Ukrainan iskut aiheuttaneet polttoainepulaa Venäjällä

Huoltoasema Moskovassa.

Ukrainan toistuvat iskut Venäjän öljynjalostamoihin, polttoainevarastoihin ja energiankuljetusreitteihin ovat aiheuttaneet polttoainepulaa useilla Venäjän alueilla. Paikoittain on toimitusvaikeuksia ja pitkiä jonoja bensiinitankeilla. Polttoainetta on alettu säännöstellä ja asettaa ostorajoituksia.

Polttoainepulaa on raportoitu monilla Venäjän alueilla. Polttoainerajoitusten kerrotaan levinneen myös Karjalaan, Moskovan alueelle ja useille pohjoisille alueille. Karjalassa autoilijoiden bensiiniostot on joillakin asemilla rajattu 20 litraan asiakasta kohden.

Krimillä bensiinin saatavuudessa on eniten vaikeuksia. Joillakin huoltoasemilla polttoaine oli loppunut kokonaan ja pitkiä jonoja on toimiville huoltoasemille.

Bensiinin riittävyyden valtakunnallinen ennustejärjestelmä käyttöön

Venäjän hallitus on reagoinut tilanteeseen. Varapääministeri Alexander Novak määräsi tällä viikolla luotavaksi valtakunnallisen tarkkailujärjestelmän, jonka havaitsee polttoainejakelun pullonkaulat ennen kuin ne johtavat alueellisiin puutteisiin. Viranomaiset pyrkivät sillä turvaamaan polttoaineen saatavuuden ja hillitsemään hintapaineita.

Mainos
Mainos

Entinen Venäjän varaenergiaministeri on pitänyt mahdollisena polttoainekriisin leviämistä koko maahan, mikäli jalostuskapasiteetin häiriöt jatkuvat ja kesän kysyntä kasvaa odotetusti.

Ukrainan hyökkäykset ovat vaurioittaneet Venäjän öljynjalostamoja, öljyputkistoja ja polttoainevarastoja sekä pakottaneet Venäjän ohjaamaan enemmän öljyä kotimarkkinoille ja vähentämään vientiä.

MAINOS:
Luumäki on my mind 2026 - Classic t-paita
Posi Tv:n kannatustuotteet löydät Posikaupasta.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Sardinian lomaparatiisissa erikoinen sääntö – tämän rantavarusteen voi joutua jättämään kotiin

Italian Sardiniassa sijaitseva Punta Molentisin ranta on ottanut käyttöön poikkeukselliset rajoitukset kesäkaudelle. Rannalle saa pystyttää aurinkovarjon vain, jos seurueessa on alle 10-vuotias lapsi tai mukana on yli 65-vuotias henkilö, kertoo BBC Punta Molentis sijaitsee Villasimiusin alueella Sardinian kaakkoisrannikolla. Alue tunnetaan valkoisesta hiekasta, kirkkaasta turkoosista vedestä ja suuresta suosiosta matkailijoiden keskuudessa. Nyt paikallisviranomaiset perustelevat uusia rajoituksia […]

Ulkomaat 28 min sitten

Yhdysvallat supistamassa NATO:n kalustoa Euroopassa: hävittäjiä, merialuksia, ilmatukialus poistetaan

Presidentti Donald Trumpin hallinto aikoo edelleen vähentää Yhdysvaltojen sitoutumista sotilasliittouma Natoon. Kaavailtu muutos merkitsisi nopeutettua vetäytymistä turvallisuusroolista, jota Yhdysvallat on ylläpitänyt Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Yhdysvallat aikoo supistaa huomattavasti hävittäjäkoneiden, tiedustelukoneiden sekä merivoimien alusten määrää, jotka ovat tähän asti olleet Naton käytössä Euroopassa. Asiasta uutisoi New York Times. Yhdysvallat vähentäisi Euroopan puolustukseen osoitettujen F-16- ja […]

Uutiset 52 min sitten

Ex-presidentin drooni-operaatio Pohjois-Koreaan johti 30 vuoden tuomioon

Etelä-Korean viraltapantu entinen presidentti Yoon Suk Yeol on tuomittu 30 vuodeksi vankeuteen tapauksessa, joka liittyy sotilasdroonien lähettämiseen Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin ylle vuonna 2024. Soulin keskinen piirioikeus katsoi Yoonin syyllistyneen vallan väärinkäyttöön ja vihollisen avustamiseen. Tuomio on uusin isku Yoonille, joka on jo aiemmin saanut elinkautisen vankeusrangaistuksen kapinan johtamisesta joulukuussa 2024 tapahtuneen poikkeustilajulistuksen vuoksi. Tilaa Posi […]

Rikokset 1 t sitten