Kuluva vuosi on penkkiurheilijan juhlavuosi
Urheilukansa pääsee tänä vuonna herkuttelemaan talviolympialaisten parissa ja keskikesän koittaessa potkitaan World Cup palloa pääosin Pohjois-Amerikassa, mutta pysytään tässä kirjoituksessa nyt kuitenkin pääosin pakkaslajien parissa.
Ensin kuitenkin pintasukellus urheilupäättäjien (ja poliitikkojen) kaksinaamaisuuteen ja tämän jälkeen lyön tiskiin ennusteen Suomen mitalisaldosta XXV talviolympialaisissa.
Urheilu yhdistää, mutta myös erottaa kansoja
Venäjä ja Valko-Venäjä ovat olympiajoukkueina kirjaimellisesti ulkona Milano-Cortinan talvikisoista, vaikkakin yksittäisiä urheilijoita on otettu mukaan kilpailemaan neutraaleina urheilijoina ilman maatunnuksia.
Onko kyseisten maiden poissulkeminen sitten oikein vai väärin, niin se onkin jo kinkkisempi kysymys.
Sotiminen on tietysti jo ihan lähtökohtaisesti väärin eikä sotaisuus kuulu enää tähän päivään, etenkään sivistyneiden kansakuntien keskuudessa, mutta perinteitä kunnioittaen sotia sytytetään ja veljiä sekä siskoja aletaan tappamaan, koska sota on helvetin hyvä bisnes (esim. mikä muu saisi Suomen valtion lappamaan valuuttaa miljardikaupalla, niin USA:n kuin Ukrainaan), ja kaiken kukkaraksi sodan pelko syövyttää kansalaisten mieliä näkemään tulevaisuuden mustempana kuin mitä se todellisuudessa on.
Sodan verukkeella voidaan myös peitellä monia asioita, jotka saattaisivat käydä paremmin ilmi ilman sotaa, kuten esim. se, että maatamme johtavat täydellisesti kansalaisten todellisuudesta irtautuneet imbesillit. Nyt, kun sota on lähellä, on sodan varjolla helppo peitellä kotimaan hoitamattomaksi jääneitä asioita, koska sota nyt vaan on niin HOT, että se voi peittää alleen lähes kaiken muun.
Sota on siis pahaa ja kauheaa, mutta entäpä vallankaappaus (Venezuela), kauppasaarron ylläpitäminen (Kuuba) tai sotilasiskujen suorittaminen ja lisäiskuihin valmistautuminen (Iran).
Yllättäen ne ovatkin urheiluhulluille ihan okei, etenkin kun kaiken takana on suuri ja mahtava USA.
Eihän kukaan ole sulkemassa Yhdysvaltoja pois kisoista, vaikka Trump hamuaa ”itselleen” myös Grönlantia, ja ei ainoastaan osoita sotilaallista voimaa läsnä olemalla globaalisti, vaan myös käyttämällä aseellista voimaa globaalisti, jos sen intressit sitä vaativat. World Cupin osalta on kyllä korviini kantautunut sellaista, että mikäli USA hyökkää Grönlantia valloittamaan, niin useampi maa on olisi jättäytymässä pois em. potkupallokisoista.
Koska jenkkejä ei urheilupiireissä sanktioida tekemistään tempuista, niin on vaikea ymmärtää, miksi Venäjä ja Valko-Venäjä eivät saisi osallistua. Mielestäni tällainen on urheilu- ja lajiliittojen päättäjiltä kovin kaksinaamaista touhua.
Urheilunhan pitäisi ennen kaikkea yhdistää kansoja ja kansakuntia, jopa sellaisia joiden välillä on skismaa.
Etenkin nyt näinä vaikeina ja sekasortoisinakin hetkinä päättäjien tulisi ymmärtää, että kaikenlainen ystävällismielinen kanssakäyminen (ei sota ja vihanpito) tuovat meitä lähemmäksi toisiamme. Voisimme taas löytää edes joitain yhteisiä sillanrakennuspalikoita sen sijaan, että kaikki vanhat yhteistyön rakennelmat puretaan ja kanssakäyminen estetään mm. rajoja sulkemalla.
Kuinka voimme päästä eteenpäin ja kehittämään suhteita, jos tulehtuneita välejä ei lähdettäisi liennyttämään, ja mikäpä olisi sen parempaa suhteiden palauttamista kuin yhdessä urheileminen?
Jokaisen olisi hyvä muistaa, että niin urheilussa kuin elämässä yleensä jokaisen pahin kilpakumppani katsoo sinua, ja minuakin aina peilistä. Itsensä sekä omien pelkojen ja ennakkoluulojen voittaminen on tärkeä elämässä eteenpäin vievä voima. Jos ei uskalleta ottaa sitä ensimmäistä askelta, niin emme koskaan ei voi tietää minne polku olisikaan vienyt. Totta kai ulkoiset olosuhteetkin vaikuttavat, mutta suurin este omalle menestykselle on ihan jokainen itse.
Urheilussa ja elämässä jokaisesta ei voi tulla kultamitalin voittajaa. Urheilussakin fysiikka tulee lopulta ikääntymisen myötä aina vastaan, niin todellinen mestaruussarja mitellään jokaisen kohdalla aina siviilielämän puolella.
Jokainen hetki on mahdollisuus kasvuun ja kehitykseen. Oletko huomenna parempi ihminen kuin tänään; siinä sitä riittää taistelutannerta itse kullekin, olitpa sitten olympiavoittaja tai työtön työnhakija, itsensä voittaminen ei ole helppoa.
***
Seuraavaksi talvikisojen ennakkokatsauksen pariin.
Milano-Cortina d’Ampezzo 2026
Järjestyksessään 25. talviolympialaiset käynnistyvät virallisesti perjantaina 6. helmikuuta Italiassa kisojen avajaistilaisuuden myötä Milanon San Siro Olympiastadionin spektaakkelissa. Jos urheilullinen draaman kaari ei sinua kiinnosta, niin suosittelen ainakin vähän vilkaisemaan itse avajaistapahtumaa, koska etenkin olympialaissa avajaisiin panostetaan valtavasti, niin rahaa kuin aikaa, vaikkakin vapaaehtoiset tekevät mitä luultavimmin suurimman työn hämmästyttävän shown eteen.
Kilpailut tosin alkavat joissakin lajeissa, kuten curlingissa jo paria päivää ennen avajaisia. Myös naisleijonat aloittavat kisaurakkansa jo torstaina 5.2., siis päivää ennen kisojen virallista avausta, kun vastaan asettuu ennakkosuosikki Kanada. Ensimmäiset mitalit jaetaan kuitenkin vasta avajaisten jälkeisenä päivänä alppihiihdossa, miesten syöksylaskussa. Talvikisat päättyvät loppuhuipennuksena sunnuntaina 22. helmikuuta pelattavaan miesten jääkiekon olympiaturnauksen loppuotteluun.
- virallisen kisapäivän aikana jaetaan olympiamitalit kolmelle parhaalle yhteensä 16 talviurheilumuodossa. Kaiken kaikkiaan eri kilpailuja on 116 kappaletta, mikä on siis myös jaettavien kultamitalien määrä.
Milano-Cortinassa mukana on myös uusi olympialaji: Vuorihiihto, jossa kilpaillaan kolme eri kilpailua (sprintit ja sekaviesti). Kilpailut koostuvat nousu- ja laskuosuuksista. Nousuosuus juostaan suksia kantaen sekä karvapohjasuksilla hiihtäen. Laskuosuus lasketellaan alas suurpujottelun tapaan. Vuorihiihdossa ei kilpaile suomalaisia.
Pekingin kultaiset muistot
Edeltävissä Pekingin talviolympialaisissa Suomi nappasi peräti kahdeksan (8) mitalia, joista kaksi oli sieltä kirkkaimmasta päästä: Iivo Niskanen sivakoi ripeimmin 15 km perinteisen ja Leijonat huuhtoivat ikimuistoisen historiallista olympiakultaa Venäjän olympiakomitean joukkueen nenän edessä Jukka Jalosen luotsaamana, kun Suomi kaatoi miesten jääkiekon olympiaturnauksen loppuottelussa itänaapurimme lukemin 2-1 Hannes Björnisen voittomaalilla.
Myös Suomen naisten jääkiekkojoukkue ylsi Pekingissä mitaleille nappaamalla olympiapronssia Sveitsin nenän edestä maalein 4-0. Loput Pekingin olympiamitalit tulivat maastohiihdosta.
Pekingin kaltaiseen mitalisateeseen ei valitettavasti Milano-Cortinassa päästä, mutta ei Suomen pitäisi mitaleittakaan jäädä, vaikka sekin on mahdollista. Kuluvan kauden kotimaisten talviurheilijoiden edesottamuksia tarkastellen näyttää siltä, että mitalisijat Milano-Cortinassa ovat suomalaisten osalta erittäin tiukassa, vaikka Olympiakomitean huippu-urheilujohtaja Janne Hänninen onkin YLE:lle todennut, että laskennallinen mitaliodottama Suomen olympiajoukkueelle on peräti 5,35 mitalia. Kaiken osuessa kohdilleen suomalaisurheilijoilla on saumat jopa 18 olympiamitalin saavuttamiseen. Hännisen mukaan Suomen olympiajoukkueen tavoitteena on saavuttaa talvikisoista kuusi olympiamitalia.
Kehnohko menestys
Historian huonoin talviolympialaisten mitalisaalis suomalaisilla on Lake Placidista vuodelta 1932. Sehän on sinänsä uskomaton saavutus, koska lähes sata vuotta sitten Suomi nappasi mitalien värisuoran (1 kulta, 1 hopea, 1 pronssi) ainoastaan seitsemän urheilijan vahvuisella joukkueella. Milano-Cortinaan taas matkaa yhteensä 103 suomalaisurheilijaa, joista 48 on jääkiekkoilijoita.
Suuresta joukkueesta ja laskennallisista mitalisaumoista huolimatta nämä talviurheilun kv-juhlat saattavat jäädä suomalaisen menestyksen osalta yhdeksi heikoimmista koko talviolympialaisten historiassa. Talviolympilaisissa suomalaisilla mitalisaumoja sentään vielä on, jopa useita, toisin kuin kesäkisoissa, jossa mitali jää jatkossakin haaveeksi.
Onneksi urheilu on urheilua, siis aitoa draamaa, eivätkä tilastot, odottamat ja todennäköisyydet määrää urheilukilpailujen lopputuloksia vaan suoritusten dramaturgia on poikkeuksetta ennalta arvaamaton. Valmennus, kilpailuolosuhteet, urheiluvälineet, psykologinen kestävyys ja älykkyys fyysisen kunnon ohella ovat ratkaisevassa asemassa päivän vireestä puhumattakaan, kun kilpaillaan maailman parhaimpia talviurheilijoiden kanssa.
Henkilökohtainen arvioni Suomen mitalisijoitusten määräksi on kahdesta kolmeen, mutta toivonmukaan olen väärässä ja mitalipotti karttuisi vähintään tavoitemäärään. Lähes kaikissa lajeissa naisten jääkiekkoa lukuunottamatta suomalaisurheilijan palkintopallisijoitus vaatii kilpakumppanien tai välineiston epäonnistumista. Kuluva talviurheilukausi ei ole osoittanut suomalaisten kykyä jatkuvaan kv-tason huippusuoritukseen ja menestykseen (yksilölajit). Olympialaisissa satunnaiset saumat palkintopallille eivät riitä konkretisoimaan olympiamitalia todeksi kovinkaan usein.
Ketkä Suomen mitalit nappaavat
Aloitetaan lähes varmalla: kauniimmat kiekkoleijonamme taistelevat itselleen vähintään olympiapronssin päävalmentaja Tero Lehterän johdolla, mutta kirkkaampiakaan mitaleita ei voi sulkea pois. Sen sijaan rumemmanpuoleiset leijonamme jätetään tylysti mitalipelien ulkopuolelle.
Antti “Pendo” Pennasen alaisuudessa Leijonat ovat olleet kaukana parhaasta, keskitason rutiinisuoritusta puurtaen ja välillä hieman liikaa mailan vartta puristellen. Jos Pennanen ja sitä kautta koko joukkue löytävät rentouden ja pelaamisen nautinnon, niin tie on avoinna aina turnauksen loppuotteluun, mutta Pennasen tähänastisilla näytöillä Leijonien peräsimessä mitalipeleihin pääsy estyy sekavanlaiseen höntyilyyn, turhautumiseen ja uskon puutteeseen. Lisäksi pahan kolauksen Leijonlaumaan toi Alexander ”Sasha” Barkovin loukkaantuminen.
Pitkälle ei nykyjääkiekossa pötkitä, jos vaihtoaition penkin takana vain seisoskellaan sanaakaan sanomatta ja muutoksia peliin tekemättä silloin, kun talo ns. palaa. Tämän osoitti vuosi takaperin pelattu 4 Nations turnaus (USA, Kanada, Ruotsi ja Suomi). Jos kommunikointi penkin takana ei toimi, ei Suomella ole mahdollisuuksia mitalisijoille turnauksessa, jossa jokainen joukkue on todella kasattu maansa parhaista urheilijoista; NHL-pelaajat ovat siis näissä karkeloissa mukana. Tosin Venäjän kiekkojoukkueen osallistuminen olympiaturnaukseen on estetty, mikä hieman lisää myös Suomen mahdollisuuksia menestykseen. Leijonien avauspeli on keskiviikkona 11.2. Slovakiaa vastaan.
Mielenkiintoisen nyanssin kiekkoturnaukseen antaa se, että Pekingin olympiakultavalmentaja Jukka Jalonen luotsaa näissä kisoissa isäntämaa Italian joukkuetta, minkä Leijonat saavat vastustajakseen 14.2. Alkulohkossa Suomen kolmas vastustaja on rakas länsinaapuri, Tre Kronor, ja se ottelu mitellään 13.2.
Monot jalkaan ja hiihtämään
Maastohiihdon puolelta ja ampumahiihdosta voidaan odottaa mitalia tai jopa kahta, mutta kenelle rouva Fortuna voisi tarjota siihen parhaimmat saumat; kenties naisten viestijoukkue on se vahvin mitalikanditaatti tai Suvi Minkkinen ampumahiihdossa. Myös yhdistetystä ja jopa alppihiihdossa mitali on mahdollisuuksien rajoissa, mutta sellainen ihmetapahtuma ei kuitenkaan ole kovinkaan suuren todennäköisyyden piirissä.
Mikäli kisaohjelmaa oikein tihrustin, niin Milano-Cortinassa ei perinteisellä tyylillä väliaikalähtöjä hiihdetä. Sehän se olisi suomalaisille sopivin kilpailumuoto, penkkiurheilijasta nyt puhumuttakaan. Kuninkuusmatkat (50km) toki hiihdetään perinteiseen tyyliin, mutta massalähtönä, mikä on ollut suomalaisille usein se haastavampi kilpailumuoto. Valitettavasti yhteislähtökilpailut maastohiihdossa ovat aika tylsänpuoleista katsottavaa, koska ensimmäiset 45 km hiihdetään ja vasta loppukilometreillä aletaan iskemään kunnolla, ja aina ei vielä sillloinkaan, vaan vasta viimeisellä kilometrillä.
Ampumahiihtäjä Suvi Minkkisen alkukausi oli kyllä jopa erinomainen, mutta mitä lähemmäksi helmikuu ja olympialaiset ovat hiipineet, niin valitettavasti sitä vaisummat ovat Minkkisen suoritukset olleet, joten olympiamitali on hänelläkin valitettavan tiukassa. Toki Minkkisen mitali on paljon todennäköisempi kuin monen muun suomalaisurheilijan. Ns. pöljinä päivinä iskisi jopa useampikin mitali olisi Minkkisen tavoitettavissa. Miesten esitykset ampumahiihdossa ovat olleet kuluvalla kaudella vaisuhkoja.
2 – 3 mitalia on jo saavutus
Näillä pohdinnoilla arvelen siis Suomen mitalisaldon Milano-Cortinan kisoissa jäävän kahteen, tai korkeintaan kolmeen mitaliin, ja kultajuhlat voivat jäädä odottamaan seuraavia kisoja, näin pelkään. Oikein mielelläni olisin tässäkin väärässä ja soisin suomalaisille menestystä, niin urheilun kuin kaikenlaisen muunkin yrittämisen saralla, mutta uskoni ei tällä kertaa riitä sen suuremman mitalipotin saavuttamiseen, kuten ei uskoni ole riittänyt Orpon hallituksen hyvän hallitusohjelman toimivuuteen tämän katajaisen kansan elinolojen parantamiseksi.
Onneksi urheilussa ei ole valmista käsikirjoitusta, vaan jopa se kuuluisa päivän vire voi olla ratkaiseva tekijä. Siitähän meidän jokaisen pitäisi lähteä liikkeelle, ettei nyt ainakaan sängystä nousta väärällä jalalla. Päivän aloituksesta lähtien vallitseva mieliala vaikuttaa koko loppupäivän tapahtumiin ja tapahtumaketjuihin. Kun mieli on positiivinen, avoin ja vastaanottavainen sekä kroppa kunnossa, niin aina voi tapahtua kaikenlaista – voittaa jopa mitalin.
Urheilukilpailussa moni asia on ratkaisevassa roolissa: kunnon ajoittaminen ja terveystilanne, mutta yllätysten mahdollisuudet, nehän ne ovat ne urheilun maistuvimmat suolan kipenät, myös siviilielämässä. Vaikka paperit ja tilastot näyttävät yhtä, niin lopputulos voi olla täysin päinvastainen. Jokaisella meistä on heikompia ja vahvempia osa-alueita. Olympiavoittoon kykeneväksi urheilijaksi nousee todennäköisimmin sellainen urheilija, jolla heikkoja osa-alueita on vähiten. Elämässä ja urheilussa jokaista osa-aluetta kannattaa kuitenkin pyrkiä parantamaan, ja se on hyvä huomioida, että suurin kehityspotentiaali löytyy aina siltä heikoimmalta osaamissektorilta.
Jäädään siis mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää ja pääsemmekö naattimaan mitalikahveista. Kaikesta huolimatta toivotan onnea ja menestystä Suomen olympiajoukkueelle!
Osallistu Posi Tv:n mitaliveikkaukseen ja voita Posi Tv aiheisia tuotepalkintoja!
TÄSTÄ MITALIVEIKKAUKSEEN
Toimittaja Oskari Kekkonen
Valokuvat:
- Valokuva: Urho Kekkonen Paavon hiihdossa 1959.
Muut kuvat: Suomen Olympiakomitea ja Tahto Center for Finnish Sport Culture
Lähteet: Suomen Olympiakomitea Milano-Cortina kisaopas, YLE, NHL.com, Suomen jääkiekkoliitto, Wikipedia