Ruotuväessä väitetään: Todellinen maanpuolustus löytyy Pride-kulkueesta
”Pride sai minut tajuamaan, mistä maanpuolustuksessa on todella kyse.” Näin kirjoittaa Ruotuväen kolumnisti Toivo Aalto tuoreessa kirjoituksessaan, jossa Pride-tapahtuma nostetaan keskeiseen rooliin suomalaisen maanpuolustustahdon selittäjänä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Ruotuväessä julkaistun kolumnin mukaan kirjoittaja havahtui pohtimaan, miksi olisi valmis puolustamaan Suomea. Vastaukseksi ei lopulta noussut kotimaa sinänsä eikä […]
Pelastuslaitos ottaa käyttöön pelastusrobotin – näin se voi mullistaa pelastustehtävät
Kymenlaakson pelastuslaitos on ottanut kokeiluun ensimmäisen pelastusrobottinsa. Kyse on pelastusrobotiikkaan perustuvasta kokeilusta, jolla haetaan uusia ratkaisuja erityisesti vaativiin ja riskialttiisiin pelastustehtäviin. Pelastuslaitoksen mukaan teknologia voi avata kokonaan uusia mahdollisuuksia tilanteissa, joissa ihmisten lähettäminen kohteeseen olisi vaarallista tai vaikeaa. Kokeilu on osa laajempaa kehitystyötä, jossa selvitetään, millaiset digitaaliset järjestelmät ja sensorit tukevat parhaiten pelastustoimintaa sekä öljyntorjuntatehtäviä […]
Tuomioistuinvirasto avasi kohutun raiskaustuomion yksityiskohtaisesti
Tuomioistuinvirasto tiedotti poikkeuksellisesti Helsingin hovioikeuden 18. kesäkuuta antamasta tuomiosta, joka koski Malmin sairaalan läheisyydessä lokakuussa 2024 väitetysti tapahtunutta törkeää raiskausta. Hovioikeus ei muuttanut Helsingin käräjäoikeuden aiempaa ratkaisua. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen törkeästä raiskauksesta 22. huhtikuuta 2025. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Ratkaisu on herättänyt runsaasti keskustelua etenkin sosiaalisessa mediassa. […]
Tuukka Kurun raju Pride-kommentti: ”Oletko tässä kuussa juhlistanut enemmän…”
Sinimustan liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru julkaisi X-palvelussa rajun Pride-kuukauteen liittyvän kommentin. “Oletko tässä kuussa juhlistanut enemmän HIV-positiivisten miesten nyrkkinaintia vai teini-ikäisten sukupuoliamputaatioita?”, Kuru kirjoitti. Kuru ei julkaisussaan täsmennä, viittaako hän joihinkin yksittäisiin tapauksiin, mutta varmaa on kuitenkin se, että kommentti liittyy Pride-kuukauteen. Kurun käyttämä ilmaus “HIV-positiivisten miesten nyrkkinainti” vaikuttaa viittaavan tapaukseen, josta Posi TV uutisoi […]
Suomelta 40 miljoonaa euroa Ukrainan ilmapuolustukseen
Mash: Hakkeroitu aineisto paljastaa Ukrainan menettäneen 2,4 miljoonaa sotilasta
EU sallii geenimuunnellut kasvit- ei enää GMO merkintöjä tuotteissa
Veli-Matti Savinainen tyrmistyi Pride-työpajasta: ”Mitä helvettiä?”
Jääkiekkolegenda Veli-Matti Savinainen julkaisi suorapuheisen videon, jossa hän kommentoi Helsingin Pride-ohjelmaan kuulunutta 13-17 vuotiaille tytöille suunnattua työpajaa. Videolla Savinainen reagoi hämmentyneenä ja turhautuneena tapahtumaan, jota hän kuvailee osuvasti ”peniksen askartelukerhoksi”. ”Mitä helvettiä?” Savinainen kysyy videolla useaan otteeseen. Savinainen vertaa videolla nykytilannetta omaan nuoruuteensa. Hän kertoo miten 13-vuotiaana aika kului ulkoleikeissä, jääpeleissä, naapurin ovikellojen rimpauttelussa ja omenavarkaissa. […]
Köyhän tuettu lomaviikko herättää enemmän raivoa kuin miljoonien yritystuet
Viime päivien keskustelu järjestöjen leikkauksista ja tuetuista lomista herätti paljon ajatuksia. Miksi köyhän lomaviikko herättää enemmän raivoa kuin miljoonien yritystuet? Kun puhutaan vähävaraisista ihmisistä, ajatellaan liian usein, että heidän tilanteensa johtuu omista valinnoista. Kuvitellaan ihminen, joka tuhlaa rahansa, juo viinaa, polttaa tupakkaa tai ei yritä tarpeeksi. Todellisuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Vähävaraisuus ei aina […]
Pride-kulkue muuttaa liikennettä Helsingissä lauantaina
Helsingissä järjestettävä Pride-kulkue vaikuttaa keskustan liikenteeseen lauantaina 27. kesäkuuta 2026. Tapahtuman ja kulkueen järjestää Helsinki Pride yhteisö ry. Pride-kulkue lähtee liikkeelle noin kello 12 Senaatintorilta ja kulkee Aleksanterinkatua pitkin Mannerheimintielle, sieltä Pohjoisesplanadin kautta päätyen Kaivopuistoon jatkuen Puistojuhlalla. Liikenteen kannalta vaikutukset kohdistuvat Helsingin keskustaan, erityisesti Senaatintorin ympäristöön, Mannerheimintielle sekä Esplanadin ja Kaivopuiston välisille alueille. Kulkueen aikana […]