Putinille kutsu Trumpin uuteen rauhanneuvostoon – tavoitteena korvata YK?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ajama kansainvälinen rauhanaloite, Board of Peace, on saanut osakseen varauksellista suhtautumista useilta maailman johtajilta. Aloite on herättänyt erityisesti huolta siitä, voisiko se heikentää Yhdistyneiden Kansakuntien asemaa kansainvälisen rauhanvälityksen keskeisenä toimijana. Samalla Kreml on vahvistanut, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on saanut kutsun liittyä neuvostoon. Trump ilmoitti virallisesti uuden elimen muodostamisesta muutamia päiviä sitten.

Mikä on Board of Peace?

Board of Peace on Trumpin esittelemä kansainvälinen elin, jonka alkuperäisenä tavoitteena on ollut tukea Gazaan liittyvää rauhanprosessia ja sodanjälkeistä vakauttamista. Uutistoimisto Reutersin mukaan Trump on sittemmin pyrkinyt laajentamaan neuvoston mandaattia Gazaa laajemmaksi ja kutsunut mukaan noin 60 valtiota eri puolilta maailmaa.

Aloitteen rakenne ja toimivaltuudet ovat kuitenkin yhä epäselviä. Diplomaattilähteiden mukaan kyse ei ole YK:n alaisesta elimestä, vaan Trumpin johtamasta erillisestä neuvostosta, jonka asema suhteessa olemassa oleviin kansainvälisiin instituutioihin on avoin. Trumpin on kerrottu kaavailevan itselleen keskeistä, mahdollisesti pysyvää roolia neuvoston johdossa. Sekä Reutersin että The Guardianin mukaan jokaisen osallistuvan valtion päämies voisi toimia neuvostossa korkeintaan kolmen vuoden ajan, ellei maa osta pysyvää jäsenyyttä miljardin dollarin hintaan.

Suhde YK:hon herättää huolta

Useat hallitukset ja diplomaatit ovat Reutersin mukaan suhtautuneet aloitteeseen varovaisesti juuri siksi, että sen nähdään mahdollisesti kilpailevan YK:n kanssa tai ohittavan sen vakiintuneet rakenteet. YK on perinteisesti toiminut kansainvälisen rauhanvälityksen ja konfliktien jälkihoidon keskiössä, ja Trumpin aloite koetaan osin yksipuoliseksi vaihtoehdoksi monenväliselle yhteistyölle.

Erään eurooppalaisdiplomaatin mukaan suurin kysymys on se, kuka määrittelisi Board of Peace -neuvoston legitimiteetin ja miten sen päätökset suhteutuisivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin. Moni maa odottaa lisätietoja ennen kuin sitoutuu hankkeeseen.

Putinille kutsu – symbolinen ja kiistanalainen ele

Guardianin mukaan Kreml vahvisti maanantaina, että presidentti Vladimir Putin on saanut kutsun liittyä Board of Peace -neuvostoon. Kremlin edustajan mukaan Venäjä tarkastelee kutsun sisältöä, mutta ei ole vielä tehnyt päätöstä osallistumisesta.

Kutsu on herättänyt laajaa huomiota, sillä Venäjä jatkaa edelleen sotaa Ukrainassa. Useiden tarkkailijoiden mukaan Putinin kutsuminen mukaan rauhanneuvostoon korostaa Trumpin lähestymistavan ristiriitaisuutta ja voi vaikeuttaa aloitteen hyväksyttävyyttä Euroopassa.

Mainos
Mainos

Varovaisuutta ja odottelua

Toistaiseksi vain harvat maat ovat avoimesti tukeneet Trumpin aloitetta. Yksi näistä on Unkari ja sen pääministeri Victor Orban. Useimmat hallitukset seuraavat tilanteen kehittymistä ja odottavat tarkempia tietoja neuvoston rakenteesta, rahoituksesta ja suhteesta YK:hon. Reutersin mukaan monet johtajat pelkäävät, että rinnakkaisen rauhanrakenteen luominen saattaisi hajauttaa kansainvälisiä ponnisteluja konfliktien ratkaisemiseksi sen sijaan, että ne vahvistaisivat niitä.

Useat suomalaismediat raportoivat eilen myös presidentti Alexander Stubbin saaneen kutsun neuvostoon. Stubb on presidenttikaudellaan suhtautunut nuivasti ajatukseen keskusteluista Vladimir Putinin ja Venäjän kanssa, sekä korostanut kommunikaatiossa yhtenäistä eurooppalaista linjaa. Stubb tehneekin oman päätöksensä muiden Euroopan johtajien osallistumisen pohjalta.

Se, hyväksyykö Putin kutsun, saattaa olla ratkaisevaa aloitteen kokoonpanon ja kansainvälisen roolin kannalta.

Lähteet: Reuters ja The Guardian.

Toimittaja
Tapani Romanen

Tilaa Positv TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Ukraina haluaa 20 miljardia dollaria lisää: “Haluamme Venäjän palavan vielä enemmän”

Ukraina aikoo pyytää liittolaisiltaan 20 miljardia dollaria lisää sotilaallista rahoitusta, jotta se voisi säilyttää nykyisen asemansa Venäjää vastaan. Asiasta kertoi alun perin Politico, jota siteerasivat muun muassa Klix.ba ja Reuters. Nimettömänä puhunut ukrainalainen puolustuslähde kuvasi maan tavoitetta poikkeuksellisen kovin sanoin. “Kaikki näkevät, että Venäjä palaa, ja me haluamme sen palavan vielä enemmän, mutta tarvitsemme siihen […]

Ulkomaat 7 t sitten

PRO Tekoälylle annettiin lupa tappaa – Ukrainan sodassa ylitettiin pelottava raja

Ukrainasta kantautunut tieto voi merkitä käännekohtaa modernissa sodankäynnissä. Testissä kokeiltiin teknologiaa, jonka seuraukset herättävät vakavia kysymyksiä ihmisen ja koneen vastuusta taistelukentällä. Täysin autonomiset droonit ovat tiettävästi tappaneet ihmisiä taistelukentällä ilman ihmisen reaaliaikaista ohjausta tai lopullista tulenavauspäätöstä. Asiasta kertoi New Scientist 10. kesäkuuta 2026. Lehden mukaan ukrainalaisen puolustusteollisuuden korkea-arvoinen lähde kertoi testistä, jossa kymmenen tekoälyohjattua niin kutsuttua […]

Teknologia 8 t sitten

Netanjahun avustajaa syytetään rajusta vuodosta – salaista Hamas-aineistoa päätyi Bildille

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun lähipiiri on joutunut jälleen vakavan oikeudellisen paineen alle. Netanjahun pitkäaikainen media-avustaja Jonatan Urich on asetettu syytteeseen tapauksessa, jossa salaiseksi luokiteltua sotilastiedustelun aineistoa väitetään vuotaneen saksalaiselle Bild-lehdelle, kertoo The Indian Express Israelin syyttäjien mukaan Urich osallistui asiakirjan välittämiseen ulkomaiselle medialle aikana, jolloin Israelissa käytiin kiivasta keskustelua Gazassa pidettyjen panttivankien vapauttamisesta ja hallituksen […]

Ulkomaat 16 t sitten