Ukrainan johtaja Volodymyr Zelenskyi kertoi tänään Brysselissä pyytäneensä Yhdysvalloilta ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettuja ohjuksia energiainfrastruktuurinsa suojaamiseksi. Hänen mukaansa pyyntö ei johtanut ohjusten saamiseen.
Ukrainan johtaja Volodymyr Zelenskyi kommentoi hetki sitten Brysselissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Ukrainan ja Yhdysvaltojen kiristyneitä suhteita sekä presidentti Donald Trumpin Venäjän kanssa tekemää energiasopimusta.
Saksalaisen Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittaja kysyi Zelenskyiltä, oliko tämä saanut eurooppalaisilta johtajilta arvostelua tavastaan vastata Trumpille viime päivinä.
Zelenskyi vakuutti kuulleensa eurooppalaisilta kollegoiltaan ainoastaan tukea.
Zelenskyi: Pyysin ohjuksia, mutta en saanut niitä
Zelenskyin mukaan Ukraina ei ollut etukäteen tietoinen Yhdysvaltojen ja Venäjän välisestä dieselsopimuksesta. Hänen mukaansa myös siihen liittyvä pakotteiden poistaminen tuli yllätyksenä.
Ukrainan alkuperäinen ehdotus oli Zelenskyin mukaan energiasektorin tulitauko, jossa osapuolet pidättäytyisivät toistensa energiainfrastruktuuriin kohdistuvista iskuista.
Kun tällaisesta tulitauosta ei hänen mukaansa päästy sopimukseen, hän esitti Yhdysvalloille vaihtoehtoisen pyynnön.
”Jos energiasektorin tulitaukoa ei ole, antakaa meille ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettuja ohjuksia, jotta voin suojella energiakohteitamme”, Zelenskyi sanoi tiedotustilaisuudessa.
Hänen mukaansa Ukraina olisi tarvinnut torjuntaohjuksia edes rajallisen määrän siksi ajaksi, kun Yhdysvallat tarvitsisi Venäjän kanssa tekemäänsä dieselsopimusta.
”En saanut niitä”, Zelenskyi totesi.
Presidentti ei tarkentanut, milloin pyyntö oli esitetty, kuinka montaa ohjusta Ukraina oli pyytänyt tai oliko Yhdysvallat nimenomaisesti kieltäytynyt niiden toimittamisesta.
