Aleksi Martin tekemä väitöskirja tarkastelee, miten Suomen historiasta kerrotaan ja millaisia motiiveja kerrottujen tarinoiden taakse kätkeytyy.
Tutkimus jakaa historiankerronnan kahteen malliin: avoimeen ja suljettuun kertomukseen.
- Avoin kertomus korostaa moninaisuutta — etnistä, kielellistä ja sosiaalista vaihtelua.
- Suljettu kertomus taas rakentuu yhtenäisen kansan ja selviytymisen varaan.
Väitoskirjan taustatutkimus paljastaa että virallisissa opetussuunnitelmissa ja museoissa tavoitellaan usein avointa kertomusta, mutta käytännössä suomalainen historiakulttuuri nojaa suljettuun malliin.
2020-luvun kriisit, kuten pandemia ja Ukrainan sota, ovat tuoneet esiin myyttisiä ja yhtenäistäviä historiakertomuksia. Pandemiaa on kuvattu “vihollisen” torjuntana, ja sodasta on haettu vertauksia Suomen omasta menneisyydestä. Tällaiset tarinat vahvistavat yhteisöllisyyttä, mutta voivat myös sulkea pois ne, jotka eivät sovi kansalliseen myyttiin.
Suljettu kertomus tukee kuvaa yhtenäiskulttuurista ja jatkuvasta selviytymisestä, kun taas avoin kertomus edistää moninäkökulmaista historiantulkintaa ja demokraattista keskustelua. Avoimuus haastaa ajatuksen yhdestä oikeasta kansallisesta tarinasta ja korostaa tiedon ja argumentaation merkitystä.
Suomen historia on virallisesti avoin mutta ihmisten mielissä usein suljettu. Kouluissa ja museoissa voidaan kuitenkin tuoda esiin monipuolisempia ja vähemmän kuultuja tarinoita. Yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi hyvä kysyä: kenen historiaa oikeastaan kerromme ja mikä jää kertomatta?
Toimittaja
Keijo Ovaska
Lähde
Helsingin Yliopisto Aleksi Marti
