Suomen Yrittäjät suhtautuu kriittisesti keskustan eduskuntaryhmän esittämään malliin yrittäjien eläkelain uudistamiseksi. Järjestön mukaan ehdotus nostaisi erityisesti pieni- ja keskituloisten yrittäjien eläkemaksuja ja voisi asettaa eri yritysmuodot eriarvoiseen asemaan.
Keskustan eduskuntaryhmä esitteli tänään paketin, jolla pyritään parantamaan pienyrittäjyyden edellytyksiä. Sen keskeinen osa on uusi malli yrittäjien eläkelain uudistamiseksi.
Puolueen esityksessä yrittäjän eläkemaksut määräytyisivät nykyisen työtulomallin sijaan yrittäjän yritystoiminnasta saatujen todellisten verotettavien ansiotulojen perusteella.
Lisäksi mallissa eläkemaksuja porrastettaisiin tulojen mukaan. Pienimmillä tuloilla maksu olisi aluksi kevyempi ja nousisi liukuvasti täysimääräiseksi tulojen kasvaessa.
Eduskuntaryhmän esityksessä todetaan, että vakuutusvelvollisuuden alarajan kohdalla maksutaso voisi olla esimerkiksi puolet täysimääräisestä (12,2 %) ja maksu nousisi liukuvalla mallilla täysimääräiseksi.
Parempituloisten yrittäjien vastuuta omasta sosiaaliturvasta lisättäisiin ja vastaavalla tavalla vakuutusmaksuja laskettaisiin portaittain tulojen kasvaessa.
Keskusta esittää myös YEL-vakuuttamisen alarajan laskemista sekä aloittavien yrittäjien maksujen asteittaista nousua ensimmäisen neljän vuoden aikana.
Yrittäjien maksurasitus kasvaisi
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi, että ehdotettu malli kasvattaisi monien yrittäjien maksuja.
Järjestön mukaan erityisesti pieni- ja keskituloiset yrittäjät joutuisivat maksamaan nykyistä suurempia eläkemaksuja. Pentikäisen mukaan maksujen kasvu lisäisi toki myös eläkettä ja sosiaaliturvaa.
Kritiikki kohdistuu myös YEL-alarajan laskemiseen. Yrittäjäjärjestön mukaan pienituloisilla yrittäjillä lisämaksu ei parantaisi heidän eläke- tai sosiaaliturvaansa, eikä toisi heitä ansiosidonnaisen turvan piiriin, jos yritystoiminta on koko työuran pientä.
Lisämaksusta ei olisi useimmiten mitään hyötyä, koska pienituloiset yrittäjät ovat joka tapauksessa perusturvan piirissä. Tässä mallissa he vain rahoittaisivat järjestelmää.
Keskusta tavoittelee kustannusneutraalia uudistusta
Keskustan mukaan YEL-uudistuksen pitäisi olla kokonaisuutena mahdollisimman kustannusneutraali ja samalla vähentää valtion osuutta yrittäjien eläkkeiden rahoituksessa.
Suomen Yrittäjät kuitenkin peräänkuuluttaa tarkempia arvioita ehdotuksen vaikutuksista. Järjestön mukaan on vielä epäselvää, kenen näkökulmasta ja millä aikavälillä esitys olisi kustannusneutraali ja miten järjestelmä saisi sen aikaan.
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallituksen YEL-järjestelmän uudistusesityksen on tarkoitus valmistua huhtikuun lopun kehysriiheen mennessä.
Toimittaja
Leena Kylmänen
Tilaa Posi TV TÄSTÄ
