Järjestötukien leikkausten vaikutukset pieniin yhdistyksiin ja harrastustoiminnan tulevaisuuteen
Olen huolestunut siitä, mitä suunnitellut järjestötukien leikkaukset tarkoittavat pienille suomalaisille yhdistyksille ja niiden toiminnan jatkuvuudelle. Erityisen huolestuttavaa on se, että monet yhdistykset tarjoavat toimintaa juuri suomalaisille sekä ylläpitävät suomalaista kulttuuria, yhteisöllisyyttä ja perinteitä.
Samaan aikaan yhteiskunnassa tuetaan myös monenlaista muuta toimintaa, joskus huomattavillakin summilla. Siksi on perusteltua kysyä, kohdistuvatko tuet riittävästi suomalaisia palvelevaan harrastus- ja yhdistystoimintaan. Suomalaisen kulttuurin, yhteisöllisyyden ja harrastusmahdollisuuksien säilyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii myös yhteiskunnan tukea.
Harrastan itse toimintaa, jota kunnat tai muu julkinen sektori eivät välttämättä pysty tarjoamaan samalla tavalla: kuorolaulua, teatteria, tanssia, yhdistystoimintaa ja muita yhteisöllisiä harrastuksia. Ne tuovat ihmisille iloa, merkitystä, onnistumisen kokemuksia ja ennen kaikkea mahdollisuuden kuulua johonkin.
Pienille yhdistyksille avustukset eivät ole ylimääräistä rahaa, vaan usein koko toiminnan perusta. Jos tukihakemus jää hyväksymättä, seurauksena voi olla toiminnan supistuminen tai jopa yhdistyksen toiminnan päättyminen. Pienillä yhdistyksillä ei yleensä ole suurten järjestöjen taloudellisia puskureita, palkattua henkilökuntaa tai samanlaisia mahdollisuuksia selvitä vaikeista tilanteista.
Siksi on tärkeää kysyä: miten varmistetaan, etteivät pienet mutta paikallisesti merkittävät toimijat jää suurten järjestöjen varjoon?
Pieni yhdistys voi olla kooltaan vaatimaton, mutta sen merkitys jäsenilleen valtava. Se voi olla paikka, jossa ihminen löytää ystäviä, ylläpitää toimintakykyään, kokee onnistumisia ja tuntee olevansa osa yhteisöä. Kuoro, harrastajateatteri, tanssiryhmä tai eläkeläisyhdistys ei ole monelle vain harrastus, vaan tärkeä osa arkea ja hyvinvointia.
Jos tällaiset toiminnat katoavat, niiden tilalle ei välttämättä tule mitään. Kunnilla ja kaupungeilla ei aina ole mahdollisuuksia järjestää vastaavaa toimintaa itse. Monet harrastusmahdollisuudet syntyvät juuri vapaaehtoisten ja pienten yhdistysten työn kautta.
On myös syytä pohtia, millaisia arvoja rahoituspäätöksillä tuetaan. Viime vuosina on panostettu paljon erilaisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajaryhmien toimintaan. Samalla olisi tärkeää huolehtia siitä, ettei suomalaisia yhdistävä, suomalaista kulttuuria ylläpitävä ja suomalaisille suunnattu toiminta jää vähemmälle huomiolle tai ilman riittävää tukea.
Leikkauspäätöksissä pitäisi huomioida, että pienillä suomalaisilla yhdistyksillä on erilainen asema kuin suurilla järjestöillä. Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kerätä omarahoitusta, palkata työntekijöitä tai käyttää aikaa laajojen tukihakemusten laatimiseen. Pienelle yhdistykselle pienikin avustus voi ratkaista sen, jatkuuko toiminta vai päättyykö se.
Joskus tällaisen toiminnan merkitystä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei itse osallistu yhdistystoimintaan tai harrastuksiin. Voi syntyä ajatus, ettei tällaista toimintaa tarvita. Tämä kuitenkin unohtaa sen, että ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita ja erilaisia tapoja rakentaa hyvinvointiaan.
Kaikki eivät ole liikuntaharrastajia, vaikka liikunta onkin tärkeää. Monet löytävät merkitystä musiikista, teatterista, tanssista tai muusta luovasta toiminnasta. Pienessä teatterissa voi olla mukana eri-ikäisiä ihmisiä lapsista ikäihmisiin. Kuoroissa ja tanssiryhmissä ihmiset saavat harrastuksen lisäksi yhteisön ja mahdollisuuden kohdata muita.
Erityisen suuri merkitys tällaisella toiminnalla voi olla eläkeläisille, joille viikoittaiset harjoitukset, retket tai yhteiset tapahtumat muodostavat tärkeän osan arkea.
Kyse ei kuitenkaan ole vain ikäihmisistä. Myös nuoret ja työikäiset tarvitsevat koulun, työn ja perhe-elämän ulkopuolisia yhteisöjä, joissa voi tavata muita ihmisiä ja tehdä jotain itselle merkityksellistä.
Jos tukia leikataan liikaa, vaarana on, että harrastusmahdollisuudet vähenevät ja yhä useampi jää ilman itselleen tärkeää toimintaa. Jäsenmaksuilla ei aina pystytä kattamaan kaikkia kuluja, sillä esimerkiksi tilavuokrat ja toiminnan järjestämiseen liittyvät kustannukset ovat monelle yhdistykselle merkittäviä.
Monilla ihmisillä on mielikuva, että järjestöt ovat suuria organisaatioita, joissa on palkattu johto ja runsaasti resursseja. Todellisuudessa suuri osa yhteiskunnallisesti arvokkaasta työstä tehdään pienissä yhdistyksissä vapaaehtoisvoimin.
Olen huolestunut siitä, että jos tukia leikataan ilman riittävää harkintaa, seurauksena voi olla yhteisöllisyyden, harrastusmahdollisuuksien ja suomalaisen kulttuuriperinnön kaventuminen. Yhteisöllisyyttä, kulttuuria ja ihmisten omaehtoista toimintaa ei voi arvioida pelkästään eurojen kautta.
Tämän päivän keskustelussa tuntuu joskus unohtuvan, että yhteiskunta rakentuu myös asioista, jotka eivät näy heti talouslaskelmissa. Se, mikä yhdelle ihmiselle on pieni harrastus, voi toiselle olla viikon tärkein kohtaaminen, ainoa yhteisö tai asia, joka tuo arkeen iloa ja tarkoitusta.
Siksi pienten yhdistysten tukeminen ei ole vain harrastusten tukemista. Se on yksinäisyyden ehkäisemistä, ihmisten hyvinvoinnin vahvistamista, suomalaisen kulttuurin ylläpitämistä ja yhteisöjen rakentamista.
Jos annamme näiden toimintojen hiljalleen kadota, menetämme paljon enemmän kuin säästämme.
Pienet yhdistykset eivät ole yhteiskunnan menoerä – ne ovat osa sen perustaa.
Marjaana Virtanen
