Rajavartiolaitos jatkaa Viron tukemista – suomalaispartiot rajaturvallisuustehtäviin syyskuussa
Rajavartiolaitos lähettää syyskuussa jälleen henkilöstöä ja kalustoa Viroon tukemaan maan rajaturvallisuutta. Taustalla on Valko-Venäjältä Baltian maihin jatkuva laittoman maahantulon ilmiö. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Rajavartiolaitos lähettää Viron poliisi- ja rajavartioviraston pyynnöstä kahdenvälistä rajaturvallisuusapua Viroon 7.–27. syyskuuta. Suomesta lähetettävä tuki koostuu neljästä partiosta ja neljästä partioautosta. Partiot suorittavat rajaturvallisuustehtäviä Viron alueella. […]
Suomalaistutkijoiden älypotkupuku paljasti vauvojen kehityksestä jotain yllättävää
Helsingin yliopiston ja HUSin tutkijoiden kehittämä älypotkupuku mittaa vauvan liikkumista kotona tavallisen leikin aikana. Uudessa tutkimuksessa sen avulla pystyttiin muodostamaan motorisen kehityksen kasvukäyriä ja tunnistamaan myös poikkeavaa kehitystä. Vauvan motorisen kehityksen arviointi voi tulevaisuudessa muuttua huomattavasti nykyistä tarkemmaksi. Helsingin yliopiston ja HUSin Uuden lastensairaalan tutkijat ovat kehittäneet MAIJU-älypotkupuvun, joka rekisteröi vauvan liikkeitä kotona ja muuntaa […]
Turun yliopiston tutkijat löysivät Amazonin sademetsästä uudet hyönteislajit
Turun yliopiston tutkijat ovat kuvanneet kaksi aiemmin tieteelle tuntematonta loispistiäislajia Amazonin sademetsästä. Löydöt kertovat samalla siitä, kuinka paljon trooppisten metsien lajistosta on yhä kartoittamatta. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Uudet lajit saivat nimet Brachycyrtus granulatus ja Brachycyrtus politus. Niitä löydettiin Perun ja Ecuadorin Amazonin sademetsistä osana laajaa tutkimusta, jossa selvitettiin harvinaisen […]
Saksassa paljastui laaja sähköverkon sabotaasiyritys
Saksin osavaltion viranomaiset ovat löytäneet yhteensä 21 itse valmistettua räjähdelaitetta korkeajännitelinjojen läheisyydestä. Viranomaisten tähänastiset tiedot eivät osoita tapauksella olevan yhteyttä Venäjään, vaikka Yle liitti uutiseensa aiemman droonitapauksen. Saksan itäosassa sijaitsevan Saksin osavaltion viranomaiset ovat löytäneet yhteensä 21 itse valmistettua räjähdelaitetta sähköverkon kriittisten kohteiden läheisyydestä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Dresdenin yleisen […]
Venäjä sulkee Saksan pääkonsulaatin Pietarissa – syyttää Saksaa uudesta eskalaatiosta
Trump käy lihajättien kimppuun – haluaa antaa karjankasvattajille oikeuden jalostaa ruokansa itse
Etelä-Korea harkitsee sotilasjoukkojen lähettämistä Hormuzinsalmelle
Pillulla pommeja — Ukraina laillistamassa pornon sodan rahoittamiseksi
Ukrainassa on vireillä lakialoite pornoalan laillistamiseksi ja verottamiseksi osana sotaponnistelujen rahoitusta.
Valtava siivousurakka Himalajalla – vapaaehtoiset poistivat yli 500 tonnia jätettä
Himalajan vuoristoalueilla Intiassa on saatu aikaan mittava ympäristöteko. Vapaaehtoiset ja paikalliset toimijat ovat poistaneet korkealla sijaitsevilta vaellus- ja pyhiinvaellusreiteiltä yli 500 tonnia jätettä viimeisten kolmen vuoden aikana. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. The Good News Briefin mukaan Himachal Pradeshissa toimiva Himalayn Tribe Foundation järjestää vuosittain useita siivoustalkoita muun muassa Shrikhand Mahadevin, Kinnaur […]
Tilaajalle: WEF ja YK (takapiruineen) haluavat ilman, veden ja maaperän ”luontotaseeseen”
YK- ja WEF-herrojen kanssa marjassa: "Luontoa veloista" -järjestely ja muut juonet siirtävät kansallisomaisuuden ja päätäntävallan finanssijäteille.