Euroopan komissio on ottamassa itselleen ennennäkemättömän vallan sosiaalisen median sisältöihin. Uusien linjausten ja virallisten kannanottojen perusteella EU ei enää tyydy säätämään pelisääntöjä, vaan puuttuu suoraan siihen, mitä sisältöjä ihmisille näytetään, miten ne järjestetään ja mitkä näkemykset nousevat näkyviin.
Kyse ei ole enää pelkästä laittoman sisällön torjunnasta. Kyse on algoritmeista – ja vallasta ohjata julkista keskustelua.
Komission viesti on selvä: sosiaalisen median alustojen on muutettava toimintalogiikkaansa EU:n vaatimusten mukaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viranomaiset määrittelevät, millainen sisältö on “hyväksyttävää”, millainen “riskialtista” ja mikä täytyy painaa näkymättömiin.
Sananvapaus siirtyy viranomaisvalvontaan
Virallinen perustelu on tuttu: demokratian suojeleminen, disinformaation torjunta ja turvallisempi verkkokeskustelu. Mutta kriittinen kysymys jää vastaamatta: kuka määrittelee, mikä on haitallista ja mikä vain epämiellyttävää vallanpitäjille?
Kun viranomaiset alkavat ohjata algoritmeja, ne eivät enää valvo vain lakeja – ne valvovat mielipiteiden näkyvyyttä. Tämä muuttaa sosiaalisen median luonnetta perustavanlaatuisesti. Julkinen keskustelu ei enää muotoudu ihmisten kiinnostuksen ja valintojen perusteella, vaan poliittisesti hyväksyttyjen raamien sisällä.
Algoritmit eivät ole neutraaleja – ja nyt ne politisoidaan
Komission mukaan algoritmit aiheuttavat “järjestelmäriskejä”, joita on hallittava. Käytännössä tämä tarkoittaa vaatimuksia muuttaa suosittelujärjestelmiä, rajoittaa tiettyjen aiheiden leviämistä ja nostaa esiin viranomaisten hyväksymiä sisältöjä.
Tämä on merkittävä vallansiirto. Algoritmit eivät enää ole alustojen teknisiä työkaluja, vaan EU:n ohjaamia portinvartijoita, jotka määrittävät, mitä tavallinen käyttäjä näkee ja mitä ei.
Virkkusen viesti ei jätä tulkinnanvaraa
Suomalaiskomissaari Henna Virkkunen on tehnyt linjan selväksi: EU aikoo valvoa ja pakottaa some-alustat noudattamaan näitä sääntöjä täysimääräisesti. Hänen viestinsä mukaan kyse ei ole suosituksista vaan vaatimuksista – ja seuraamukset ovat todellisia niille, jotka eivät tottele.
Henna Virkkunen nostaa esiin erityisesti TikTokin esimerkkinä alustasta, jota EU seuraa ja valvoo tarkasti. Hänen mukaansa TikTokin kaltaiset suuret some-alustat muodostavat demokratialle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle erityisiä riskejä juuri algoritmiensa vuoksi. Virkkunen korostaa, että EU vaatii TikTokilta ja muilta vastaavilta palveluilta muutoksia siihen, miten sisältöä suositellaan ja levitetään käyttäjille. Hänen viestinsä mukaan kyse ei ole varoituksista vaan konkreettisesta valvonnasta ja pakottavista toimista, joilla alustat velvoitetaan noudattamaan EU:n linjaa.
Tämä kertoo paljon. Politiikka ei enää reagoi someen, vaan some pakotetaan alistumaan politiikalle.
Demokratian suojaa vai kontrollia?
EU esittää itsensä demokratian puolustajana, mutta samaan aikaan se keskittää päätösvaltaa pienen virkamiesjoukon käsiin. Kun määritelmät “haitallisesta sisällöstä” venyvät, vaarana on, että laillinen, kriittinen ja valtavirtaa haastava puhe jää algoritmien alle.
Lopputulos on paradoksaalinen: demokratiaa puolustetaan kaventamalla avointa keskustelua.
Toimittaja
Juha Korhonen
Euroopan unionin Digital Services Act (DSA) esitetään julkisuudessa kansalaisten suojaamiseen tähtäävänä sääntelykokonaisuutena, jonka tavoitteena on torjua laitonta sisältöä ja vaalivaikuttamista.
Tosiasiallisesti kyse on kuitenkin merkittävästä sananvapauden rajoituksesta ja ennakkovalvontaa lähestyvästä sääntelyjärjestelmästä, joka siirtää tosiasiallista päätösvaltaa vielä vain entisestään kansallisilta toimijoilta ylikansallisille ja osin demokraattisen vastuun ulottumattomissa oleville elimille (EU-komissio) .
Suomen viimeaikainen kehitys osoittaa toistuvan ja huolestuttavan kaavan. Kansallisesti merkittävät päätökset – kuten Suomen sosiaali- ja terveysministeriön toimivallan siirto (09/2025) Maailman terveysjärjestö WHO:lle IHR-säännöstön kautta ja Suomen puolueettomuuden vieneiden DCA- ja Nato sopimusten sisällön kansalta pitkälti salatut valmistelut osoittavat mielipidekysely -järjestelyineen ja kansanäänestykset niistä pois jätettynä osoittavat.
Valmistelut on hyväksytty puutteellisella avoimuudella, ilman kansalaiskeskustelua tai demokraattista mandaattia. Kansalaisten kannalta oikeudelliset ja taloudelliset riskit on sivuutettu tai käsitelty suljetuissa neuvottelupöydissä Suomen rajojen ulkopuolella – itse uhkakuvien/riskien sekä valtavien kustannusten ilmentyessä kansalaisille niistä paitsi vasta jälkikäteen myös yllätyksenä.
EU ei edusta yhtenäistä arvo- tai uskomusjärjestelmää vaikka se perustelee sääntelyään vetoamalla ”yhteisiin arvoihin”: ”demokratiaan” ja ”oikeusvaltioperiaatteeseen”. EU-komissio on ideologisesti ohjautuva toimija, joka käyttää sääntelyvaltaa ilman suoraa kansanmandaattia. Asia on ongelmallinen juurikin sananvapauden näkökulmasta, sillä rajoituksia perustellaan avoimilla ja tulkinnanvaraisilla käsitteillä, jotka mahdollistavat laajamittaisen mielipiteiden kontrollin – sensuurin ja profiloinnin ym:t mielivaltaiset toimet.
Lissabonin sopimuksen (v. 2009) myötä EU:n institutionaalinen rakenne on etääntynyt entisestään kansallisesta demokraattisesta valvonnasta.
Demokraattinen legitimiteetti kun ei kuitenkaan synny hallinnollisista menettelyistä, vaan avoimuudesta, julkisesta keskustelusta ja kansalaisten tosiasiallisesta osallistumisesta päätöksentekoon. Nykyinen kehitys, missä osallistaminen vain kaventuu samalla kun lainsäädäntöä esimerkiksi vihapuheen torjuntaan vedoten vain lisätään tavallisille kansalaisille oikeudellisia riskejä, joilla ei ole oikeasuhtaista suhdetta väitettyihin, em:n DCA:n kautta EU:n ”mainostamiin” kansalaisten suojelutavoitteisiin.
Kansalaisista ollaan tekemässä järjestelmällisesti sivustaseuraajia, jotka kuitenkin sälytetään teknokraattisten hankkeiden rahoittajiksi ja vastuunkantajiksi. Näihin hankkeisiin on jo sisältynyt merkittäviä EU:n mukanaan tuomia kansalaille turhia kustannuksia, heikentyviä kuluttajahyötyjä sekä avoimia oikeudellisia ja yhteiskunnallisia riskejä – ties millaisten haittatekijöiden lieve -ilmiöiden seurauksena.
Näinollen mm. EU:n Digi-ID-hankkeenkin yhtenä tavoitteena näyttää olevan keskuspankkirahan ja käteisvarojen osalta, kun Suomen hallituksella ei ole selkeää kansallista kantaa, mikä osoittaisi kansallisen ohjauksen mukanaoloa on Suomen päätösvalta tosiasiallisesti siirtymässä ei vain EU-tasolle vaan ylikansallisten pääomapiirien vietäväksi ilman kansallista ohjausta.
Nykyisessä muodossaan EU ei näyttäydy Suomelle demokraattisesti hallittavana yhteistyöjärjestelmänä vaan kalliina ja vaikeasti kontrolloitavana ylikansallisena vallankäyttömekanismina, jossa vastuu on hajautettu ylikansallisiin instansseihin. Mutta päätösvalta on keskitetty pienen, vaaleilla valitsemattoman komission aatteisiin ja uskomuksiin nojautuvan himmeliin, joka on miltei demokratian vastakohta.
Nykyinen kehitys edellyttää vastatoimia, kuten kansallisten suoran demokratian välineiden käyttöönottamista oikeusvaltioperiaatteiden palauttamiseksi. Suomen perustuslaki takaa julkisen vallan vastuun vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että hallinto vastuutetaan vaalimaan perustuslaillisesti suojattuja kansalaisoikeuksiamme ilman niiden vaivihkaa taustalla hivuttaen tapahtunutta ja tapahtuvaa kaventamista – kunnes ne menetetään peruuttamattomasti.
Suorat kansanäänestykset käyttöön nykyisen vaalijärjestelmän rinnalle.
Euroopan unionin Digital Services Act (DSA) sekä siihen kytkeytyvä sääntely- ja valvontakehitys herättävät vakavia perustuslaillisia ja ihmisoikeudellisia kysymyksiä Suomen oikeusjärjestyksen näkökulmasta.
Suomen perustuslain 2 §:n mukaan kansanvaltaisuus edellyttää, että julkinen valta perustuu kansan tahtoon ja että yksilöllä on oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Käytännössä DSA:n kaltaiset ylikansalliset sääntelykokonaisuudet siirtävät tosiasiallista norminanto- ja tulkintavaltaa EU-komissiolle ja sille alisteisille toimijoille ilman suoraa kansallista demokraattista mandaattia, mikä heikentää kansallista kansanvaltaa.
Perustuslain 12 § turvaa sananvapauden, johon sisältyy oikeus ilmaista, vastaanottaa ja levittää tietoja ja mielipiteitä ilman ennakkovalvontaa. DSA:n avoimet ja tulkinnanvaraiset käsitteet – kuten ”haitallinen sisältö” – mahdollistavat ennakoivan sisällönrajoittamisen ja yksityisten toimijoiden suorittaman tosiasiallisen sensuurin, mikä asettaa sananvapauden rajoitukset ristiriitaan sekä PL 12 §:n että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan edellyttämän välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen kanssa.
Perustuslain 80 § edellyttää, että yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista säädetään lailla. DSA:n toimeenpanossa keskeinen sääntelyvalta siirtyy kuitenkin alemmanasteiseen norminantoon, komission ohjeistuksiin ja alustatoimijoiden sisäisiin sääntöihin, mikä hämärtää oikeusperustan ennakoitavuutta ja heikentää oikeusvarmuutta.
Euroopan unionin perussopimuksen (SEU) 2 artiklan mukaiset unionin arvot – demokratia, oikeusvaltio ja perusoikeuksien kunnioittaminen – edellyttävät, että sananvapauden rajoitukset ovat poikkeuksellisia ja tiukasti rajattuja. Lisäksi SEU 5 artiklan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet asettavat velvoitteen sille, että päätöksenteko tapahtuu mahdollisimman lähellä kansalaisia. Nykykehitys kulkee näitä periaatteita vastaan.
Edellä esitetyin perustein DSA:n ja siihen liittyvän sääntelykehikon voidaan katsoa muodostavan perustuslaillisesti ongelmallisen vallansiirron, joka edellyttää välitöntä, avointa ja kansallista oikeudellista arviointia. Ilman tällaista arviointia vaarana on sananvapauden, demokraattisen legitimiteetin ja oikeusvarmuuden asteittainen mutta pysyvä heikentyminen.