Olen viime aikoina seurannut ihmisten käyttäytymistä monissa niin sanotuissa “kuumissa perunoissa ”Venäjä–Ukraina-sodassa, Lähi-idän tilanteessa, uudelleen esiin nousseessa koronarokotekeskustelussa sekä siinä, että Suomi on jälleen kerran valittu maailman onnellisimmaksi kansaksi. Tästä herää väkisin hieman hölmökin kysymys:
”Miten huonosti muissa maissa sitten oikein meneekään?”
Näitä asioita pohtiessa nousee esiin laajempi kysymys: mitä tapahtuu, jos on eri mieltä kuin suuri yleisö tai televisiossa esiintyvät asiantuntijat? Usein nämä asiantuntijat ovat keskenään samaa mieltä, eikä toista näkökulmaa juuri tuoda esiin. Jos heitä arvostelee, vastaukseksi saa, että “he ovat asiantuntijoita ja tietävät paremmin” Mutta tietävätkö oikeasti?
Välillä tuntuu siltä, että mediassa ja asiantuntijakeskusteluissa esitetään vain yksi puoli asioista. Sama ilmiö näkyy sodissa, rokotuksissa sekä Suomen sisä- ja ulkopolitiikassa. Asioista kerrotaan vain murto-osa, päätöksiä tehdään kansan selän takana, ja huomio ohjataan usein toissijaisiin asioihin.
Tässä myös valtamedialla on iso rooli. Miten uutisoidaan ja mistä uutisoidaan. Shokkilööpeillä saadaan ihmiset haluttuun mielentilaan eikä ihmiset ajattele onko tämä asia nyt varmasti näin.
Yhteistä näille kaikille on se, että ihmisen odotetaan valitsevan puolensa. Jos sanot olevasi neutraali, sinua ei uskota. Jos et hyväksy toisen osapuolen toimintaa, sinut leimataan helposti automaattisesti toisen puolen kannattajaksi.
Monet nykyisistä sodista ovat niin kaukana suomalaisen arjesta, ettei niissä välttämättä ole järkevää valita puolta. Suurvalloilla on historiassaan sekä hyviä että huonoja tekoja, eikä konflikteissa ole täysin “puhtaita pulmusia” Silti meiltä odotetaan kannanottoa.
Sama ilmiö näkyy koronarokotekeskustelussa: jos kritisoi uusia, uudella teknologialla tehtyjä rokotteita, leimataan helposti rokotevastaiseksi, vaikka kyse ei olisi siitä. Keskustelu ei salli nyansseja.
Moni luottaa valtamediaan ja kokee sen edustavan totuutta. Jos olet eri mieltä, saat helposti osaksesi nimittelyä, leimaamista ja vähättelyä. Sinulle sanotaan, että sinun on pakko valita puolesi – ja jos et ole samaa mieltä, olet “väärällä puolella”.
Sosiaalinen media toimii kuin “aikuisten hiekkalaatikko”. Siellä puretaan pahaa oloa toisiin ihmisiin, ja keskustelut kärjistyvät nopeasti riitelyksi. Eri mieltä olevat leimataan helposti “foliohatuiksi” tai muuten epäluotettaviksi, vaikka he vain kyseenalaistavat asioita. Samalla pelko tuntuu lisääntyvän: puhutaan uusista pandemioista, sodista ja kriiseistä, ja monet kysyvät, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Yksi esimerkki arjesta on ruoka. Harva enää tietää, mistä ruoka oikeasti tulee — se ei tule kaupasta, vaikka moni niin tuntuu ajattelevan. Harva tuntee esimerkiksi maidon tai lihan matkaa tuotannosta omaan pöytäänsä. Nykyään ostetaan valmista ruokaa ja lämmitetään se mikrossa. Kiireeseen vedotaan usein syynä, vaikka se on monesti itse aiheutettua (poikkeuksia toki on).
Sama etääntyminen näkyy myös kotihoidossa, jossa työ on usein kiireistä ja mekaanista. Asiakkaalle ei jää aikaa, ja hoito rajoittuu välttämättömimpään. Taustalla vaikuttavat resurssipula ja väärä kohdentaminen. Samalla syntyy ristiriita: rahaa tuntuu riittävän muualle, mutta oman maan asioissa on puutteita. Tässäkin ihmisiltä odotetaan puolensa valitsemista.
Usein kuulee sanottavan: “meillä on kaikki hyvin.” Mutta onko todella? Kaikki eivät näe tai halua nähdä toisten ihmisten vaikeuksia. Jos itsellä menee hyvin, ajatellaan helposti, että muillakin menee.
Katsoin tänään videoita Helsingissä järjestetystä traktorimielenosoituksesta. Nuoret maanviljelijät toivat esiin huolensa toimeentulostaan ja suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta. He kokivat, että heidän elinkeinonsa ajetaan alas samalla, kun velvoitteet ja kustannukset kasvavat.
Eräs viljelijä nosti esiin huolen huoltovarmuudesta: jos kotimainen tuotanto heikkenee, suomalaisilta loppuu ruoka. Tämä on elintärkeä asia — ilman ruokaa ei pärjää kukaan, ei edes sotilaat. Vanha sanonta “armeija marssii vatsallaan” pitää edelleen paikkansa.
Silti paikalla ei juuri näkynyt päättäjiä kuuntelemassa. Muutamat kävivät ”näyttäytymässä” mutta suhtautuminen vaikutti pinnalliselta.
Tässä asiassa itse koen, että on perusteltua valita puolensa — suomalaisen maatalouden ja ruoantuotannon puolesta.
Sen sijaan kaukana käytävissä sodissa tai kansainvälisessä politiikassa tilanne on toinen. Emme tiedä, mitä kulissien takana tapahtuu, emmekä ole mukana päätöksenteossa. Siksi ei ole välttämättä järkevää valita puolta asioissa, joista emme tiedä kokonaisuutta.
Itse pyrin olemaan valitsematta puoltani monissa tällaisissa asioissa, koska koen, ettei tietoa ole riittävästi. On viisaampaa myöntää, ettei tiedä kaikkea, kuin valita puoli puutteellisen tiedon perusteella.
Asiantuntijakin on lopulta yhden alan asiantuntija. Hän ei välttämättä tiedä muista asioista yhtä paljon, mutta ottaa silti vahvasti kantaa — ja häntä uskotaan. Eri mieltä olevat taas pyritään helposti hiljentämään tai jopa tekemään naurunalaisiksi. Tämä ei ole rakentavaa, vaan vie pohjan aidolta keskustelulta.
Lopulta palaan alkuperäiseen kysymykseen: voiko olla eri mieltä valitsematta puoltaan?
Mielestäni voi. Kaikissa asioissa ei ole pakko valita puolta, varsinkaan silloin kun tietoa on rajallisesti tai tilanne monimutkainen. On mahdollista tarkastella asioita ilman leimautumista ja olla eri mieltä ilman pakkoa asettua johonkin leiriin. Tärkeintä on kyky kyseenalaistaa.
Tämä on syntynyt keittiön pöydän ääressä iltakahvin ja pullan kera — ajatukset kulkevat joskus parhaiten juuri silloin. Oman kodin rauhassa.
Marjaana Virtanen
MAINOS:
Osta Posikaupasta
