Neljäkymmentä vuotta Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden jälkeen sen vaikutukset näkyvät yhä suomalaisessa luonnossa – erityisesti sienissä. Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan radioaktiivisen cesiumin pitoisuudet ovat kuitenkin selvästi pienentyneet vuosikymmenten aikana.
Laaja sienikampanja toteutettiin viime kesänä, ja siihen osallistui yli 500 suomalaista sienestäjää. He lähettivät yhteensä 875 näytettä eri puolilta maata. Näytteitä kertyi 187 kunnasta ja mukana oli peräti 60 eri sienilajia. Säteilyturvakeskuksen laboratorionjohtaja Sinikka Virtanen kuvailee kampanjaa erittäin onnistuneeksi: näin kattavan aineiston kerääminen ei olisi ollut mahdollista ilman kansalaisten aktiivista panosta.
Radioaktiivinen cesium-137 on keskeinen aine, jota mitataan ympäristöstä edelleen. Sitä vapautui ilmaan onnettomuuden yhteydessä vuonna 1986, ja ilmavirtausten mukana se kulkeutui myös Suomeen. Aine säilyy ympäristössä pitkään, mutta sen määrä vähenee ajan myötä – sen puoliintumisaika on hieman yli 30 vuotta.
Korkeimmat pitoisuudet mitattiin Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä, joille laskeutui aikanaan eniten radioaktiivisia aineita. Eri sienilajit keräävät cesiumia eri tavoin: esimerkiksi mustavahakas, haaparousku ja kangastatti keräävät sitä enemmän, kun taas herkkutatit ja punikkitatit kuuluvat vähiten kerääviin lajeihin.
Myyntiin tarkoitettujen luonnontuotteiden suositusraja, 600 Bq/kg, ylittyi vajaassa kymmenessä prosentissa näytteistä. Säteilyturvakeskuksen mukaan tästä syystä sienten käyttöä ravintona ei tarvitse rajoittaa missään päin Suomea.
Sinikka Virtanen havainnollistaa tilannetta konkreettisella vertauksella: ”jopa runsaimmin cesiumia kerääviä sieniä pitäisi syödä noin 12 kiloa, jotta säteilyannos vastaisi edestakaisen lennon säteilyä Helsingistä New Yorkiin.”
