Euroopan unionin jäsenvaltiot antoivat viime joulukuussa lupauksia ottaa vastaan turvapaikanhakijoita erityisesti Italiaa ja Kreikkaa helpottaakseen. Käytännössä kyse ei kuitenkaan ole laajamittaisista siirroista, vaan yhä useammin poliittisista järjestelyistä ja korvaavista toimista, jotka jäävät varsinaisen solidaarisuuden varjoon.
Euroopan komission alkuperäinen tavoite oli, että vuosittain noin 30 000 turvapaikanhakijaa siirrettäisiin jäsenmaasta toiseen. Tämä luku kutistui neuvottelujen aikana ensin noin 20 000:een ja lopulta alle 5 000 henkilöön. Todelliset siirrot ovat jääneet vieläkin vähäisemmiksi, kertoo euobserver.com
Jäsenmaat ilmoittivat yhteensä 8 921 henkilön verran niin sanottuja solidaarisuuslupauksia kahdeksalle EU-maalle. Luku on kuitenkin harhaanjohtava, sillä se ei tarkoita yksinomaan turvapaikanhakijoiden fyysisiä siirtoja. Mukaan voidaan laskea myös taloudellinen tai hallinnollinen tuki sekä kahdenväliset sopimukset, jotka kiertävät varsinaista siirtomekanismia.
Saksa on tästä selkein esimerkki. Maa lupasi määrällisesti eniten, mutta ei ole toteuttanut yhtäkään perinteistä siirtoa. Sen sijaan Saksa on sopinut Italian ja Kreikan kanssa järjestelyistä, joissa se ottaa vastuulleen turvapaikkahakemusten käsittelyn ilman, että hakijat siirtyvät fyysisesti toiseen maahan. Käytännössä kyse on vastuun uudelleenjaosta ilman näkyvää siirtopolitiikkaa.
Nykyinen järjestelmä perustuu siihen, että turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU-maassa, johon hakija ensimmäisenä saapuu. Tämä on johtanut pitkäaikaiseen kuormitukseen unionin etelärajoilla ja synnyttänyt poliittisia jännitteitä jäsenmaiden välillä. Useat maat ovat vastanneet tilanteeseen palauttamalla sisärajavalvontaa.
Asiantuntijoiden mukaan jäsenmaiden väliset kompromissit kertovat ennen kaikkea poliittisesta todellisuudesta: yhteisymmärrys saavutetaan vain, jos solidaarisuus voidaan muotoilla joustavasti – jopa niin, että sen konkreettinen sisältö jää epäselväksi. Mekanismi on olemassa, mutta sen vaikutus jää rajalliseksi.
Samalla on esitetty huolia siitä, että järjestelmää voidaan käyttää hyväksi. Jäsenmaat saattavat valita vastuulleen sellaisia hakijoita, joiden palauttaminen on myöhemmin helppoa, mikä heikentää solidaarisuusjärjestelmän alkuperäistä tarkoitusta.
Euroopan komissio aikoo arvioida uuden turvapaikkamallin toimeenpanoa ennen sen täysimääräistä voimaantuloa vuonna 2026. Jo nyt on kuitenkin selvää, että EU:n turvapaikkapolitiikka nojaa yhä enemmän sopimuksiin ja kiertoteihin kuin avoimeen ja tasapuoliseen vastuunjakoon.
Toimittaja
Juha Korhonen
