Sijoituskästi-podcast onnistui tuoreessa jaksossaan tekemään jotain poikkeuksellista: muuttamaan suositun ohjelman käytännössä yksisuuntaiseksi propagandakanavaksi.
Vieraaksi oli kutsuttu Jessikka Aro, joka on vuosien varrella tullut tunnetuksi vahvasti värittyneistä Venäjä-näkemyksistään tai jopa fantasioista. Ja sama kaava toistui nytkin – ilman minkäänlaista kritiikkiä.
Jakso alkoi kuten arvata saattoi ja eteni juuri siihen suuntaan kuin odottaa voi. Pietarin trollitehdas, loputtomat vaikutusoperaatiot ja kertomukset, joissa trolleja tuntuu olevan joka kulman takana. Näitä samoja tarinoita on kuultu niin monta kertaa, ehkä satoja, moni tunnistaa ne jo ensimmäisistä lauseista.
Mutta varsinainen ongelma ei ollut vieras – vaan juontajat. Vieraan valheet on jo tulleet esiin.
Kahden tunnin aikana ei esitetty ainuttakaan kriittistä kysymystä. Ei ainuttakaan. Keskustelu ei ollut keskustelua, vaan käytännössä monologi, jossa juontajat istuivat mukana kuin lumoutuneina. Välillä vaikutti siltä, että he eivät olleet haastattelemassa, vaan odottamassa seuraavaa, entistä kovempaa Venäjä-tarinaa.
Ja niitähän tuli.
Kaikki johti jälleen samaan lopputulokseen: Venäjä, Kreml ja lopulta Vladimir Putin. Jokaisen ilmiön taustalta löytyi sama selitys. Mitä pidemmälle jakso eteni, sitä selvemmäksi kävi, että vaihtoehtoisia näkökulmia ei ole tulossa – eikä niitä myöskään kaivata.
Erityisen paljon aikaa käytettiin MV-lehden ympärille rakennettuihin kertomuksiin. Tarinat paisuivat ja yhdistyivät toisiinsa tavalla, jossa lopulta kaikki linkittyi Putiniin.
Samalla sivuutettiin täysin se, että myös vieraan oma tausta ja aiemmat kohut olisivat ansainneet edes jonkinlaista käsittelyä tai kontekstia. Sen sijaan ne ohitettiin nopeasti tai esitettiin yksipuolisesti, ilman että kokonaiskuvaa avattiin. Ainut asia mikä nousi esiin oli Aron rankka huumetausta, mutta sekin saatiin melkein näyttämään Putinin katalalta juonelta.
Jakso toi monelle mieleen myös aiemmat kohua herättäneet mediaprojektit. Yksi esimerkki on paljon puhuttu tapaus, jossa lähdettiin etsimään venäläistä sukellusvenettä Itämereltä – helikopterilla Yleisradion piikkiin. Kalusto vuokrattiin, kuvaaja otettiin mukaan ja ilmaan noustiin, tavoitteena kuvata sukellusvene ylhäältä käsin. Ajatus yksinään kertoo paljon. Lopputulos vielä enemmän, mutta maksajana oli taas veronmaksajat.
Eräs Yleisradion työntekijä kuvasi tapausta aikanaan osuvasti: “Se oli semmoinen sirkus, että huh huh.”
Sama sävy tuntui nyt toistuvan podcastissa – eri muodossa, mutta samalla logiikalla.
Suurin kysymys ei lopulta liity edes vieraaseen. Hän tekee sitä, mitä on tehnyt ennenkin ja ainakin ennen hän on saanut palkkansa valheistaan. Kysymys kuuluu: miten näin suositun podcastin juontajat voivat olla näin täysin kyvyttömiä tekemään perustavanlaatuisinta asiaa – esittämään kriittisiä kysymyksiä?
Kun kaikki uppoaa sellaisenaan ja vielä innostutaan lisää, lopputulos on väistämätön. Ohjelma menettää uskottavuutensa.
Yhteenveto on karu mutta yksinkertainen: mikään ei ole muuttunut. Samat tarinat kiertävät, samat johtopäätökset toistuvat – ja liian moni alusta antaa niiden mennä läpi ilman pienintäkään haastamista.
