Uudenvuosi on juhla, joka yhdistää historian, perinteet ja ihmisten toiveet uudistumisesta. Sen juuret ulottuvat antiikin Roomaan, esikristillisiin talvijuhliin ja keskiaikaisiin rituaaleihin. Uudenvuosi on sekä ajanlaskun rajapyykki että maailmanlaajuinen kulttuurinen juhla, jossa korostuvat uuden alun ja valon ja toiveikkuuden symboliikka.
Vanhan vuoden viimeinen päivä, uudenvuodenaatto 31. joulukuuta, vaihtuu paremmaksi toivotun uuden vuoden ensimmäiseksi päiväksi, uudenvuodenpäiväksi. Useimmiten tämä tapahtuu kuplivissa tunnelmissa. Uutta vuotta juhlitaan maailmanlaajuisesti ilotulituksilla, juhla-aterioilla ja iloisilla kokoontumisilla. Uutena vuotena on tapana muistella menneen vuoden tapahtumia ja tehdä suunnitelmia, lupauksia ja parannuksia tulevalle vuodelle. Esimerkiksi luvataan itselle tipaton tammikuu tai tupakoinnin lopettaminen sekä muita elämäntapojen parannuslupauksia.
Suomessa uutta vuotta on juhlittu virallisesti 1500-luvulta lähtien. Alkuperäisessä suomalaisessa perinteessä kalenteripäivä ei ollut merkittävä, sillä vuoden katsottiin vaihtuneen kekrin aikaan. Kekri oli pohjoiseurooppalainen syksyn sadonkorjuun ja vuodenajan vaihtumisen juhla, joka ajoittui loppusyksylle ja keskitalvelle. Vanhan ajan käsityksen mukaan kekri merkitsi sekä sadonkorjuun päättymistä että uuden vuoden alkua.
Monet uudenvuoden onnen varmistamiseen ja ennustamiseen liittyvät rituaalit tulevatkin keskiaikaisesta kekriperinteestä: tinakenkien valaminen ja niiden varjokuvista ennustaminen, tienhaaroissa ennustaminen ja aurinkopyörien piirtäminen. Niistä nykyiseen uudenvuoden juhlintaan on säilynyt tinanvalaminen, joka on muuttunut vahanvalamiseksi ympäristönsuojelullisista syistä.
Kuohuviiniä, perunasalaattia ja ilotulitusta
Suomalainen uudenvuosi sisältää perinteisiä ruokia, kuten nakkeja ja perunasalaattia, kuohujuoman kohottamista, juhlia, ooppera- ja teatteriesityksiä sekä tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen uudenvuoden päivänä. Uudenvuoden juhlistamiseen kuuluu näkyvimpänä ja olennaisena ilotulitteiden ampuminen, juuri vuorokauden ja vuoden vaihtuessa kello kaksitoista yöllä. Uudenvuoden aattona suomalaiset pukevat talvivaatteet ja kerääntyvät aukioille ampumaan pyroteknisiä kuvioita pimeälle talvitaivaalle.
Uudenvuoden juhlintaa pidetään usein itsestään selvänä kalenteritapahtumana, mutta sen historiallinen tausta on monimutkainen ja kerroksellinen. Nykyinen uudenvuoden ajankohta, 1. tammikuuta, tulee roomalaisesta kalenteriperinteestä, kristillisen kirkon vaikutuksesta ja vanhempien pakanallisten rituaalien kulttuurisesta yhteensulautumisesta. Uudenvuoden juhla on enemmän hallinnollinen ja symbolinen rajapyykki kuin luonnonkiertokulkuun liittyvä juhla.
Roomalainen Janus-jumala katsoo menneeseen ja tulevaan
Varsinainen uudenvuoden juhla Euroopassa juontaa juurensa antiikin Roomaan. Alun perin roomalainen vuosi alkoi maaliskuussa, mutta vuonna 153 eaa. vuoden alkaminen siirrettiin tammikuun ensimmäiseen päivään. Päivä omistettiin jumala Janukselle, joka katseli samanaikaisesti menneeseen ja tulevaan, symboloiden siirtymiä vanhan ja uuden välillä. Tästä muodostui ajatus uudenvuodesta hetkenä, jolloin arvioidaan mennyttä ja tehdään lupauksia tulevasta.
Kirkko suhtautui uudenvuoden juhlintaan alkuun varauksellisesti, mutta 1. tammikuuta säilyi kalenterivuoden alkupäivänä ja sille annettiin kristillinen merkitys: juhlaan liitettiin rukouksia, kirkollisia rituaaleja, kristillisiä tulkintoja. Uudestavuodesta tehtiin symbolinen kohta, jolloin voidaan kiittää kuluneesta vuodesta ja rukoilla uudelle vuodelle. Kansanperinteessä jatkui monet vanhat pakanalliset tavat, kuten tulirituaalit ja ennustaminen tulevalle vuodelle. Nykyinen eurooppalainen uudenvuoden juhla onkin kulttuurinen synteesi: roomalaisen kalenterin ajankohta yhdistyy esikristillisten talvijuhlien rituaaleihin ja kristillisen perinteen aikakäsitykseen.
Modernissa maailmassa uutta vuotta juhlitaan pääosin 31. joulukuuta – 1. tammikuuta gregoriaanisen kalenterin mukaisesti. Juhlintaan kuuluu ilotulituksia, julkisia kokoontumisia, musiikkia, juhla-aterioita sekä menneen vuoden hyvästely ja uuden toivottaminen tervetulleeksi. Monissa kulttuureissa korostuvat uudenvuodenlupaukset, ajan symbolinen katkeaminen ja uuden vuoden onnen toivotukset.
Kun vuosi vaihtuu: perinteitä eri maissa ja kulttuureissa
Eri kulttuureissa vuoden vaihtuminen ajoittuu eri ajankohtiin. Muinaiset babylonialaiset aloittivat vuoden kevätpäiväntasauksesta ja viettivät myös toisen vuodenvaihteen syyspäiväntasauksessa. Egyptiläiset määrittivät vuoden alkamisen kesäpäivänseisaukseen.
Islamilaisessa kalenterissa ajanlasku alkaa 16. heinäkuuta 622, jolloin profeetta Muhammad uskotaan paenneen Mekasta Medinaan.
Kiinalainen uusivuosi perustuu vanhaan kuukalenteriin ja ajoittuu uudenkuun mukaisesti talvipäivänseisauksen jälkeen, yleensä tammikuun lopulle tai helmikuuhun. Vuodet seuraavat kuudenkymmenen vuoden sykliä ja nimetään taivaallisen rungon ja maallisen oksan merkkien perusteella.
Juutalaisuudessa uusi vuosi, Roš hašana, sijoittuu syyspäiväntasauksen tienoille, ja juutalaisen perimätiedon mukaan maailma luotiin 7. lokakuuta vuonna 3761 eaa.
Euroopassa vuoden vaihteen ajankohta vakiintui Roomassa tammikuun ensimmäiselle päivälle, jolloin päivä omistettiin jumala Janukselle, joka symboloi menneen ja tulevan välistä siirtymää.
Roomalaisittain uuden vuoden onnen toivotukset:
Annum novum faustum felicem – “onnellinen, hyvä ja suotuisa uusi vuosi” (lat.)
Annus novus laetus sit tibi – “Olkoon uusi vuosi iloinen sinulle.”
Bona fortuna anno novo – “Onnea uudelle vuodelle.”
Felix sit annus novus – “Olkoon uusi vuosi onnellinen.
Toimittaja
Karl Beckenström
Tilaa Positv TÄSTÄ
Lähde: Wikipedia Kuva: Janus-jumala Wikipedia