Tiedekonferenssien esitykset eivät ole tunnettuja stand up -tunnelmastaan. Nyt tuore tutkimus on selvittänyt, kuinka paljon huumoria tutkijat todella käyttävät tieteellisissä esityksissään ja kuka saa yleisön nauramaan.
Royal Societyn Proceedings B -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin 531 esitystä yhteensä 14 biologian alan kansainvälisessä konferenssissa. Tutkijat kirjasivat ylös 870 vitsiksi tulkittua hetkeä. Tulos oli karu mutta ehkä monelle konferenssikävijälle tuttu: 42 prosenttia puhujista ei käyttänyt esityksessään lainkaan huumoria, ja useimmat muutkin tyytyivät vain yhteen tai muutamaan vitsiin.
Useimmat vitsit eivät myöskään räjäyttäneet salia. Tutkimuksen mukaan 67 prosenttia vitseistä sai aikaan vain hiljaista tai kohteliasta naurahtelua. Koko huoneen kunnon naurut irtosi vain yhdeksässä prosentissa tapauksista.
Huumori keskittyi esitysten alkuun ja loppuun. Alun vitsi toimi jäänmurtajana, lopun vitsi taas jätti yleisölle kevyemmän muistijäljen. Tutkijoiden mukaan onnistuneita vitsejä esiintyi myös esitysten keskivaiheilla, missä ne saattoivat palauttaa yleisön huomion teknisen sisällön jälkeen.
Yleisimmät vitsit liittyivät esitystilanteen kömmähdyksiin: toimimattomaan osoittimeen, takkuihin dioissa, puhujan hermostuneisuuteen tai muihin tilanteisiin, jotka olivat yleisölle välittömästi tunnistettavia. Suurin osa huumorista esitettiin suullisesti, kun taas visuaaliset vitsit ja fyysinen komiikka olivat selvästi harvinaisempia.
Tutkimus löysi myös sosiaalisia eroja. Miehet kertoivat keskimäärin noin 0,35 vitsiä enemmän esitystä kohti kuin naiset. Lisäksi miespuhujilla ja englantia äidinkielenään puhuvilla oli noin kymmenen prosenttia suurempi todennäköisyys saada yleisö nauramaan. Sen sijaan uravaihe, vitsin tyyppi tai esitystapa eivät selittäneet onnistumista yhtä vahvasti.
Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että huumori ei ole akateemisessa maailmassa aivan neutraali työkalu. Kaikki eivät välttämättä koe voivansa vitsailla menettämättä uskottavuuttaan. Erityisesti naiset, uransa alkuvaiheessa olevat tutkijat ja ei-natiivit englanninpuhujat saattavat kokea huumorin riskinä vakavasti otettavuudelleen.
Tutkimuksen viesti ei silti ole, että tutkijoiden pitäisi vaieta ja pitää diansa kuivina. Päinvastoin: hyvin ajoitettu vitsi voi tehdä esityksestä inhimillisemmän, helpommin lähestyttävän ja paremmin muistettavan. Kuten tutkimus tiivistää, tiede voi olla vakavaa – mutta tutkijoiden ei aina tarvitse olla.
MAINOS:
POSIKAUPPA.com
