Ranskan ulkoministeri: Kanada voisi hakea EU‑jäsenyyttä

Jean-Noël Barrot, Vĕra Jourová

Ranskan ulkoministeri Jean‑Noël Barrot sanoi eilen Berliinissä, että Kanada voisi tulevaisuudessa hakea Euroopan unionin jäsenyyttä. Ministeri esitti erikoisen ehdotuksensa Europe 2026 ‑konferenssissa, jossa hän puhui yhdessä Saksan ulkoministerin kanssa EU:n roolista globaalissa politiikassa.

Symbolinen ajatus EU:n vetovoimasta

Barrotin mukaan idea ei ole konkreettinen poliittinen ehdotus, vaan symbolinen osoitus EU:n houkuttelevuudesta globaalina liittoutumana. Hän totesi, että EU on taloutensa, demokraattisen mallinsa ja sääntelyvaltansa ansiosta yhä kiinnostavampi kumppani myös sen ulkopuolella. Kanadan mainitseminen jäsenehdokkaana liittyy tähän.

Barrot mainitsi myös, että EU:ssa on tällä hetkellä useita virallisia jäsenehdokkaita, kuten Islanti, ja lisäsi, että ehkä Kanada voisi joskus liittyä Euroopan Unioniin. Hän korosti, ettei kyse ole tällä hetkellä virallisesta hakuprosessista.

Kanadan nykyiset suhteet EU:hun

Kanadan pääministeri Mark Carney on aiemmin todennut, ettei Kanadalla ole suunnitelmia liittyä EU:hun, vaikka maa pyrkii syventämään kumppanuutta Euroopan unionin kanssa strategisen puolustus‑ ja yhteistyösopimuksen kautta.

Kanada ja EU tekevät myös taloudellista yhteistyötä, muun muassa CETA-vapaakauppasopimuksen puitteissa.

Mainos
Mainos

Virallisesti EU‑jäsenyyttä tavoittelevat ehdokasmaat

Euroopan unionin virallisia ehdokasmaita ovat tällä hetkellä Albania, joka käy jäsenyyteen valmistavaa neuvotteluprosessia, Bosnia ja Hertsegovina, joka odottaa etenemistä, sekä Georgia, jonka neuvottelujen aloitus on suunnitelmissa. Lisäksi Moldova valmistautuu jäsenyyteen aktiivisesti, Montenegro on yksi edistyneimmistä neuvotteluissa olevista maista ja Pohjois‑Makedonia käy parhaillaan neuvotteluprosessia. Serbia neuvottelee EU-jäsenyydestään, mutta prosessi on osin hidastunut, ja Turkin neuvottelut ovat pitkään olleet jäissä. Myös Ukraina on virallinen EU- ehdokas, ja sen jäsenyysprosessi etenee. EU seuraa, että Ukraina täyttää kriteerit: erityisesti oikeuslaitoksen riippumattomuus, korruption vähentäminen ja taloudellinen vakaus.

 

Toimittaja

H. Virtanen

Tilaa PosiTV TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

PRO Myrkyllinen positiivisuus, pakoa todellisuudesta – elämänbrändäys ja onnellisuuskilpailu

Elämä on viime vuosina ollut monin tavoin haastavaa ja epävarmaa. Talouden matalasuhdanne, pandemiat, kasvava työttömyys, sosiaaliturvan leikkaukset, köyhyys, terveydenhuollon ongelmat, yhteiskunnallinen epävarmuus ja sodan uhka luovat raskaan ilmapiirin. Samaan aikaan kuitenkin sosiaalinen media täyttyy entiseen malliin  menestyspuheesta, hymyilevistä elämäntapavideoista, itsensä kehittämisen ohjeista ja viesteistä siitä, kuinka jokaisen pitäisi jatkuvasti löytää onnellisuutensa, rakentaa parempi versio itsestään, […]

Näkökulma 5 t sitten

Stubbin Ukraina-viesti sai täystyrmäyksen – hänestä ei selvästi tykätä

Presidentti Alexander Stubbin Ukraina-aiheinen julkaisu keräsi X-palvelussa lähes yksinomaan kriittisiä, pilkallisia ja paikoin erittäin vihaisia kommentteja. Stubb kertoi sunnuntaina keskustelleensa puhelimessa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa Venäjän hyökkäyssodasta ja sodan päättämisen seuraavista askelista. ”Ukrainan asema on vahvempi kuin koskaan sodan alkamisen jälkeen. Kumppaneiden jatkuva tuki on ratkaisevan tärkeää. Ukraina on valmis rauhaan”, Stubb kirjoitti. Väite Ukrainan […]

Politiikka 7 t sitten

Tomi Miettinen haluaa Suomen johtoon – tavoitteena diktatuurin ja demokratian välimalli

Presidentiksi tähtäävä Tomi Miettinen haluaisi korvata Suomen nykyisen puoluejärjestelmän virkamieshallinnolla ja antaa maan ylimmän päätösvallan vahvalle ”kansalliselle johtajalle”. Kerro lisää -podcastissa hän kertoi myös irrottavansa Suomen EU:sta ja Natosta. Tomi ”Kansan ääni” Miettinen esitteli poikkeuksellisen suorasanaisen visionsa Suomen tulevaisuudesta  Kerro lisää -podcastissa. Miettinen on 46-vuotias helsinkiläinen, kahden lapsen isä ja entinen yrittäjä. Tunnettuuttaan hän on […]

Politiikka 12 t sitten