Ruuan hinta kurittaa yhä suomalaisia – näin paljon ruokamenot kasvaneet
Suomalaisten kotitalouksien ruokamenot kasvoivat vuonna 2025 selvästi muuta kulutusta nopeammin. Pellervon taloustutkimuksen mukaan ruuan osuus kotitalouksien kulutusmenoista nousi korkeimmalle tasolleen 2000-luvulla sitten vuoden 2009. Ruuan eli elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien osuus kotitalouksien kulutusmenoista nousi viime vuonna 12,9 prosenttiin. Vuonna 2024 vastaava osuus oli 12,5 prosenttia. Muutos on Pellervon taloustutkimuksen mukaan maltillinen, mutta poikkeaa pidemmän aikavälin […]
Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Somerolla – kaksi miestä otettu kiinni
Lounais-Suomen poliisi tutkii Somerolla torstaiaamuna ilmi tullutta epäiltyä henkirikosta. Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni kaksi miestä. Poliisi sai hätäkeskukselta torstaina hieman ennen aamukuutta ilmoituksen, jonka mukaan Someron keskustassa liikkui verinen mies. Poliisi tavoitti keskustasta noin 65-vuotiaan miehen ja otti hänet kiinni. Tilaa Posi TV itsellesi tai lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös […]
Tilaajalle: Ukrainan kultasaattue räjähti Unkarin käsiin – onko uusi tutkinta oikeutta vai ajojahti?
Unkarissa selvitetään nyt yhtä Euroopan erikoisimmista rahaskandaaleista: Ukrainan valtionpankin panssaroitu kuljetus pysäytettiin, kymmenien miljoonien arvoinen käteis- ja kultalasti takavarikoitiin – ja nyt uusi hallitus kaivaa esiin, mitä Viktor Orbánin aikana todella tapahtui. Unkarin uusi hallitus on käynnistänyt tutkinnan tapauksesta, joka kuulostaa enemmän poliittiselta trilleriltä kuin tavalliselta viranomaistoimelta. Maaliskuussa Unkarin viranomaiset pysäyttivät kaksi Ukrainan valtionpankki Oschadbankin […]
Massiivista protestointia Kiovassa — ”Häpeä!” kuuluu hallitukselle osoitettu viesti
Ukrainan väestö kärsii sotaväsymyksestä ja vihaa pakkoväenottoja.
Suomeen ydinaseita eduskunta päätti
Suuri sikalapalo Jokioisilla – 800 sikaa on arvioitu kuolleen
Tietoisuuden Suomi osa 15
Elinvoimainen Suomi
Kuuntele:
Henry Aflecht hermostui somebänneistä – haukkui “matusurffailun” kannattajat “mätisäkeiksi”
Henry Aflecht purkaa tuoreessa blogikirjoituksessaan turhautumistaan sosiaalisen median rajoituksiin poikkeuksellisen kovin sanankääntein. Aflecht kertoo saaneensa jälleen Facebookissa käyttörajoituksia ja syyttää niiden johtuvan maahanmuuttoa ja islamisaatiota koskevasta kritiikistään. Aflechtin mukaan kyse ei ole yksittäisestä tapauksesta vaan laajemmasta ilmiöstä, jossa hänen mielestään oikeistolaisia näkemyksiä kohdellaan sosiaalisessa mediassa eri tavalla kuin vasemmistolaisia. ”Facessa lusitaan taas kerran bännejä ilman […]
Juhannuksesta tulossa poutainen ja lämmin – ukkoskuuroja voi esiintyä sunnuntaina
Juhannusta vietetään tänä vuonna suuressa osassa maata melko tyypillisissä keskikesän lämpötiloissa. Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona 17. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan sää on torstaista lauantaihin laajalti poutainen, kun Suomen säähän vaikuttaa korkeapaineen selänne. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Pilvisyys vaihtelee juhannuksen alla, mutta päivisin sää on yleisesti puolipilvinen. Lämpötilat nousevat viikonloppua […]