Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus on käynnistynyt Helsingissä vilkkaasti. Ensimmäisen vuorokauden aikana lähes 33 000 helsinkiläistä varasi rokotusajan Maisa-palvelussa.
Helsingin kaupungin mukaan influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus avautui 65 vuotta täyttäneille tiistaina 22. syyskuuta. Jo ensimmäisen tunnin aikana rokotusaikoja varattiin noin 10 000.
Ensimmäisen vuorokauden kokonaismäärä nousi lähes 33 000 varaukseen.
Ajanvaraus sujui kaupungin mukaan pääosin hyvin. Laajasalon terveysasemalle ei ensimmäisen tunnin aikana voinut varata aikaa teknisen ongelman vuoksi, mutta vika saatiin korjattua saman päivän aikana.
Eniten rokotusaikoja on tähän mennessä varattu Kivelän ja Kalasataman terveysasemille.
”Hienoa, että helsinkiläiset ovat löytäneet Maisa-ajanvarauksen näin aktiivisesti. Rokotusaikoja on hyvin tarjolla, joten aikaa ei tarvitse varata heti ensimmäisinä päivinä”, terveysasemien johtajalääkäri Kaisa Kivistö sanoo.
Terveysasemien influenssa- ja koronarokotukset alkavat 6. lokakuuta 75 vuotta täyttäneiden rokotuksilla. Rokotusviikot jatkuvat 20. marraskuuta saakka.
