle luomukanalalle vääriä positiivisia tuloksia salmonellanäytteistä antanut Eurofins Scientific Finland on poistettu Ruokaviraston eläintautilain nojalla nimettyjen virallisten laboratorioiden listalta. Yritys ei voi enää jatkossa käsitellä suomalaistilojen salmonellanäytteitä. Ruokaviraston jaostopäällikkö Kitty Schulman vahvisti tiedon, mutta ei avannut tarkemmin yhteistyön päättymisen taustoja, kertoo Maaseudun tulevaisuus. Vastuullisuusprofessori Kuorttinen Aalto-yliopistosta arvostelee laboratorion toimien olevan moraalisesti täysin väärin. Maaseudun tulevaisuuden […]