Suu- ja sorkkatauti iski suosittuihin matkailumaihin – yli 20 000 eläintä lopetettu

(Adrian, Pixabay)

Suu- ja sorkkatauti on tehnyt alkuvuonna 2026 paluun Eurooppaan, kertoo Ruokavirasto. Nopeasti leviävää eläintautia on todettu erityisesti Kypros ja Kreikka, joissa tapauksia on kertynyt yhteensä jo yli sata.

Vakava virustauti ei tartu ihmisiin, mutta leviää herkästi esimerkiksi eläinten, kuljetusten ja matkailijoiden mukana. Viranomaisten mukaan nopea reagointi on ratkaisevaa taudin leviämisen estämiseksi.

Kyproksella tilanne on erityisen vakava. Tapauksia on todettu etenkin Larnakan alueella, ja epidemian vuoksi on jouduttu lopettamaan yli 20 000 märehtijää. Tauti havaittiin saarella jo vuoden 2025 lopulla, ja se on levinnyt torjuntatoimista huolimatta laajemmalle alueelle.

Maaliskuussa tauti levisi myös Kreikkaan Lesboksen saarelle, jossa tartuntoja on todettu kymmeniä. Molemmissa maissa epidemiaa aiheuttaa suu- ja sorkkataudin SAT1-serotyyppi, joka on viime aikoina yleistynyt myös Lähi-idässä ja Aasiassa.

Ruokaviraston mukaan suu- ja sorkkatauti on erittäin helposti leviävä sorkkaeläinten virustauti, joka voi aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita. Maidontuotantoeläimillä tauti voi romahduttaa tuotannon pysyvästi. Oireisiin kuuluvat muun muassa kuume, syömättömyys sekä kivuliaat rakkulat suussa ja sorkissa.

Suomessa tautia ei ole todettu vuosikymmeniin – viimeksi vuonna 1959. Viranomaiset kuitenkin korostavat varovaisuutta erityisesti ulkomaanmatkojen yhteydessä. Eläinkontaktin jälkeen tulee odottaa vähintään 48 tuntia ennen eläintiloille menemistä, ja tuontirajoituksia on noudatettava tarkasti.

Ruokavirasto muistuttaa, että kaikki tautiepäilyt on ilmoitettava viipymättä virkaeläinlääkärille, jotta mahdollinen tartunta saadaan nopeasti hallintaan.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Peskov kommentoi Posi TV:lle: Suomen johto on valinnut vihamielisen linjan

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Posi TV:lle Venäjän pitävän Suomen nykyjohdon politiikkaa vihamielisenä. Samalla hän tekee eron Suomen poliittisen johdon ja tavallisten kansalaisten välille ja vakuuttaa Venäjän haluavan palauttaa maiden väliset hyvät naapuruussuhteet. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin viesti Suomen nykyjohdolle on jyrkkä. ”Täällä […]

Geopolitiikka 23 t sitten

Kokoomuksen Elina Hiltunen lataa rajun väitteen – muslimijohtajat uhkasivat viedä äänet demareille

Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen. Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta. Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän […]

Politiikka Eilen 19:27

Malinen ei hellitä Tiihosen kimpusta – tyrmää nyt KD-yhteistyön ja varoittaa Suomen kohtalosta

Ekonomisti Tuomas Malinen jatkaa kovasanaista arvosteluaan Vapauden liiton puheenjohtajaa Ossi Tiihosta kohtaan. Vain vuorokausi ”myyrä”-syytöksen jälkeen Malinen varoittaa Suomen olevan matkalla kohti tuhoa ja hyökkää voimakkaasti Tiihosen mahdolliseksi kuvaamaansa yhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa vastaan. Tuomas Malisen ja Ossi Tiihosen välinen julkinen sanasota näyttää saavan jatkoa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Posi TV […]

Politiikka Eilen 15:28