Ranskalaisen tuomarin maksukortit jäässä Netanjahun pidätysmääräyksen takia
Haagin Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi 21. marraskuuta 2024 pidätysmääräykset Israelin pääministeristä Benjamin Netanyahusta ja entisesta puolustusministeristä Yoav Gallantista. Heitä epäillään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Gazan sodan aikana 2021–2024. Rikosepäilyihin lukeutui: nälän käyttäminen aseena, humanitäärisen avun estäminen, murhat, vaino, siviileihin kohdistuvat hyökkäykset ja iskut tiheästi asutuilla alueilla. Päätöksen teki kolmen tuomarin muodostama esitutkintakamari (Pre-Trial Chamber […]
Iranin tiedustelupalvelut uhkaavat oppositio‑aktiiveja Saksassa – ulkomailla asuvia iranilaisia painostettu
Iranin turvallisuuspalveluiden toiminta Saksassa on lisääntynyt. Eurooppalaiset viranomaiset varoittavat, että Iran yrittää vaientaa Iranin hallinnon vastustajia myös maan rajojen ulkopuolella. Saksan alueella asuvat iranilaiset oppositio‑ ja ihmisoikeusaktivistit ovat kokeneet uhkauksia, seurantaa ja painostusta Iranista käsin, kertoo Euronews. Uhkausmenetelmät ovat vaihdelleet sähköposteista ja puheluista aina suoranaiseen painostukseen perheenjäsenten kautta Iranissa. Aktivistit kertovat, että heitä on pyritty […]
Asia Times: Eurooppa ei ole sodassa Iranin kanssa – mutta maksaa silti hinnan
Vaikka Eurooppa ei ole mukana Iranin konfliktissa, kärsii sen talous ja turvallisuus silti sodasta. Eurooppa ei ole lähettänyt joukkojaan Iraniin, eikä se ole virallisesti osa Lähi-idän sotilaallista konfliktia. Sotaan sitoutumattomuudesta huolimatta Euroopan talous, turvallisuus ja politiikka voivat kärsiä kriisin vaikutuksista lähes yhtä paljon kuin siihen suoraan osallistuvat valtiot. Kun Lähi-idässä syntyy kriisi, sen vaikutukset ulottuvat […]
Teinit Britanniassa vastustavat sosiaalisen median käytön kieltämistä
Monet teini-ikäiset vastustavat Britannian hallituksen ajamaa kieltoa, joka estäisi alle 16-vuotiaita käyttämästä sosiaalista mediaa. Sosiaaliseen mediaan liittyy nuorten mukaan riskejä, mutta sovellukset ovat tärkeä osa heidän elämäänsä, itseilmaisuaan ja oppimista. Tutkijoiden ja psykologien mukaan sosiaalisen median vaikutukset vaihtelevat paljon yksilöstä toiseen. Osalle nuorista se tarjoaa tärkeitä yhteyksiä ja yhteisöjä, jotka voivat myös tukea heidän hyvinvointiaan. […]
Iranin sota nostaa riskejä myös Euroopassa – asiantuntijat: juutalaisyhteisöt alttiita iskuille
Iranin sota ja energian hinta aiheina EU:n energiaministerien kokouksessa Brysselissä
Näkökulma: Hullun metson tauti valtiolla
Kaja Kallas: Trump yrittää hajottaa Euroopan
Euroopan unionin ulkopoliittinen johtaja Kaja Kallas varoittaa, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto pyrkii hajottamaan Euroopan yhtenäisyyttä. Kallasin mukaan Washington yrittää hyödyntää EU-maiden välisiä erimielisyyksiä ja neuvotella suoraan yksittäisten jäsenmaiden kanssa, mikä heikentäisi unionin neuvotteluasemaa, Kallas kommentoi asiaa Financial Times artikkelissa. Kallasin mukaan Euroopan on pysyttävä yhtenäisenä erityisesti tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen politiikka on muuttunut aiempaa […]
Unkari: Isku TurkStream-putkeen on hyökkäys suvereniteettia vastaan
Unkari varoittaa, että Ukrainan hyökkäys TurkStream-kaasuputkeen uhkaa Euroopan energiaturvaa ja suvereniteettiä. Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártó sanoo, että Ukrainan väitetty hyökkäys TurkStream-maakaasuputkeen on hyökkäys sitä käyttävien maiden suvereniteettia vastaan. Hänen mukaansa kaikki putkeen kohdistuvat hyökkäykset ovat uhka Euroopan energiaturvalle, koska putki on tärkeä energiareitti Kaakkois- ja Keski-Euroopan maille. Szijjártó kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Venäjä ilmoitti […]
EU haluaa lisätä energiaomavaraisuutta ja alentaa energian hintaa
Euroopan komissio esitti uusia toimia, joilla vahvistetaan Euroopan unionin energiaomavaraisuutta ja alennetaan energian hintaa kuluttajille ja yrityksille. Komission mukaan tavoitteena on vähentää riippuvuutta tuontienergiasta ja lisätä investointeja puhtaaseen energiaan, kertoo Euroopan komission 10. maaliskuuta julkaisema tiedote. Komission mukaan viime vuosien geopoliittiset kriisit ja energiamarkkinoiden häiriöt ovat osoittaneet, että Euroopan suuri riippuvuus ulkomaisista fossiilisista polttoaineista muodostaa […]