Yhdysvaltain hallinto on päättänyt jättää Venäjän valtion omistaman öljy-yhtiön Rosneft Deutschlandin pois Moskovan vastaisista pakotteista. Poikkeus tehtiin, koska nämä toimipaikat eivät enää toimi Venäjän valvonnassa, vaan ne on asetettu Saksan valvontaan ja ovat olennainen osa Saksan öljynjalostusjärjestelmää.
Päätös pohjautuu Bloomberg Newsin raporttiin ja päätöstä odotetaan vahvistettavaksi virallisesti Yhdysvaltain valtiovarainministeriön ulkomaisten varojen valvontaelimen (OFAC) toimesta vielä tällä viikolla.
Rosneft Deutschlandin kohdalla poikkeaminen pakotesäännöistä liittyy siihen, miten sanktioita voidaan kohdistaa ilman häiriöitä energia-alalle.
Saksan talousministeriö sanoi, että viranomaiset käyvät “läheistä ja rakentavaa keskustelua” Yhdysvaltojen kanssa, jotta poikkeus voidaan tehdä toistaiseksi voimassaolevasta pysyväksi, uutisoi Reuters.
Rosneftin saksalaisilla yksiköillä on merkittävä rooli polttoainetoimituksissa, ja niiden sulkeminen pakotelistalle olisi lisännyt häiriöriskiä öljynjalostuskapasiteetissa, nyt kun maailman energiamarkkinoita vaikeuttaa lisäksi uusi Lähi-idän konflikti.
Saksan hallitus otti Rosneftin saksalaiset yksiköt valtuutettuun holhoukseen vuonna 2022 vastauksena Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Sota katkaisi pitkään jatkuneet energiantoimitukset ja suhteet Moskovan ja Berliinin välillä. Holhoustoimella varmistettiin, että tärkeät jalostamot voivat jatkaa toimintaansa ilman Venäjän suoraa taloudellista hyötyä. Poikkeus pakotteista koskee näitä laitoksia, koska ne eivät tuota tuloja Venäjälle. Saksan tavoitteena on säilyttää polttoaineen toimitusvarmuus Berlinin alueella ja muuallakin Euroopassa.
Yhdysvaltain poikkeuspakote on herättänyt huomiota, koska se osoittaa, että Washington on valmis tekemään erivapausjärjestelyjä, kun kyse on kriittisestä infrastruktuurista, joka voisi muuten kärsiä merkittäviä haittoja. Tämä on tärkeää tilanteessa, jossa Euroopan energiaturvallisuus on epävakaalla pohjalla sekä Venäjän vastaisten sanktioiden että öljyn hintavaihteluiden takia.
Rosneftin kohdalla poikkeus on esimerkkitapaus siitä, miten Eurooppa ja Yhdysvallat voivat tehdä ratkaisuja ilman, että pakotteiden tehokkuus heikkenee ja siitä miten pakotejärjestelmät voivat mukautua monimutkaisiin energiamarkkinoiden tilanteisiin ja varmistaa, ettei toimitusketjut vaarannu.
Päätös on merkittävä EU:n energiaturvalle, koska se varmistaa Saksan tärkeiden öljynjalostamojen toiminnan ja koko EU:n polttoainetarjonnan vakauden. Poikkeus auttaa pitämään polttoainetoimitukset luotettavina ja vähentää häiriöitä markkinoilla. Samalla se viestii Yhdysvaltojen joustavuudesta EU:n taloudellisia ja energiatarpeita kohtaan, tukien unionin kykyä hallita energiaturvallisuuttaan.
Pakotteiden poisto heti Saksan liittokanslerin ja Trumpin tapaamisen jälkeen
Pakotteiden poisto tapahtui pian sen jälkeen, kun Saksan liittokansleri Friedrich Merz vieraili Washingtonissa tiistaina 3. maaliskuuta. Keskusteluissa käsiteltiin Yhdysvaltojen ja Saksan yhteistyöstä tukikohdissa, kauppasuhteita ja tariffikysymyksiä. Merz ja Trump pitivät puolen tunnin lehdistötilaisuuden, josta suurimman osan aikaa Trump oli äänessä.
Saksan liittokansleri Friedrich Merz puolusti Yhdysvaltain ja Israelin suorittamia sotilaallisia iskuja Iraniin, mutta hän sulki pois Saksan sotilaallisen osallistumisen. Merz kirjoitti tapaamisen jälkeen X-viestipalvelussa, että ”olemme samaa mieltä: Teheranin kauhea hallinto on saatava pois vallasta. Keskustelemme tilanteesta sen jälkeen.”
Mertz sanoi myös, että on keskusteltava Ukrainasta ja että ”haluamme näiden sotien loppuvan”. Merz painotti toivetta rauhan saavuttamisesta Ukrainassa ja EU:n roolin tärkeydestä rauhanprosesseissa.
Saksan liittokansleri tuki myös Yhdysvaltoja Espanjan kovistelussa liittyen Espanjan tukikohtien käyttöön Irania vastaan. Espanja on ilmoittanut, että se ei halua osallistua Iranin sotaan.
Toimittaja
Karl Beckenström
Tilaa PosiTV TÄSTÄ