Kävin Loimaalla Sarka-museossa. Hienoa, että ystäväni pyysi minut mukaan tutustumaan maamme historiaan.
Meneillään on näyttely ”Köyhät ja maattomat”
Erittäin valaiseva aikansa kuvaus Suomen maatalouden historiasta. Meillä oli vielä hyvä opas, joka kertoi tuon ajan ihmisten elämästä. Se osa, joka usein on ihmisille vähemmän tunnettua eli ”tilalliset, torpparit, työläiset ja vaivaiset” Karua kertomaa köyhän ihmisen elämästä.
Toisaalta moni nykypäivän ihminen on sen ajan kuvauksen mukaan tuo ”köyhä ja maaton” kun maamme pienituloisia ihmisiä ajattelee.
Kun tuota ajankuvaa tarkemmin miettii, niin monen asian voi sijoittaa suoraan nykypäivään. Moni asia on samoin kuin silloin. Tosin teknologia ja asuinolosuhteet ovat muuttuneet.
Mutta onko se kuitenkaan loppupeleissä niin hyvä asia määrätyssä mielessä, kun koneet korvaa ihmisen ja maaseutu kuihtuu? Ihmiset muuttaa työn perässä kaupungin kivihelvettiin, tosin työtä ei ole sielläkään kaikille. Mutta onhan siellä ”sossu” joten asunnottomana ei tarvitse olla eikä nälkään kuolla.
Vai menikö se ihan näin…
Tosin nykyään ei lapsia enää huutokaupata, että saa tilallinen ilmaista työvoimaa pellolle tai navettaan, eikä perheet asu maakuoppaan rakennetussa mökissä, josta pöytä kannetaan yöksi ulos ja neljän hengen perhe nukkuu vieri vieressä yönsä lattialla.
Suostuisiko nykypäivän nuoriso siihen, ettei mitään tukia ole, vaan ruoasta pitää maksaa tekemällä työtä? Tai vaikka siihen, että jos töitä ei ole, on lähdettävä kerjuulle, jos vaikka joku antaisi palan leipää.
Vähän karrikoiden sanottu, mutta kuitenkin. Ei ollut mitään tukia, vaan maantie kutsui, jos työtä ei ollut eikä rahaakaan.
Työntekokin oli erilaista silloin kuin nykypäivänä. Ei ollut hienoa teknologiaa, vaan raskaatkin työt tehtiin ”mies ja hevonen” -periaatteella, tosin traktorit tuli sitten myöhemmin.
Kesällä oli töitä enemmän ja tavallaan nämä ihmiset olivatkin nykypäivän kausityöntekijöitä, vaikka palkka maksettiin enimmäkseen ruoan ja asunnon muodossa.
Kun ikää kertyi eikä enää pystynyt tekemään töitä, niin köyhän ja ehkä sairaan ihmisen osana oli loisia muiden ihmisten nurkissa, jos ei ollut perhettä, joka huolehtii. Tällainen ihminen oli hyödytön ja kohtelu sen mukaista: pala leipää ja paikka missä nukkua.
Myöhemmin sitten perustettiin vaivaistaloja, jonne nämä ihmiset laitettiin ”poissa silmistä, poissa mielestä” Näissäkin kohtelu oli mitä oli. Hyvin karua elämää.
Tuntuuko tutulta, kun lukee uutisista mitä nykyään hoivakodeissa tapahtuu?
Eli aika on eri, mutta tilanne sama. Jos rahaa on, niin vanhuuskin on hyvää aikaa. Tuntuuko tutulta?
Lisäksi lähdettiin maalta kaupunkiin työn perässä, mutta nykyään syyt on vähän erilaiset. Maaseutua ajetaan alas eikä enää tarvita niitä piikoja tai renkejä.
Teknologia korvaa ihmisen.
Toisaalta hyvä, toisaalta huono.
Myös ulkomaille lähdettiin Suomesta paremman elämän toivossa. Aina Ameriikkaan asti.
Oli opettavainen näyttely. Aikamatka suomalaisen maatalouden juurilta nykypäivään. Aika, josta nykypäivän nuoret eikä heidän vanhempansa tiedä enää mitään.
Varsinkin kun ”maito tulee kaupasta ja rahaa saa seinästä”.
Alkutuotannon vaiheet on monelle täysin ”vierasta kieltä” Mitä vaiheita on ennen kuin se leipä, maito tai pihvi on siinä ruokalautasella? Se vaatii raskasta työtä, vaikka nykyään on pelit ja värmeet, niin silti on monta vaihetta ennen ateriointia.
Asiasta kukkaruukkuun eli jos ihminen sairastui.
Ei ollut koululääketiedettä, vaan luonto oli apteekki. Ei ollut erikoislääkäreitä, vaan neuvoja vaivaan kuin vaivaan kysyttiin parantajilta.
Toki kaikki kehittyy, mutta sen sijaan että luonnonlääkkeitä ja parantajia arvostettaisiin, niin heitä väitetään huijareiksi yms.
Nykypäivän ihminen on vieraantunut luonnonmukaisesta elämästä ja raha määrää kaikesta.
Tosin teknologiakin on hyödyllistä, jos sitä käytetään oikein. Eli kaikki ei ole turhaa, mutta me olemme kuitenkin ihmisiä ja luonto loputon aarreaitta, kunhan osaamme sitä hyödyntää oikein.
Vaalia, ei tuhota!
Marjaana Virtanen
MAINOS:
POSIKAUPPA.com
