Metsäammattilaiset syyttää vihreitä populismista metsäpolitiikassa

Metsäalalla työskentelevistä ammattilaisista koostuva Metsäammattilaiset-verkosto arvostelee voimakkaasti Vihreiden metsäpoliittisia linjauksia ja syyttää puoluetta populismista vaalien alla. Verkoston mukaan puolueen ehdotukset metsälain ja vesilain kiristämisestä perustuvat virheellisiin oletuksiin suomalaisesta metsätaloudesta ja luonnon tilasta. Kritiikki kohdistuu erityisesti Vihreiden puheenjohtajan Jenni Pitko näkemyksiin, joita hän toi esiin Iltalehden haastattelussa sunnuntaina. Metsäammattilaisten mukaan Pitkon esittämät väitteet metsien monimuotoisuuden heikkenemisestä […]

Maatalous 18.5.2026

Vuotanut koulutusmateriaali: EU:n työntekijöitä varoitettiin kritisoimasta unionia

Euroopan komissio on joutunut uuden sananvapauskohun keskelle sen jälkeen, kun unionin virkamiehille suunnatusta sisäisestä koulutuksesta alkoi levitä materiaalia sosiaaliseen mediaan. Kohu sai alkunsa, kun irlantilaistaustainen entinen EU-virkailija Róisín Michaux julkaisi X-palvelussa väitteitä siitä, että komission henkilöstölle olisi kerrottu, ettei EU:ta saa arvostella tavalla, joka voisi vahingoittaa instituution mainetta. Michaux’n mukaan myös anonyymien tai pseudonyymien tilien […]

Eu 15.5.2026

Irlanti myi Israelin armeijalle kaksoiskäyttöön soveltuvia osia Gazan kansanmurhan aikana

Irlannin hallitus on Suomen hallitusten lailla halunnut esiintyä "pienenä maana jolla on suuri omatunto."

Uutiset 14.5.2026

Puolustusvoimat vahvistaa pimeätaistelukykyä – lämpötähtäimiä miljoonilla Saksasta

Puolustusvoimat hankkii tarkkuus- ja tukiampujien kivääreihin lämpölisäoptiikkaa sekä siihen liittyviä varusteita ja varaosia. Hankinnan arvo on noin 24,5 miljoonaa euroa. Puolustusministeri Antti Häkkänen on valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään tilauksen. Hankinta toteutetaan Naton hankinta- ja logistiikkaviraston NSPA:n kautta. Lämpölisäoptiikalla tarkoitetaan aseen optisen tähtäimen eteen kiinnitettävää lämpötähtäintä. Sen avulla tarkkuus- ja tukiampujien kivääreihin saadaan lämpökamerasuorituskyky, joka parantaa […]

Kotimaa 11.5.2026

Riikka Purra syyttää mediaa törkeästä virheestä – STT joutui korjaamaan uutisensa

Kotimaa 11.5.2026

Elina Valtonen: ”Ukraina kuuluu Natoon”

Ulkomaat 8.5.2026
Kulmuni hallitukselle: EU ei vaadi junanvaihtoja Pohjois-Suomeen suuntautuvilla reiteillä
Kotimaa 8.5.2026

Kulmuni hallitukselle: EU ei vaadi junanvaihtoja Pohjois-Suomeen suuntautuvilla reiteillä

Tartuntatautilain uudistukselle täystyrmäys – viranomaiset ja järjestöt puoltavat

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lausuntokierros luonnoksesta uudeksi tartuntatautilaiksi (VN/25987/2023) sulkeutui 3.5.2026 klo 23:59. Lausuntoja oli annettu klo 23:05 mennessä yhteensä 808 kappaletta. Enemmistö lausunnoista – noin 690 kappaletta – vastustaa esitystä. Puoltavia lausuntoja on noin 105. Vastustajat ovat pääosin yksityishenkilöitä, kun taas puoltajien rivissä ovat lähes kaikki keskeiset viranomaiset, hyvinvointialueet ja työmarkkina- sekä ammattijärjestöt. Toimittajan […]

Kotimaa 4.5.2026

Mika Niikko varoittaa: Tartuntatautilakiuudistus laajentaisi viranomaisvaltuuksia hälyttävästi

Entinen kansanedustaja Mika Niikko (PS) nostaa tuoreessa Facebook-päivityksessään esiin huolensa uudesta tartuntatautilakiesityksestä ja sen mahdollisista vaikutuksista kansalaisten perusoikeuksiin. Pitkän linjan päättäjänä Niikko kertoo tarkastelleensa lakiesitystä poikkeuksellisen perusteellisesti ja halunneensa selvittää, miten yksilönsuoja toteutuu laajassa uudistuksessa. Niikon mukaan päätöksenteko ei tapahdu pelkästään julkisessa keskustelussa, vaan merkittävä osa vaikuttamisesta tapahtuu kulisseissa. Hän viittaa yli kymmenen vuoden kokemukseensa […]

Politiikka 30.4.2026

Trump: “Putin oli valmis sopuun” – estivätkö Euroopan johtajat rauhan?

Donald Trump kertoi 29. huhtikuuta käyneensä pitkän puhelinkeskustelun Venäjän presidentin Vladimir Putin kanssa. Keskustelun keskiössä oli Ukrainan sota ja mahdollisuudet sen päättämiseen. Trump kuvaili keskustelua hyväksi ja antoi ymmärtää, että rauhansopimus olisi voinut syntyä jo aiemmin. “Luulen, että hän oli valmis tekemään sopimuksen jo jokin aika sitten. Jotkut ihmiset tekivät siitä vaikeaa”, Trump sanoi toimittajille. […]

Ulkomaat 30.4.2026