Meningiitti-mysteerit – eli aivokalvotulehdus

Meningiitti eli aivokalvotulehdus  on vakava tauti, joka saattaa johtaa kuolemaan. Meningiitti-kohussa on kuitenkin mielenkiintoisia, uusia näkökulmia avaavia sivujuonteita. 

Iso-Britannia nousi taannoin otsikoihin, kun Kentissä  29 henkilön epäiltiin sairastuneen meningiittiin, heistä kaksi kuoli. Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi terveysviranomaisten vahvistaneen tautitestausten jälkeen 20 tapauksista olleen meningiittiä, epäiltyjen tapausten määrä putosi yhdestätoista yhdeksään.

Ison-Britannian terveysviranomainen NHS, National Health Service kertoo verkkosivuillaan useimpien meningiittitapausten olevan Kentin yliopiston opiskelijoita, ja  neljän tapauksista vahvistuneen B-meningiitiksi.

Ison-Britannian terveysturvallisuusvirasto UKHSA tiedottaa tekemänsä analyysin pohjalta kannan kuuluvan B-meningokokki -bakteerien ryhmään, sekvenssityyppi 485, joka kuuluu vaihtelevien genotyyppien ryppääseen (Clonal complex) ST41/44, jonka arvioidaan kiertäneen Englannissa ainakin vuodesta 2010. Siitä, onko kyseessä uusi alatyyppi, ei toistaiseksi ole tietoa.

Kentin väkiluku on noin 1,7 miljoonaa henkilöä, joten tapausten määrä on promilleluokkaa. Vuosittain Englannissa sairastuu meningiittiin 300-400 henkilöä. Kentin tapauksesta tekee epätyypillisen se, että 48 tunnin sisällä sairastui 15 henkilöä; tyypillisesti tapauksia ilmenee 2-4 pidemmällä aikavälillä.

Viranomaiset tarjoavat nyt ennaltaehkäisevästi antibiootteja sairastuneiden lähikontakteille sekä tartuntapaikoiksi epäillyissä tiloissa oleskelleille. Tällaisia ovat yliopisto, kampus ja Club Chemistry -yökerho. Antibiootit auttavat kahdella tapaa, ne auttavat rajoittamaan taudin leviämistä ja hoitavat samalla jo sairastuneita – ellei tartunta ole virusperäinen. Viruksiin antibiootti ei pure. Myös opiskelijoihin kohdennettu rokotuskampanja on aloitettu.

BBC sekä brittimedia The Independent tiedottavat ihmisten jonottavan rokotetta: “Mitä useampi useampi ottaa rokotteen, sen suurempi on apu kanssaihmisille,” uskoo BBC:n haastattelema Josh Collumbell.

Riskiä laajemmalle väestölle pidetään kuitenkin alhaisena.

Mikä aiheuttaa meningiittiä?

Valtaosan aivokalvotulehduksia aiheuttavat bakteeri- ja virustartunnat.

Yleisimpiä oireita ovat äkillinen korkea kuume, niskajäykkyys, päänsärky, nivelsärky, vatsakivut, rankka ripuli ja oksentelu, kalpea ja läikikäs iho, uneliaisuus ja velttous, kylmät kädet ja jalat sekä valoarkuus.

Tavallisimpia bakteeritartuntojen aiheuttajia ovat pneumokokki-, meningokki- ja listeriabakteerit. Helpommin paranevista virusperäisistä – joihin ei ole hoitoa –  meningiiteistä aiheuttaja on useimmiten enterovirus. Noin 10% väestöstä kantaa nenässään ja/tai kurkun takaosassa Neisseria meningitidis -bakteeria. Syytä siihen, miksi jotkut kantavat bakteeria sairastumatta itse, ei toistaiseksi tunneta.

Myös sienet ja ameebat aiheuttavat aivokalvotulehdusta, vaikka se on harvinaista. Kemiallinen meningiittikin tunnetaan; kirurgisen toimenpiteen kuten selkäydinnäytteen tai -puudutuksen/nukutuksen yhteydessä esimerkiksi käytettävään neulaan jääneet desinfektioaineet saattavat laukaista meningiitin.

Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC kertoo nettisivuillaan minkä tahansa rokotteen voivan aiheuttaa haittavaikutuksia. Yksi vähälle huomiolle jäänyt, onneksi suhteellisen harvinainen, haittavaikutus on meningiitti. Ilmiötä on tutkittu ainakin 1960-luvulta lähtien.

Sivujuonteita

Marraskuussa 2025 Isossa-Britanniassa alkoi kaikki ministeriöt, virastot, yritysmaailmaa, ulkopuoliset sidosryhmät (kuten lääkeyhtiöt), akatemian ja paikallistason osallistaneet pandemiavalmius-harjoitukset, Pegasus Exercise. Harjoituksessa maailmassa levisi kuvitteelliselta saarelta lähtöisin oleva, muuntunut, meningiittiä aiheuttava enterovirus.

Pegasus-pandemiaharjoituksen neljäs vaihe nimeltään “Toipuminen” pidetään tänä vuonna.

Sosiaalisen median käyttäjät ovat huomanneet meningiittitapausten ja Pegasus-pandemiavalmiusharjoituksen ajallisen yhteyden sekä sen, ettei massamedia eikä hallitus ole maininnut “yhteensattumaa”.  Usea tuntuu ajattelevan että “Hetkinen! Tämähän on sama käsikirjoitus kuin koronan aikaan, Event 201-koronapandemiaharjoitusta ja rokotemyyntiä myöten”

Hämminkiä aiheuttaa viranomaisten ja lääkärikunnan käyttämä, median siteeraama kieli. “Epäillyt tapaukset”, “suspected cases” merkitsee epäiltyjä mutta vahvistamattomia tapauksia; normaali diagnostinen prosessi, jossa “epäiltyjen tapausten” määrä pienenee varmistettujen tapausten määrän selkiytyessä, mutta suurehkot luvut ovat omiaan luomaan pelkoa uutisia seuraavissa, Media toimisi vastuullisesti, jos tautiryöpsähdyksistä uutisoidessaan suhteuttaisi tilanteen lukijoilleen kertomalla aiempien vuosien tapausmääristä.

Sosiaalisessa mediassa on spekuloitu sitäkin, miksi tartuntapaikkana pidetyn kentiläisen Club Chemistry-yökerhon omistaja Louise Jones-Robers on pitänyt tarpeellisena lähestyä pääministeri Keir Starmeria rokotteiden tärkeyttä korostavalla kirjeellä. Motiivina, salajuonen sijaan, voi kuitenkin olla yksinkertaisesti henkilökohtainen julkisuudenkipeys, oman asenteen vastuullisuuden alleviivaaminen ja itsesuojeluvaisto.

Mainos
Mainos

Vaihtoehtoinen lähde meningiitti-ryöpsähdykselle voisi olla 16-20. helmikuuta 2026 Canterburyn yliopiston alueella toiminut, yliopiston terveydenhuollon organisoima pop-up rokotuspiste, joka tarjosi opiskelijoille ilmaisia meningokokki- ja MMR-rokotteita. Meningiitti haittavaikutuksena on raportoitu mm. MMRVaxPro-, Priorix-, Varivax-, Havrix-, Engerix-B- ja  Prenevar13 -rokotteista, flunssarokotteista mukaan lukien nenäsuihke Fluenz Tetra, koronapiikeistä kuten Spikevax ja Comirnaty sekä yhdistelmärokotteista kuten 6-in-1/Dtap -yhdistelmät Infanrix hexa ja Vaxelis.

Lääketieteellisen kirjallisuuden perusteella rokotehaitat näkyvät usein 15-35 vrk:n kuluttua rokotuksesta, joten Kentin tapaus sopii tähän aikaikkunaan, eikä “rokotehaittaepidemiaa” tiettävästi ole vielä vaihtoehtona luotettavasti poissuljettu.

Somessa keskustellaan myös bakteerien aiheuttaman meningiitin hoitoon käytettyjen, yleensä suonensisäisesti annettujen antibioottien (kuten Ceftriaxone, Cefotaxime, Ampicillin, Vancomycin) yleisistä haittavaikutuksista,  joita ovat ripuli, pahoinvointi, oksentelu, ihottumat, allergiset reaktiot – ja lääkeaineiden aiheuttama aseptinen meningiitti.

Kentin yliopistolla ja Kentin alueella toimii useita biolaboratorioita, mikä on nostanut esiin – koronamuistojen takia – kysymyksen siitä, harjoitetaanko alueen jossain laboratoriossa taudinaiheuttajien muuntelua, ns. Gain of Function -tutkimusta (GoF), ja meningiitin aiheuttaja olisi päässyt karkaamaan  laboratoriosta. Sky Newsin uutinen terveysministeri Wes Streetingin kommentista “kanta on epätyypillinen ja mahdollisesti kuolettava” on kiihdyttänyt spekulointia.

Toimittaja Riikka Söyring

Toimittajan kommentti:

Virallisten tahojen ja edunsaajaryhmien  antamat lausunnot eivät ole Koko Totuus, ne ovat strategista tiedottamista. Tietojen tarkistaminen ei ole huono tapa omaksuttavaksi. Esimerkiksi rokotteen tai mRna-alustaa käyttävän valmisteen ottamista harkitsevan on hyvä tutustua ko. valmisteiden haittavaikutuksiin ennalta, vain siten päätös on informoitu, “tehokas ja turvallinen”.
Lähteitä:

BBC: Meningitis outbreak passes peak, says health agency (23.3 2026) https://www.bbc.com/news/articles/ckgwrxdldmzo

The Independent: Over 8,000 Meningitis vaccines handed out in Kent as queues improve over weekend (22.3 2026) https://www.independent.co.uk/news/uk/home-news/kent-medway-canterbury-maria-university-of-kent-b2943276.html

Duodecim: Aivokalvotulehdus (meningiitti) aikuisilla (5.11 2024) https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00558

Gov.UK: Invasive meningococcal disease statistical releases (24.3.2026) https://www.gov.uk/government/publications/invasive-meningococcal-disease-statistical-releases

American Journal of Medicine (AMJ): An “epidemic” of chemical meningitis (July 1960) https://www.amjmed.com/article/0002-9343(60)90010-3/abstract

The Lancet: Risk of aseptic meningitis after measles, mumps,and rubella vaccine in UK children (17.9 1993) https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PII0140-6736(93)91069-X/fulltext

Fox11 Los Angeles: Alexis Lorenze: Woman accuses hospital of forcing her to take 3 vaccines to treat rare disorder (September 25, 2024) https://www.foxla.com/news/alexis-lorenze-california-woman-vaccine-reaction

National Libary of Medicine, PubMed: Meningitis after COVID-19 vaccination, a systematic review of case reports and case series (October 10, 2024) https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/39390499/

U.S. Centers for Disease Control and Prevention (CDC): Possible side effects from vaccines (July 31, 2024) https://www.cdc.gov/vaccines/basics/possible-side-effects.html

NHS England: Outbreak of meningococcal disease linked to University of Kent and the area of Canterbury https://www.england.nhs.uk/long-read/outbreak-of-meningococcal-disease-linked-to-university-of-kent-and-the-area-of-canterbury/

UK Parliament: Pandemic Preparedness — Update on Exercise Pegasus (4.11 2025) https://questions-statements.parliament.uk/written-statements/detail/2025-11-04/hcws1015

Sky News: Meningitis outbreak, latest: Health officials reveal ’worst case scenario’ – but stress it’s ’unlikely’ (20.3 2026) https://news.sky.com/story/meningitis-outbreak-latest-university-student-and-school-pupil-die-as-11-also-fall-ill-13520387?dcmp=snt-sf-twitter

CIDRAP News: Experts call for alternatives to ‘gain-of-funtion’ flu studies (May 22, 2014) https://www.cidrap.umn.edu/avian-influenza-bird-flu/experts-call-alternatives-gain-function-flu-studies

Keskustelu 3

  1. evs
    Yhdysvalloissa FDA:n muuttaessa jo v. 1992 terveydenhuolto -järjestelmänsä käyttömaksupohjaiseksi - kulkutauditkin corex -standardin kautta nopsaan "diaknosoitaviksi" ehtineet selkvenssereitään virittelemään jo pidempään,
    1. Helena Virtanen
      Kyllä Vuonna 1992 säädettiin laki nimeltä Prescription Drug User Fee Act (PDUFA). Tämä tarkoitti, että lääkefirmat alkoivat maksaa FDA:lle maksuja lääkearviointien nopeuttamiseksi. Yhdysvaltojen terveydenhuolto on ollut pitkään monimutkainen yhdistelmä yksityistä vakuutusta, julkisia ohjelmia (kuten Medicare ja Medicaid) ja omavastuumaksuja.
      sekvenssereihin (geneettinen sekvensointi):

      Geneettinen sekvensointi on kehittynyt merkittävästi vasta 2000-luvulla, erityisesti next-generation sequencing -teknologian myötä.
      Tartuntatautien nopea tunnistaminen sekvensoinnilla tuli laajasti käyttöön vasta 2020-luvuilla, esimerkiksi pandemioiden yhteydessä. Sekvensoinnilla luotettavan tuloksen saaminen koronainfektiosta on ollut kiistanalaista.
  2. evs
    Viranomaisten toimet tässä kyllä huomionarvoiset:
    a) Lähikontakteille annetaan ennaltaehkäisevästi antibiooteja
    b) Opiskelijoille on käynnistetty rokotuskampanja
    c) Tartuntojen leviämistä pidetään rajallisena

    Meningiitti kun "yleisesti" bakteeri- tai virustartunnan yksi ilmentymä ja osa ihmisistä kantaa bakteeria ilman oireita ovat viranomaiset olleet kyllä "hyvin" kartalla ja todella ripeitä sekä neuvokkaita. Hyvin harjoiteltua toimintaa heiltä näin äkkiseltään vilkaisten / ensivaikutelma.

Luitko jo nämä?

NATO-kytkentäinen yritys tukee kiinalaisia satelliitteja

NATO-yhteistyötä tekevä norjalaisyritys KSAT tekee yhteistyötä kiinalaisen CGSTL:n kanssa, joka tekee yhteistyötä Venäjän kanssa NATO-joukkojen liikehdinnän seurannassa. End-to-End -palvelua?

5 t sitten

EU:n iänvarmennussovellus – teknisesti pelkkä vitsi, mutta askel kohti massavalvontaa

Euroopan komissio julisti uuden iänvarmennussovelluksensa valmiiksi. Komission mukaan sovelluksen on määrä toimia keskeisenä välineenä alaikäisten suojelemisessa internetin haitalliselta sisällöltä ja se on suunniteltu tarjoamaan yhtenäinen, yksityisyyttä kunnioittava ja käyttäjäystävällinen ratkaisu ikärajoitettujen palveluiden, kuten pornosivustojen ja sosiaalisen median alustojen, ikäkontrolliin. Teknologian ympärillä velloo kuitenkin voimakasta kritiikkiä, joka kyseenalaistaa järjestelmän teknisen toteutuksen, sekä sen vaikutukset kansalaisten digitaaliseen yksityisyyteen. […]

Eu 7 t sitten

Humalaisten veneily päättyi puuhun

Kaksi vahvasti päihtynyttä henkilöä loukkaantui veneonnettomuudessa Sotkamossa lauantai-iltana, kertoo poliisi. Onnettomuus sattui noin kello 22 aikaan Tukilahteen laskevalla joella. Hätäkeskus sai ilmoituksen moottoriveneestä, joka oli törmännyt puuhun. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi ensihoito ja pelastusviranomaiset. Poliisin paikkatutkinnassa selvisi, että vene oli kulkenut jokea pitkin kohti Kalliojärveä, mutta ajautunut kapealla väylällä rantapenkkaan. Törmäyksen seurauksena vene kimposi noin […]

Kotimaa 11 t sitten