Tiedote: Posi Tv Oy:n tilinpäätös ja osakeanti.

Vuosi 2022 oli Posi Tv:lle läpimurron vuosi. Posi Tv julkaisi yhteensä 2019 minuuttia uutisia. Tuotantokustannukseksi tuli 84€ per minuutti. Yle ei pääse alle tuhannen euron minuuttikustannukseen. Posi Tv:n tehokas tuotanto ja intohimosta töitä tekevä tiimi mahdollisti mielestämme Suomen tehokkaimman uutistuotannon. 

Katsojamäärät kasvoivat sadoilla tuhansilla. Kaksi kuukautta sitten avatut TikTok- ja Instagram -tilit ovat keränneet yhteensä jo lähes puolimiljoonaa katsontakertaa. 

Sivulatauksia oli yli 600 tuhatta ja uniikkeja katsojia yli 180 tuhatta. 

Tilaajamäärä kasvoi, kunnes televisiolähetykset jouduttiin lopettamaan konsensusmedian maalituskampanjan ansiosta. 

Posi Tv:n yhtiökokous 3.5.2023 järjestää suunnatun osakeannin vanhojen osakkaiden merkintäetuoikeutta kunnioittaen strategisille sijoittajille. Tavoitteena on kerätä yhtiölle 0,1% rahoitus Ylen vuosittaisesta rahoituksesta. 

Yhtiön tavoitteena on saada 10 tuhatta maksullista tilaajaa lähivuosien aikana. Maksullisille tilaajille käytössä tulee olemaan arkistopalvelut, tuoreimmat uutiset ensimmäisenä, sekä pääsy toimituksen uutisvirtaan. 

2022 liikevaihto kasvoi 42% ollen 70 679 euroa. Tilikauden tappio oli 97 440 euroa. 

Teimme investointeja ja uudistimme tekniikan. Lisäksi Digitalle maksettavat palvelut söivät paljon budjetista. Tappio pystyttiin rahoittamaan yhtiön kassasta edellisellä sijoituskierroksella sijoitetuista pääomista. 

Mainos
Mainos

Liiketoiminta tarvitsee nyt käyttöpääomitusta, jotta tekijät pääsevät keskittymään vieläkin laadukkaampiin uutisiin ja ohjelmiin, toteaa yhtiön hallitus. 

Yhtiön edellinen suunnattu osakeanti toteutettiin 1,4 miljoonan arvostuksella. Nyt 2023 käynnistetty anti toteutetaan 2,5 miljoonan euron arvostuksella. Annissa tarjotaan merkittäväksi 252 371 osaketta, jotka edustavat 18 prosenttia yhtiön osakkeista. Osakkeen hinta on 2,18 euroa. Minimisijoitus on 688 osaketta. Vanhoilla osakkailla on etuoikeus osakkeiden merkitsemiseen. 

Ylen budjettiin verrattuna 0,1% suuruisella rahoituksella ja tulorahoituksella turvaamme suomalaisille tiedonvälityksen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tavoitteena on saavuttaa kassavirtapositiivisuus 2023-2024 aikana. 

Rahoituksella laajennamme myös ohjelmatarjontaa. 

Kiitos kaikille 2022 tilikaudesta. 

Päätoimittaja

Ilkka Tiainen 

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

PRO Sanavapaus vaarassa rikoslakia muutettaessa -”diktatuurin ajoa”

Pääministeri Petteri Orpon hallitus esittää muutosta rikoslakiin valtion turvallisuutta koskevaan sääntelyyn. Hallituksen esityksessä rikoslakiin lisättäisiin kolme uutta rikosta: vahingollinen informaatiovaikuttaminen, materiaalisen tuen antaminen vakoilurikoksen tekemistä varten sekä vainoaminen tiedustelutarkoituksessa (esimerkiksi poliittisiin pakolaisiin kohdistuva). Samalla muutettaisiin maanpetoksellista yhteydenpitoa koskevaa rikossäännöstä. Esityksessä laajennettaisiin poliisin ja Puolustusvoimien salaisia tiedonhankintakeinoja ehdotettujen uusien rikosten ennalta estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä. Lakiesityksen […]

Uutiset 4 t sitten

Minä olen -sarja sukeltaa tietoisuuden syövereihin – Mitä se on ja voiko se kehittyä?

Mitä tietoisuus oikeastaan on – ja voiko ihminen siirtyä elämässään uudenlaiseen tapaan hahmottaa itseään ja ympäröivää maailmaa? Kysymys on askarruttanut niin filosofeja, henkisiä ajattelijoita kuin tutkijoitakin jo vuosisatojen ajan. Posi TV:n Minä olen -sarjan erikoisjakso nostaa esiin ajatuksen, jonka mukaan tietoisuus ei rajoitu pelkästään ihmisen kykyyn havainnoida ympäristöään tai käsitellä tietoa. Sen sijaan tietoisuuden nähdään […]

Tiede 8 t sitten

Espanjan maahanmuuttoratkaisu räjähti käsiin – oleskelulupahakemuksia yli miljoona

Espanjassa yli miljoona maahanmuuttajaa on hakenut laillista asemaa sosialistihallituksen poikkeuksellisessa laillistamisohjelmassa, jonka hakuaika päättyy tänään 30. kesäkuuta. Kyproslainen SigmaLiven mukaan pääministeri Pedro Sánchez puolusti ratkaisua taloudella, ihmisoikeuksilla ja väestön ikääntymisellä. Kyse ei ole varsinaisesti kansalaisuuden myöntämisestä, vaan oleskelu- ja työluvista. Espanjan hallituksen mukaan ohjelma koskee henkilöitä, jotka ovat olleet Espanjassa ennen 1. tammikuuta 2026, pystyvät osoittamaan […]

Ulkomaat 8 t sitten