Ranskan poliisi tutkii X:ää – Musk: ”poliittinen hyökkäys”

Ranskan poliisi teki ratsian sosiaalisen median alusta X:n Pariisin-toimistoihin. Tutkinta liittyy siihen, miten alustan algoritmit ja tekoälyä käyttävä Grok-chatbot toimivat ja millaista sisältöä niiden kautta leviää. Elon Musk ja X:n entinen toimitusjohtaja Linda Yaccarino on kutsuttu kuultaviksi huhtikuun 20. päivänä. Kyseessä on vasta esitutkinta. Syytteitä ei ole vielä nostettu, ja asian selvittäminen on yhä kesken.

Tutkinta alkoi jo vuonna 2025, kun ranskalainen kansanedustaja teki valituksen. Hänen mukaansa X:n algoritmit saattoivat ohjata sisältöä puolueellisesti ja vaikuttaa siihen, mitä käyttäjät näkevät alustalla. Nyt viranomaiset selvittävät myös, onko alustan kautta levinnyt laitonta tai haitallista sisältöä.

Erityinen huomio kohdistuu Grok-tekoälyyn, jonka on kehittänyt Muskin yhtiö xAI. Viranomaisten mukaan on mahdollista, että chatbottia on käytetty tuottamaan tai levittämään sopimatonta tai jopa lainvastaista materiaalia. Samaan aikaan Britannian tietosuojaviranomainen tutkii, miten Grok käsittelee ihmisten henkilötietoja.

Tapauksella on merkitystä koko Euroopassa. Myös EU:n viranomaiset seuraavat, noudattaako X sääntöjä, joiden tarkoituksena on ”suojella” käyttäjiä ja estää väitetysti laittoman sisällön leviäminen verkossa. Asiasta uutisoi Reuters.

Elon Musk: ”poliittinen hyökkäys”

X ja Musk ovat arvostelleet viranomaisten toimia. Musk sanoi X:ssä, että kyseessä on “poliittinen hyökkäys”  Musk ja X ovat myös syyttäneet viranomaisia painostamisesta ja kansainvälisten oikeusmenettelyjen sivuuttamisesta.

X alusta sananvapauden puoltajana

X sanoo puolustavansa sananvapautta ja kritisoinut sitä, miten muut sosiaalisen median alustat sensuroivat sisältöä. Monet alustat käyttävät varoituslippuja, moderointijärjestelmiä ja ””faktatsekkausta” rajoittaakseen tai piilottaakseen käyttäjien julkaisuja. Käyttäjien tilejä rajoitetaan ja suljetaan, jos julkaisevat ei-toivotuista aiheista.  X:n mukaan tämä voi johtaa siihen, että tietyt näkökulmat eivät pääse esille, keskustelu vääristyy ja avoin mielipiteenilmaisu kärsii.

Mainos
Mainos

Lisäksi X on korostanut, että sen politiikka eroaa kilpailijoista siten, että sisältöä ei poisteta tai rajoiteta yhtä herkästi, vaan käyttäjille annetaan suurempi vapaus ilmaista näkemyksiään ilman automaattista sensuuria, mikä heidän mukaansa tukee monipuolisempaa ja rehellisempää keskustelua verkossa.

Musk on kertonut, että Euroopan komissio tarjosi X:lle sopimusta, jossa vaadittaisiin sensuroimaan sisältöä hiljaisesti vastineeksi sakkojen välttämisestä. Musk sanoi että, muut alustat hyväksyivät tämän.

 

Toimittaja

Karl Beckenström

:

KOMMENTOI: