Kiista sikojen kastraatiokiellosta jakoi eduskuntaa
Eduskunta kävi torstaina 9. huhtikuuta lähetekeskustelun hallituksen esityksestä, joka koskee sikojen kastraatiokiellon kumoamista. Kyse on muutoksista sekä eläinten hyvinvointia että eläinten lääkitsemistä koskevaan lainsäädäntöön. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että aiemmin säädetty kielto tuotantoeläiminä pidettävien sikojen kirurgiselle kastraatiolle vuoden 2035 alusta kumottaisiin. Lisäksi lakia täsmennettäisiin valtion kunnille maksamien korvausten osalta. Toinen keskeinen muutos liittyy eläinten lääkitsemiseen. Esityksen […]
Suomi hakee 35 miljoonaa euroa EU:lta droonivalvontaan
Suomi aikoo hakea merkittävää lisärahoitusta droonien havainnointi- ja torjuntakyvyn parantamiseen, kertoo sisäministeriö. Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi torstaina 9. huhtikuuta, että maa hakee Euroopan komissiolta 35 miljoonaa euroa EU-rahoitusta rajaturvallisuuden kehittämiseen. Rahoitus kohdennettaisiin Rajavartiolaitokselle, joka hankkisi uusia järjestelmiä droonien havaitsemiseen ja torjuntaan. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti itärajan ja Suomenlahden valvontaa tilanteessa, jossa miehittämättömien ilma-alusten käyttö on lisääntynyt […]
Resurssisodat tilastoissa ja uutisissa: Venäjän ja Iranin vastaisten pakotteiden todellisuus
Yhdysvallat purki Iranin vastaisia pakotteita öljyn osalta energiahintojen kohotessa, uutisoi Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC 21. maaliskuuta. Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent ilmoitti lyhytaikaisesta sanktioiden purkamisesta koskien öljytankkereihin jo lastattua iranilaista raakaöljyä ja muita öljytuotteita. Sanktioiden purku päättyy BBC:n mukaan 19. huhtikuuta 2026. Yhdysvallat on purkanut myös joitain venäläiselle öljylle aiemmin asetettuja pakotteita. Päätös nostatti vastalauseita Euroopan […]
Traktorimarssi kokosi viljelijät eduskuntatalolle– ”ruoka loppuu”
Torstaina järjestetty Traktorimarssi toi maanviljelijät kymmenine traktoreineen Helsinkiin. Tapahtuma alkoi kello 11 Eduskuntatalon edustalla ja Kansalaistorilla, missä viljelijät kokoontuvat puolustamaan kotimaista ruoantuotantoa, energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Yksityishenkilöiden järjestämä Traktorimarssi on kannanotto kotimaisen ruoantuotannon puolesta. Artikkelin lopussa videokooste. Traktorimarssi oli vahva viesti päättäjille: viljelijöiden mukaan nykyinen suunta ei ole kestävä, ja maatalouteen ja markkinoihin tarvitaan pikaisia muutoksia […]
Suomi hankkii yli puolella miljardilla käytettyä tykistökalustoa Etelä-Koreasta
Imatralla havaittu radioaktiivista kobolttia ilmassa – määrä vähäinen
Aamuhetki 9.4.
Tilaajalle: Teknologiset viat piilottavat rokotehaittadataa – tutkija paljastaa USA:n VAERS-järjestelmän puutteet
Uusi analyysi Yhdysvaltain rokotteiden haittavaikutusten raportointijärjestelmästä (VAERS) paljastaa, että rokotehaittoja jää piiloon järjestelmässä. VAERS kerää tietoa kaikista raportoituista haittavaikutuksista rokotusten jälkeen niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin yksityishenkilöiltä. Kanadalaisen tutkijan Jessica Rosenin tutkimus osoittaa, että järjestelmän ominaisuudet itse estävät haittatietojen näkymisen. Vanha järjestelmä VAERS on ollut käytössä 1980-luvulta lähtien, mutta sen rakenne on pysynyt lähes muuttumattomana. Nykyajan […]
Suomi ja Ruotsi sujuvoittavat junaliikennettä Tornion ja Haaparannan välillä
Suomen ja Ruotsin välinen rautatieliikenne saa merkittävän helpotuksen, kun Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Transportstyrelsen ovat allekirjoittaneet uuden yhteistyösopimuksen. Sopimus astuu voimaan 10. huhtikuuta 2026 ja sen tavoitteena on vähentää byrokratiaa sekä selkeyttää rajat ylittävää liikennettä Tornion ja Haaparannan välillä. Kyseessä on käytännön järjestelyjä koskeva sopimus, joka määrittelee, miten Suomen ja Ruotsin kansalliset turvallisuusviranomaiset toimivat […]
Puolustusvaliokunta esittää kansalaisaloitteen hylkäämistä
Eduskunnan puolustusvaliokunta esittää puolustushankintojen sääntelyä koskevan kansalaisaloitteen hylkäämistä. Valiokunnan mukaan nykyinen lainsäädäntö ja käytössä olevat hankintaprosessit mahdollistavat jo aloitteessa esitettyjen näkökulmien huomioimisen ilman erillisiä lakimuutoksia. Valiokunta käsitteli kansalaisaloitetta keskiviikkona 8. huhtikuuta. Mietintöön sisältyy kuitenkin eriävä mielipide vasemmistoliitolta ja vihreiltä. Kansalaisaloitteessa ehdotettiin, että puolustushankinnoissa tulisi nykyistä vahvemmin huomioida kansainväliset ihmisoikeussopimukset, humanitaarinen oikeus sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiset […]