Ruotsalainen jättitutkimus: Kolmannen koronapiikin jälkeen kuulonaleneman riski yli kaksinkertainen
Laajassa ruotsalaisessa rekisteritutkimuksessa havaittiin koronapistosten jälkeen kohonnut suhteellinen riski äkilliseen kuulonalenemaan, lihasreumaan ja vyöruusuun. Kolmannen Pfizer- tai Moderna-annoksen jälkeen kuulonaleneman riski oli tutkimuksessa yli kaksinkertainen rokottamattomiin verrattuna. Ruotsalainen yli kaksi miljoonaa ikääntynyttä käsittänyt tutkimus on löytänyt koronapistosten jälkeen useita mahdollisia haittasignaaleja. Vaccine-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin 2 073 090:tä vähintään 65-vuotiasta ruotsalaista. Tutkimusjakso alkoi joulukuussa 2020 […]
Keskoslapsen riskejä voidaan lieventää yllättävän arkisella tavalla
Äidin lämmin, nopea ja lapsen tilanteeseen sopiva reagointi voi vähentää ennenaikaisesti syntyneen lapsen myöhempiä tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia. Oulun yliopiston johtaman kansainvälisen tutkimuksen mukaan niin sanottu sensitiivinen vuorovaikutus hyödyttää kaikkia lapsia, mutta sillä voi olla erityisen tärkeä merkitys keskosena syntyneen lapsen kehitykselle. Ennenaikaisesti eli ennen 37. raskausviikkoa syntyneillä lapsilla on täysiaikaisina syntyneitä suurempi riski tunne-elämän […]
Nuoret haastavat käsityksen työn vieroksumisesta – kysely yllättää
Suomalaisten suhde työhön on muuttunut aiempaa ansaintakeskeisemmäksi, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista näkee ansiotyön ennen kaikkea välineenä muun elämän rahoittamiseen. Tutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä suomalaisesta, eli 61 prosenttia, pitää ansiotyötä lähinnä keinona rahoittaa muita, itselle kiinnostavampia aktiviteetteja. Osuus on kasvanut vuodesta 2010 yhteensä 14 prosenttiyksikköä. Tilaa Posi […]
Tilaajalle: Suomessa jopa 800 voi kantaa tätä silmäsairautta tietämättään – tällaiset ovat oireet
Suomessa voi elää jopa 800 ihmistä, joilla on harvinaista perinnöllistä silmäsairautta aiheuttava geenivirhe. Helsingin yliopiston mukaan vain murto-osa heistä on kuitenkin tunnistettu. Tilaa Posi TV lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Kyse on keratitis fugax hereditariasta, perinnöllisestä sarveiskalvotaudista, jota optometrian maisteri Annamari Immonen on tutkinut väitöstutkimuksessaan. Sairaus on harvinainen, mutta Suomessa poikkeuksellisen […]
Lasten kivuliaat tutkimukset voivat vähentyä – verikoe voi vähentää koepalojen tarvetta
Tutkimus kumosi aiemman käsityksen syöpähoidoista – liikunta ei auttanut odotetusti
Minä olen -sarja sukeltaa tietoisuuden syövereihin – Mitä se on ja voiko se kehittyä?
Humalassa sähköpotkulaudalla? – Tutkimus paljastaa hälyttävän seurauksen
HUSin ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan suurin osa sähköpotkulautailuun liittyvistä aivovammoista sattuu alkoholin vaikutuksen alaisena. Helsingissä vuosina 2021–2023 hoidetuista sähköpotkulautailuun liittyneistä aivovammoista yli 80 prosenttia tapahtui humalassa. Tutkimuksessa käytiin läpi kaikki Helsingissä kyseisenä aikana hoidetut sähköpotkulautailuun liittyneet aivovammat. Aineistossa oli yhteensä 184 potilasta, joista 29:llä todettiin aivojen kuvantamisessa kallon sisäinen vamma. Tilaa Posi TV – […]
Tilaajalle: Näkökulma | Kiinan päästöt 260 kertaa suuremmat kuin Suomen – Sofia Virta syyllistää suomalaisia
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta julkaisi Facebook-videolla tunnepitoisen ilmastopuheenvuoron, jossa hän maalaa Suomesta kuvaa ilmastohelvetin porttina ja Vihreistä ainoana pelastajana. ”Meillä ei oo vaihtoehtoa jättää ratkaisematta”, ”me hävitään aina”, ”onko meillä elinkelpoista planeettaa jättää meidän lapsille” – retoriikka on tuttua. Mutta kun Virran väitteet isketään numeroita vasten, saarna alkaa rakoilla pahasti. Pohjoinen lämpenee neljä kertaa nopeammin […]
Lemmikkeihin kohdistuva väkivalta jää usein piiloon – rangaistuksetkin ovat lieviä
Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että eläinsuojeluvalvonnassa havaitaan laiminlyönnit selvästi helpommin kuin eläimiin kohdistuva väkivalta. Tutkimuksen mukaan myös eläinsuojelurikoksista annetut rangaistukset ovat usein lieviä. Lemmikkieläimiin kohdistuva väkivalta jää viranomaisilta helposti huomaamatta, käy ilmi Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta. Eläinlääketieteen lisensiaatti Elli Valtosen tutkimuksen mukaan eläinsuojeluvalvonnassa tunnistetaan selvästi herkemmin eläinten hoitoon liittyviä laiminlyöntejä kuin väkivaltaista kaltoinkohtelua. Tilaa […]