Viime päivinä julkisuudessa ovat olleet paljon esillä Sebastian Tynkkynen ja Päivi Räsänen. Heitä on syytetty kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Sen perusteella mitä itse olen asioista ymmärtänyt, toinen puhuu omasta uskostaan käsin ja kertoo toimivansa Raamatun opetusten mukaan, toinen taas ottaa kantaa maahanmuuttoon tavalla, jota kaikki eivät hyväksy.
Paljon puhutaan siitä, että sanat voivat satuttaa, jos ne kohdistuvat johonkin ihmisryhmään. Minun mielestäni näissä tapauksissa ei kuitenkaan arvostella yksittäisiä ihmisiä. Päivi Räsänen esimerkiksi siteeraa Raamattua ja kertoo omasta vakaumuksestaan. Toisessa tapauksessa keskustelu liittyy ymmärtääkseni maahanmuuttoon.
Tästä päästään kysymykseen, voivatko tällaiset puheet satuttaa. Minun mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus ajatella omalla tavallaan ja sanoa mielipiteensä ääneen. Suomessa on ainakin toistaiseksi sananvapaus.
Mutta asiassa on myös toinen puoli. Sanat voivat satuttaa todella paljon kun ihminen tunteen vallassa haluaa tuoda mielipiteitään julki.
Internetissä näkee jatkuvasti kommentteja, jotka lähentelevät vihapuhetta tai jopa ovat sitä. Ihmisistä levitetään väitteitä, joita ei voida todistaa ja heidän uskottavuuttaan pyritään horjuttamaan vain siksi, että he ajattelevat eri tavalla kuin valtavirta.
Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää julkisuudessa ollutta hyväntekijää Henry Aflechtia. Hän on auttanut vähävaraisia omilla rahoillaan, jakanut rahaa, järjestänyt joulujuhlia ja auttanut ruokajonoissa olevia ihmisiä. Silti myös hänen ympärilleen on syntynyt voimakkaita väitteitä ja puheita. Nyt hän on ilmeisesti ”lyönyt hanskat tiskiin” ja minä ymmärrän hyvin hänen turhautumisensa. Kärsijänä tässä taas on se haavoittuvin osa kansaa eli vähävaraiset ihmiset.
Samanlaisia tapauksia on nähty ennenkin. Yksi väärä sana tai yksittäinen lausunto voi johtaa siihen, että ihmiseltä pyritään viemään maine ja uskottavuus. Joiltakin on mennyt jopa yritys alta. Internetissä on helppo nimettömänä tai omalla nimellä maalittaa ihmisiä, jotka eivät ajattele samalla tavalla.
Myös itänaapuriin liittyvä keskustelu on tästä esimerkki. Jos siitä sanoo jotakin positiivista, voi saada heti lokaa niskaansa. Sinut voidaan leimata huonoksi ihmiseksi tai syyttää siitä, ettet rakasta isänmaatasi. Tätä en itse ymmärrä.
Entä jos joku on aidosti eri mieltä? Vaikka hänen näkemyksensä ei sopisi valtavirran tai median luomaan kuvaan siitä, miten asioista kuuluu ajatella. Pitäisikö kaikkien ajatella samalla tavalla?
Minusta ei pitäisi.
Ihmiset katsovat maailmaa eri kokemusten kautta. Joku on nähnyt tai kokenut jotakin sellaista, minkä toinen torjuu heti valheena. Kun tällainen leima lähtee leviämään internetissä, ihmistä voidaan kutsua hulluksi, idiootiksi tai hänen mielenterveyttään voidaan alkaa kyseenalaistaa.
Kun tällaiset väitteet leviävät, joku voi uskoa ne. Ne voivat päätyä työpaikalle asti ja vaikuttaa siihen, miten ihmiseen suhtaudutaan. Hän voi joutua syrjityksi tai häntä voidaan kehottaa vaikenemaan.
Mielestäni tätä nähtiin myös koronan aikana. Jos oli eri mieltä toimenpiteistä tai ei uskonut kaikkea, mitä valtamediassa tai viranomaisilta kerrottiin, saattoi joutua ulkopuoliseksi tai tulla leimatuksi hankalaksi ihmiseksi.
Sama ilmiö näkyy nuorten keskuudessa. Jos joku poikkeaa joukosta, hänestä voidaan levittää perättömiä huhuja tai julkaista ilkeitä kirjoituksia. Kun ne leviävät sosiaalisessa mediassa, moni uskoo ne todeksi.
Nettikiusaamisesta puhutaan paljon, eikä syyttä. Se on vakava asia. Joskus yksi sana voi pilata nuoren elämän, romuttaa mielenterveyden tai jättää elinikäiset arvet.
Siksi olisi hyvä miettiä, onko oma näkökulma aina se ainoa oikea. Voisiko joskus jättää huhut levittämättä, olla nimittelemättä tai olla julkaisematta sellaista sisältöä, jonka tarkoitus on vain loukata toista?
Sanat ovat paljon voimakkaampi ase kuin usein ymmärrämme. On helppo sanoa toisesta, että hän on idiootti, valehtelija tai huonomaineinen.
Olen itsekin saanut tällaisia kommentteja. Mielenterveyttäni on kyseenalaistettu. Minulle on kirjoitettu esimerkiksi: ”Ota lääkkeesi” tai kysytty: ”Miksi vihaat Suomea?” vain siksi, että olen arvostellut sitä, miten yhteiskunnan rahoja käytetään.
Minun mielestäni on täysin sallittua pohtia esimerkiksi sitä, miksi rahaa lähetetään ulkomaille tai aseisiin samaan aikaan, kun Suomessa moni elää ahdingossa. Silti tällaisista mielipiteistä seuraa usein hyvin ilkeitä kommentteja.
Kun puhutaan sananvapaudesta, pitäisi puhua myös sananvastuusta. Se on tärkeää erityisesti silloin, kun keskustellaan ihmisen kanssa, joka ajattelee eri tavalla kuin yleinen mielipide, valtavirtatiede tai koululääketiede. Eriävä mielipide ei vielä tee ihmisestä valehtelijaa.
Pahempiakin nimityksiä löytyy, mutta niitä en tässä halua toistaa. Minusta se ei ole sivistynyttä, vaikka olen niitä itsekin saanut osakseni.
Lopuksi haluan sanoa tämän.
Jos olet eri mieltä jonkun kanssa eikä sinulla ole mitään rakentavaa sanottavaa, voisiko tekstin lukea vielä kerran ennen kuin painaa lähetä? Monella meistä olisi myös peiliin katsomisen paikka. Ehkä moni hyötyisi siitä, että oppisi käsittelemään omaa vihaansa muuten kuin purkamalla sitä ihmisiin, jotka ajattelevat eri tavalla.
Laki on tietenkin laki. Mutta jos ihminen perustelee näkemyksensä uskollaan tai Raamatulla, onko se automaattisesti rikos? Minun mielestäni ei.
Samoin, jos joku kertoo oman näkemyksensä maahanmuutosta, onko se automaattisesti rikos? Minun mielestäni sekään ei ole, vaan kyse on hänen omasta näkemyksestään.
Siksi jokaisen olisi hyvä miettiä ennen kuin avaa suunsa, ottaa kynän käteen tai kirjoittaa internetiin. Voisiko asian sanoa niin, ettei tarpeettomasti loukkaisi toista?
Me olemme kuitenkin kaikki ihmisiä. Jokainen ymmärtää asiat omalla tavallaan. Se, mikä toisen mielestä on rehellinen mielipide, voi toisen mielestä näyttää vihapuheelta. Juuri siksi sanojen valintaan ja siihen, miten puhumme toisillemme, kannattaa kiinnittää huomiota.
Ollaan ihmisiä toisillemme!
Marjaana Virtanen
