Belgialaisen Gentin yliopiston kliinisen psykologian professori Mattias Desmet varoittaa, että länsimaissa on viime vuosina nähty kehitystä, joka muistuttaa totalitarismin syntyä. Hänen mukaansa ilmiö ymmärretään kuitenkin usein väärin, koska totalitarismi sekoitetaan tavallisesti diktatuuriin, vaikka kyse on eri asioista. Desmet avaa näkemyksiään tuoreessa Glenn Diesenin podcast-haastattelussa.
Professori tunnetaan erityisesti näkemyksestään, jonka mukaan yhteiskunnallisia kriisejä ei voida tarkastella vain poliittisina tapahtumina. Hänen mukaansa niiden taustalla vaikuttavat syvät psykologiset mekanismit, jotka voivat saada suuret ihmisjoukot toimimaan tavoilla, joita yksilöt eivät normaalisti hyväksyisi.
Desmet on muun muassa kirjoittanut kirjan nimeltä The Psychology of Totalitarianism, jossa hän käsittelee tätä aihetta syvällisemmin.
Totalitarismi ei ole sama asia kuin diktatuuri
Haastattelussa Desmet korostaa, että diktatuuri ja totalitarismi rinnastetaan usein virheellisesti toisiinsa. Hänen mukaansa diktatuuri perustuu näkyvään vallankäyttöön: hallitsija tai pieni ryhmä käyttää valtaa avoimen pakottamisen, väkivallan ja pelon avulla.
Totalitarismi toimii hänen mukaansa hienovaraisemmin. Siinä valta ei perustu ensisijaisesti suoraan pakkoon, vaan siihen, että suuri osa väestöstä alkaa itse uskoa yhteiseen kertomukseen ja osallistuu sen ylläpitämiseen. Ihmiset eivät koe olevansa pakotettuja, vaan toimivat usein vapaaehtoisesti osana järjestelmää.
Desmet viittaa ajattelussaan edesmenneeseen poliittiseen filosofiin Hannah Arendtiin, joka kuvasi totalitarismia järjestelmäksi, jossa yhteiskunta alkaa sulkea pois kaiken, mikä ei sovi hallitsevaan narratiiviin. Hänen mukaansa modernissa maailmassa tämä voi tapahtua teknologian, byrokratian ja instituutioiden kautta ilman perinteistä diktatuuria.
Yksinäisyys tekee ihmisistä alttiita joukkoliikkeille
Desmet näkee modernin yhteiskunnan keskeisenä ongelmana henkisen yksinäisyyden. Vaikka ihmiset elävät tiheästi verkottuneessa maailmassa, moni kokee hänen mukaansa syvää irrallisuutta, merkityksettömyyttä ja sosiaalisten siteiden heikkenemistä.
Hänen teoriansa mukaan tällainen yksinäisyys tekee ihmisistä alttiita niin sanotulle mass formation -ilmiölle eli massanmuodostukselle. Kun suuri joukko ihmisiä kokee ahdistusta ja irrallisuutta, yhteinen projekti tai vihollinen voi tarjota heille uuden yhteenkuuluvuuden tunteen.
Desmet korostaa, että tässä tilanteessa ihmiset eivät välttämättä liity yhteiseen liikkeeseen siksi, että pitäisivät sen tavoitteita moraalisesti hyvinä. Keskeisempää on kokemus siitä, että he saavat jälleen tunteen yhteydestä muihin ja merkityksestä omassa elämässään.
Koronapandemia paljasti massanmuodostuksen mekanismeja
Desmet nostaa koronapandemian yhdeksi viime vuosien selkeimmistä esimerkeistä siitä, miten massanmuodostus voi näkyä länsimaissa. Hänen mukaansa suuri osa ihmisistä sitoutui taistelemaan virusta vastaan lähes hinnalla millä hyvänsä.
Hän huomauttaa, että tämän yhteisen tavoitteen nimissä hyväksyttiin toimia, joita aiemmin olisi pidetty vaikeasti perusteltavina. Esimerkiksi ikäihmisiä eristettiin pitkäksi aikaa läheisistään, vaikka seurauksena oli yksinäisyyttä, kärsimystä ja monissa tapauksissa elämänlaadun voimakasta heikkenemistä.
Desmet näkee, että monet hyväksyivät nämä ratkaisut, koska ne palvelivat suurempaa yhteistä kertomusta: taistelua näkymätöntä vihollista vastaan. Hänen mukaansa juuri tämä kertoo massanmuodostuksesta — yksilölliset moraaliset epäilykset jäävät taka-alalle, kun ihmiset kokevat osallistuvansa yhteiseen suureen päämäärään.
Yhteinen vihollinen voi vaihtua nopeasti
Haastattelussa Desmet kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka nopeasti joukkopsykologinen fokus voi siirtyä kohteesta toiseen. Hänen mukaansa koronapandemian aikana vallinnut kollektiivinen mobilisaatio vaihtui lähes yhdessä yössä toiseen yhteiseen projektiin Venäjän käynnistettyä sotatoimet Ukrainaa vastaan.
Desmetin mukaan samat ihmiset, jotka olivat voimakkaasti mukana pandemian aikaisessa yhteiskunnallisessa mobilisaatiossa, omaksuivat nopeasti uuden taistelun: Ukrainan tukemisen sekä Venäjän ja erityisesti Vladimir Putinin vastustamisen.
Hän ei arvioi itse konfliktin oikeutusta tai pidä Putinia pyhimyksenä, vaan tarkastelee ilmiötä psykologisena esimerkkinä. Desmetin mukaan olennaista on, kuinka nopeasti kollektiivinen energia ja tunne yhteisestä tehtävästä siirtyivät yhdestä kriisistä toiseen.
Varoitus demokraattisten yhteiskuntien kehityksestä
Desmet painottaa, ettei hänen tarkoituksensa ole väittää länsimaiden olevan jo totalitaarisia. Sen sijaan hän näkee useita merkkejä psykologisesta prosessista, joka historiallisesti on voinut johtaa totalitaaristen järjestelmien syntyyn.
Hänen mukaansa vaarallisinta on, jos ihmiset menettävät kykynsä sietää erimielisyyttä ja alkavat nähdä kaikki poikkeavat näkemykset moraalisena uhkana. Tällöin yhteiskunta voi hänen mukaansa ajautua tilanteeseen, jossa vapaus kaventuu ilman, että enemmistö edes huomaa sitä tapahtuvan.
Desmet korostaa, että paras suoja tällaiselta kehitykseltä on avoin keskustelu, kyky kuunnella eriäviä näkemyksiä sekä ymmärrys siitä, miten yksinäisyys, pelko ja yhteisöllisyyden kaipuu voivat ohjata suurten ihmisjoukkojen käyttäytymistä.
