Täydellisen tasa-arvoista ihmisyhteiskuntaa ei ole olemassa, väittävät antropologit tuoreessa tutkimuksessaan. Vaikka osa yhteisöistä on pitkään nähty esimerkkeinä egalitaarisuudesta, tarkempi tarkastelu osoittaa, että eriarvoisuutta esiintyy myös näissä ryhmissä – vain piilotettuna ja vähemmän institutionaalisessa muodossa.
Tutkimuksen tekijät, antropologit Duncan Stibbard-Hawkes ja Chris von Rueden, analysoivat laajaa etnografista aineistoa ja kenttähavaintoja yhteisöistä, joita on perinteisesti pidetty hyvin tasa-arvoisina. Näihin lukeutuvat muun muassa Itä-Afrikan Hadza-metsästäjä-keräilijät, Kaakkois-Aasian Malay-Batek-ryhmät sekä Kalaharin alueen Kung-yhteisöt.
Näissä yhteisöissä ei ole muodollisia johtajia, pysyviä valtarakenteita tai virallista hierarkiaa. Silti tutkijat havaitsivat, että epätasa-arvo ilmenee useilla tasoilla arjen käytännöissä ja sosiaalisissa suhteissa.
Yksi keskeinen eriarvoisuuden muoto liittyy resurssien hallintaan. Vaikka ruoka jaetaan usein yhteisöllisesti, kaikilla ei ole yhtä suurta vaikutusvaltaa siihen, milloin, miten ja kenelle jakaminen tapahtuu. Lisäksi yksilöiden sosiaaliset verkostot vaihtelevat merkittävästi: joillakin on enemmän sukulaisia, liittolaisia tai vaikutusvaltaisia suhteita, mikä vahvistaa heidän asemaansa ryhmän sisällä.
Tutkimus tuo esiin myös sukupuolen ja iän merkityksen. Naisilla on monissa yhteisöissä suurempi hoiva- ja kotitalousvastuu, mikä voi rajoittaa heidän liikkumavapauttaan ja osallistumistaan päätöksentekoon. Samoin iäkkäämmät tai taitavammat yksilöt nauttivat usein suurempaa arvovaltaa, vaikka tätä ei ilmaista muodollisina titteleinä.
Osa eriarvoisuudesta liittyy osaamiseen ja tietoon. Hyvät metsästystaidoit, laaja ympäristötuntemus tai kyky ratkaista ongelmia voivat nostaa yksilön asemaa muiden silmissä. Tällainen arvovalta ei ole pysyvää, mutta se luo hetkellisiä valtasuhteita ryhmän sisälle.
Tutkijoiden mukaan egalitarismi ei ole luonnollinen tai pysyvä tila, vaan jatkuva prosessi. Tasa-arvoa ylläpidetään aktiivisesti sosiaalisilla mekanismeilla, kuten vaatimalla ruoan jakamista, vähättelemällä liiallista menestystä tai rajoittamalla yksilöiden mahdollisuuksia kerätä liikaa vaikutusvaltaa. Näiden keinojen tarkoituksena ei ole poistaa kaikkia eroja, vaan estää pysyvien hierarkioiden synty.
Keskeinen johtopäätös on, että egalitaarisuus ei tarkoita täydellistä yhdenvertaisuutta. Se merkitsee pikemminkin järjestelmää, jossa eriarvoisuus pidetään rajattuna eikä muutu institutionaaliseksi vallaksi. Yksilöiden välillä on eroja, mutta ne eivät kiteydy pysyviksi luokka-, asema- tai valtarakenteiksi.
Tutkimus asettuu osaksi laajempaa keskustelua ihmiskunnan eriarvoisuuden historiasta. Arkeologinen ja historiallinen tutkimus on osoittanut, että taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus alkoi kasvaa jo varhaisissa maanviljely- ja asutuskulttuureissa, kun resurssit muuttuivat varastoitaviksi ja periytyviksi. Antropologien mukaan nykykeskustelussa tasa-arvosta olisi hyödyllistä tunnistaa, ettei täydellinen tasapäisyys ole koskaan ollut ihmislajin lähtökohta – mutta eriarvoisuuden laajuus ja muoto ovat aina olleet neuvoteltavissa.
Toimittaja
Keijo Ovaska
Tilaa Positv TÄSTÄ